keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2011

Pelastava yrjö

Kaiken tämän keskellä on helppo iloita asioista, jotka ovat synkkiä. Hankihyttystä odotellessa, ei alkupuolella ollut sen suurempia haasteita - väsymystä lukuunottamatta.

Pulla Pelonkesyttäjä on päättänyt alusta asti pistää paremmaksi. Kun epäilin, että yksiössä saattaa olla elämää, ruikutin ystävälleni infernaalista närästystä. Nauroin puhelimeen, että joo joo ja lehmät lentää - tää on vain mun ruoansulatuksen lopullinen protesti. Näyttävästi sitten on olemassa ammulajikkeita jotka omaavat siivet.

Heti ensimmäisen närästyksen saavuttua alkoi epämääräisesti vellova pahoinvointi. Sairastin "oksennustaudin" - tai niin luulin. Se oksennustauti jatkuu edelleen, nyt neljättä kuukautta. Toisaalta, olen pöntönreunaan nojaten todennut että tämä kaikki on merkkiä siitä että vatsassa asiat etenee niinkuin pitääkin. Taaviaisen odotusaikanahan istukan toiminta oli alusta asti vajaavaista - tässä versiossa tunnutaan tykittävän täysillä.  (Meidän vessan laattojen välit voisi muuten pestä hammasharjalla ja jopa seiniin kertyy pölyä - tämän kaiken ehtii havaita sammakkoperspektiivistä vessan lattialta!)

Miten hullulta se tuntuu, että että oksennuksen lomasta tirahtaa silmäkulmaan onnen kyynel - tämä sittenkin on totta. Ehkä en aivan samaa mieltä ole jatkossa, mikäli kuulun siihen surullisenkuuluisaan osaan odottajista joilla pahoinvointi vain jatkuu jatkumistaan... Tässä toisaalta on ollut sekin positiivinen puoli, ettei paino ole päässyt nousemaan. Pahoin pelkään että ehdin kuitenin kiriä takaisin "menetetyt kilot" - onneksi raikas vesi ja jäätelö maistuu.

Nyt on ekan kerran napattu kiinni myös laskenut hemoglobiini - minulta, jonka veriarvot ovat olleet hemohesh-hiihtäjän tasoa aina. Silmänaluset on kuin pahemmankin baari-illan jälkeen. Kätevää - mutta ei mukavaa; kankkusoireet ilman tippaakaan alkoholia!

Hulluinta on, että olen kiitollinen jokaisesta oireesta. Aina kun tulee uusi tempaus, koen olevani raskaana. Tässä odotuksessa aloitin alussa sydänäänien metsästyksen kotidopplerilla. Nyt se on jäänyt. Ei siksi etten luottaisi siihen, että elämä jatkuu - vaan siksi että tuntuu Pulla Pelonkesyttäjä ansaitsevan rauhaa. Enköhän minä ehdi kehittää laadukkaan paniikin jo hieman myöhemmin!


ps. Meinattiin alusta asti jäädä nalkkiin salaisuudestamme, kun Taaviainen viittoo turhan taitavasti; opetin jo ihan alussa (Tyhymä äiti!) että kun osoittaa äitin vatsaa ja viittoo vauvaa, on se äärettömän suloista. Tuloksena se, että Taaviainen pysäytteli ihmisiä kaupassa ja muutenkin, viittoen "äitin vatsa" ja "vauva". (onneksi kaikki kuitenkaan ei ole viittomakielen taitoisia...)

Isoveikka on muutenkin todennut, että näyttävästi kannattaa kehittää paremmat ihmissuhteet; rattaista kelpaa hihkua reippaasti "HEI" ja vilkuttaa, kun ihmiset kävelee ohi. Ja jos ne rontit ei moikkaa takaisin, voi vaikka karjasta "arrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrgh" - kyllä ne sitten moikkaa. Välillä tämä aiheuttaa lystikkäitä tilanteita, kuten tänään päiväkodista tullessa; Taaviainen moikkasi nuorta naista kadulla ja tämä vastasi reippahasti hämäykseltään "No Morjens!" kättä heilauttamalla. Taaviainen sai makeat hihitykset ja ilakoinnit - ja äitiä nauratti. Mokomakin naistennaurattaja...

7 kommenttia:

  1. Ihana Taaviainen!! :'))

    Ja ihanat raskausoireet ;) :D

    VastaaPoista
  2. Heh nuo raskausoireet olivat kuin miun kirjottamat, pöntön reunalla tuli istuskeltua :D ja viimeinen naistennauratus juttu vasta saikin hymyn huulille.

    VastaaPoista
  3. On muuten tuttu tunne tuo. Asia, joka normaalin lapsen äitiä kenkuttaisi, tuntuu niin mahdottoman ihanalta, koska se on merkki siitä, että asiat menevät normaalisti.

    Nimim. kuopus piirisi keittiön valkoiseen kaapinoveen...

    VastaaPoista
  4. Go Taaviainen , go !!! Kyllä sitä saakin murista jos ei noin sulkkikselle vastaa "moi". Taaviaisen kaltaisissa lapsissa on erityisen ihanaa tuo valloittava avoimuus. Kuinka paljon hauskempaa meillä kaikilla olisi, jos kaikki mukelot tekisivät estottomasti samaa. Ja jos vielä aikuisetkin uskaltaisivat hymyillä estottomasti, meillä olisi kaikilla parempi mieli, tyylliin "hyvä ruoka parempi mieli". Sori Piuku, että tuli puhuttua ruuasta :)
    Joskus näitä raskausjuttuja lukiessa, olen melkein kateellinen tuosta aamuspygaamisesta. Itselläni ei ollut sitä. Kärsin supistuksista heti alusta alkaen, joka raskaudessa. Se ei ollut kivaa eikä tullut sitä samanlaista fiilistä kuin sinulla nyt Piuku.
    Ihanaa lukea tätä blogia nyt, joskin myös aiemminkin, olen niin fiiliksissä ja lähettelen joka päivä sulle hyvän päivän toivotuksia,peukutuksia ja energiaa. Pulla Pelonkesyttäjä taitaa olla tyttö. Pikkuinen ja sisukas aurinkolapsi.
    Voimahali sinne, kummallekin.

    VastaaPoista
  5. Maija, muuten hyvä mutta aamusin en ylen anna. Se on iltapäivien ja illan juttu - aamulla on hyvä olo niin pitkään kun pidättäydyn syömästä :D

    Ehkä tämä tästä... Eilen tuli paluupostia vain kerran!

    VastaaPoista
  6. Psst! kaksi tyttöä täällä, en oksentanut aamuisin, vain ILTAISIN :D

    VastaaPoista
  7. Tyttö se on! Neidistä oksensin jonnekin viikoille 16. Nyt loppui vasta 20 viikon tietämillä. Että tyttö täytyy olla tälläkin kertaa ;) Pönttö on siis tullut tutuksi. Mulla tosin alkoi jo heti aamusta. Vaan tuttu tunne tuo, että pahoinvoinnista voi myös riemuita. Minulla taas keskenmenoja ja joka kerta pönttöä halatessa tiesin olevani edelleen raskaana.

    Me ollaan just ton takia jätetty kertomatta Neidille. Ettei paljasta asiaa kenellekään. Päätettiin, että vasta rakenneultran jälkeen alamme asiasta kertomaan ja asiaa ihmettelemään. Pelättiin myös, että joku menee pieleen ja sitten saamme selittää tytölle mihin vauva katosi.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...