maanantaina, maaliskuuta 07, 2011

Kuntoutuspalaverissa

Kirjoitushana on nyt jotenkin kuivunut, eikä juttu irtoa kovin lennokkaasti. Tyydytään siis taas niihin pelastaviin ranskalaisiin viivoihin. Teemana on siis viime viikolla ollut kuntoutuspalaveri päiväkodilla.

- kaikki olivat tyytyväisiä suun motoriikan kehitykseen; tai siis siihen, että kita-ja nielurisaleikkauksen myötä ruokailu onnistuu lähes täysin ongelmitta. Ruoka maittaa, juominen onnistuu ja pillilläkin osataan juoda.

- Puheen kehitys on ottanut harppauksia, josta pute ja päiväkotihenkilökunta oli erityytyväisiä. Avustajatäti on jopa listannut pojun vihkoon, mitä sanoja pikku-ukkeli sanoo. Muutamista olen samaa mieltä, mutta ei tuo nyt vielä "puhu".

-Liikkuminen etenee ja ryminällä. Nyt kuulemma jahdataan itsenäistä kävelyä tosissaan. Jännittää. Tuo tappiko, itsekö, kävelisikö, tuoko? Niin kai sitten - mutta nyt kävellään ensin taaperokärrillä.

- Päiväkodissa mini paahtaa ryhmän mukana siinä missä kaikki muutkin. Autoleikit ja käsinuket ovat lemppareita. Keskusteluihin muiden lasten kanssa kuuluu lähinnä eriääniset päristelyt ja eläinten äänten matkiminen, mutta pienten kommunikaatiotaitoja tuo tuntuu olevan riittävä.

Ja ehkä ihanin kaikista:
Hain nappulaa tänään päiväkodista isänsä kanssa. Jäin pihan aidan toiselle puolelle odottelemaan koiran kanssa - ulkona oli isojen porukka. Iso kasa muksuja juoksi aidalle kattelemaan koiraa, kyselemään "kuka ton nimi on" ja "kenen koira se on". Kerroin nimen ja sen, että se on meidän koira, Meidän Hankihyttysenkin oma koira.

Yksi pikkukundeista totesi "Hankihyttynen on kyllä tosi kiva" - (nimi muutettu) arvatkaa kun äiti meinasi tirauttaa pikkasen onnenkyyneleen. Totesin vain jotekin liikutuksen äärellä että "tottakai, kun se on mun poika" - ja taas äiti oli tyhmä...



Eli menee mukavasti. Ehkä vähän paremminkin, kuin mukavasti. Mutta sitä en uskalla ääneen sanoa, ettei vain käy ohrasesti.

6 kommenttia:

  1. ♥♥

    Ihan mahtavaa että teillä menee noin hienosti, Mini on mahtava taistelija, ihana ja reipas toinen ♥

    VastaaPoista
  2. Elä sie turhaa pelekää
    astu elämään niin ku hevose selekään.
    Naura ja naati suurin miärin
    et tehä voe mittää väärin
    Ko sinnuu rakkaus ohojaa
    ei korissas oo pohojaa.
    pieni mies
    on siun elämän ties.
    siis rakasta ja rokkaa
    nosta ylypeesti nokkaa.

    Eli lyhyemmin sanoen, ota nyt ilo irti elämästäsi, kun siihen selekeästi on aihetta. Ihana Mini, ihana Brunis. Kevään auringot.

    VastaaPoista
  3. Mijnä tykkään myös hyvistä kuulumisista <3

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...