Ajatus vain taas on päässyt tuonne korvan taakse. Tuolla se kurmuttaa tiukasti, kertoen että pitää olla tilastoteiteen valossa volvo, rivari, heteronormatiivinen parisuhde, valkoinen aita, kultainen noutaja, arabiaa kaapissa, hacmania liedellä ja sloggit housuissa...
Nimittäin perjantaina kävin tuttavien kanssa niitänäitä-keskustelua ja sieltä se kysymys taas pomppasi; noh, koskas on kakkosen aika? Nämä tuttavat ovat ihania, sydämellisiä, lempeitä ja mukavia tyyppejä, aihe sopi keskusteluun. Mutta jokaisella heistä on tuikitavallisia pikkuisia, lukuunottamatta yhtä keskoslasta. Omat tuskansa ja pelkonsa heilläkin on taustallaan - mutta tuntuu että erityisen ihanan lapsen äitinä minulle on oletuksen omaisesti jätetty peräti kaksi vaihtoehtoa
a) Tee toinen, niin ekan erityisyys ei ''haittaa''
b) Kyllä me ymmärretään että on niin raskasta tuo teidän elo ettei toista vielä
A-Ha. Ei pidä kutiaan, ei kumpikaan. Nyt ei vain tunnu siltä. Nyt on vielä jotenkin ensimmäisen vauva-aika kesken, taapero on vielä niin pieni. Jos minulla olisi tuikitavallinen, joka mennä viipottaisi ja touhuisi, voisinkin ehkä kokea että kakkosen aika olisi. Mutta niin kauan kun tämän yhdenkin pikku-iivarin kanssa on kiirettä ja kädet täynnä, en edes uskalla ajatella uutta tissitoukkaa talouteen.
Näin tänään kaupassa äidin, jolla oli ostoskärryissä mukanaan pieni parikuukautinen ja parivuotias. Katsoin ja jäin ajatuksen vangiksi; kuinka erilaista heidän elämänsä on, jos tämä esikko lapioi itse ruokaansa suuhun, sovittaa housut ja pipot päälle, kertoo että nyt on kakkahätä ja äiti anna maitoa? Varmastikin hyvin erilaista.
Tämän kaiken lisäksi kaiken kokemamme jälkeen on myös pakko todeta, että välillä niitä lapsia todellakin tehdään, välillä ne lapset vain tulevat - me elämme sen matkassa mitä elo antaa. Tulkoot jos on tullakseen aka ''Tjot''!
ps. Cathya pojautti bloginappikiitoksen, siitä iso kumarrus! Eteenpäinjako tapahtukoon määrittelemättömänä aikana X- kun ajatus kulkee.
Niinku monta kertaa on todettu: ei pitäis olla kenenkään kyseltävissä, koska kukakin aikoo ykkösen tai kakkosen tai vaikka vitosensa haaveilun saattaa alkuun. Mut eihän se niin mee, aina sitä sit kuitenkin joku kyselee.
VastaaPoistaMä joku aika sitten veljeni vaimon kanssa juttelin aiheesta. Niillä on kaks lasta eikä ne oikeen tiedä, haluaisko ne vielä kolmannen. Nuorimmaisensa täyttää kohta kolme ja paineet on kovat, kun jos sen kolmannen haluaa, se vähän niinkun kuuluis kohta sitten jo saada alulle. Mutta kun ei oo yhtään sellanen olo.
Musta se on sellanen naisen intuitio, mihin pitää vaan luottaa, sano ihmiset mitä sano.
Moi,
VastaaPoistaOon lukenut useasti blogiasi, mutta nyt kommentoin ensimmäistä kertaa.
Vaikutat todella ihanalta ihmiseltä - todella. Vaikka minulla ei ole lasta ja en oikeasti tiedä miltä sinusta tuntuu, niin voisin ainakin kuvitella toimivani kuten sinä. Sinulla on myös viisaita ja vahvoja ajatuksia - pidä niistä kiinni. Lapsenne varmasti kasvaa hänelle parhaassa mahdollisessa perheessä. Olen itse lapsi, joka on aikanaan aiheuttanut vanhemmilleen monia sydämentykytyksiä, huolia ja vaikka mitä sairaalareissuillani. Paras lahja ainakin minulle itselleni ovat olleet juuri minun omat vanhemmat - uskon, että pikkuisenne tuntee samoin.
Tiedän miltä tuntuu, kun muut ei ymmärrä. Monesti muut "unohtavat" ja puhuvat asioita, joihin itse ei voi yhtyä. Vaatii voimaa ja jaksamista olla toisinaan sellaisessa ympäristössä. Parasta tukea puolestaan saa vertaistuesta.
Kaikkea hyvää perheellenne. Ja hyvää joulua :)
Riepu
Nää on niin näitä. Paras "selitys" kaikelle on mielestäni juuri tuo, ettei nyt vaan tunnu Siltä. Ympäristö luo paineita lapsimäärän lisääntymisestä, ajatella jos vaikka haluaisi tasan yhden lapsen eikä yhtään enempää! Sitä sais varmaan selitellä, väärin sekin.
VastaaPoistaTämä oma odotuksen odotus kun (taas) kestää, olen joutunut törmäämään päinvastaiseenkin asenteeseen: mitä siitä vaikkei tulisi toista, onhan teillä jo yksi. Ihan kuin sitä puuttuvaa toista lasta ei saisi kaivata ja toivoa, ja olisi jotenkin tosi itsekästä edes toivoa sellaista.
Oli muut ihmiset sitten mitä mieltä tahansa, ihan itse sen onneksi saa päättää montako lasta kokee perheeseensä kuuluvan ja millaisilla ikäeroilla. Se, että toteutuuko ne toiveet, on sitten korkeimpien voimien käsissä!
Niin, välillä tuntuvat ulkopuoliset tietävän paremmin mitä tehdä. Mikä on sopiva ikäero, kuinka monta lasta ja millaiseen asuntoon.
VastaaPoistaMistähän tuo ajatus oikein kumpuaa, että seuraavalla lapselle voisi jotenkin hyvittää kokemiaan "vääryyksiä"? Miksi on vaikea hyväksyä ja uskoa, että se erityinen on rakas sellaisenaan. Ei hänelle tarvita korviketta tai hyvitystä. Jos lapsiluku kasvaa, kasvaa se jostain ihan muista syistä kuin ensimmäisen lapsen erityisyydestä.
Niin, mullakin tota ikää jo ihan tarpeeksi ja mitä enemmän sitä tulee sitä enemmän v*tuttaa noi tosi tärkeät järkevät kyssärit...
VastaaPoistaMut onneksi me ollaan tilastotieteen valossa, kultsu vain on 3 parssonia:) ja aita ei ole valkoinen.....
ihana hihitys pääse kun luin sitä riviä, sloggit housuissa =)
Brunolla rapsui
Hmm, meillä on 2 muksua ja yhdessä pson kanssa tehtiin sitten ratkaisu. Nyt riitti, siksi paljon oli baby blues tunnelmointia, pmst ylimääräisine hormoonikierroksineen arjessa sekä parisuhde pakkasella.
VastaaPoistaPäätöksen jälkeen ajattelin ja kyselijöillekin saatoin tuolloin todeta, jospa jollekin kodittomalle lapselle vielä vanhemmaksi pääsisimme.
- Elämä helpottui ajan myötä, toki vanhemmuuteen ja lastenkasvuun liittyy kaikenlaista "ahdistavaa". Elämä ei ole helppoo, mutta välillä tulee niitä onnen papanoita :D.
Mulla on 2 mukeloa, ikäerolla 1v 2kk, molemmat jo yli vuoden ikäisiä.
VastaaPoistaParas kommentti ehkä ikinä, minkä minä ja mieheni on saanut oli kun ilmotettiin miehen mummolle jouluna 2008 että pikkukakkonen on tulossa (esikko tuollon vajaa 6kk). Leukaa kaiveli mummo lattiasta ja onnittelujen sijasta tuli kysymys : "Ollaanko me ihan hulluja..." Ollaan kait sitten ;)
Ihanaa joulun aikaa Piuku sinulle ja perheellesi :)
Luulen, että "kuinka monta lasta vaiko eikö lapsia lainkaan" on sellainen kysymys, jota itse kukin on pohtinut. Luulen, että ihmiset kommentteineen yrittävät työstää omia ajatuksiaan, kun mielessä pyörii, miksi meillä on päädytty tähän lapsilukuun, miksi joku tekee ihan erilailla kuin me, vanhemmilla ihmisillä on myös tarve suojella nuorempia, neuvoa tekemään fiksumpia valintoja, tahattomasta lapsettomuudesta kärsivät saattavat miettiä, kuinka pitkään noilla meni yrityksen kanssa, jne. jne. Tämä on sellainen asia, joka mietityttää ja koskettaa kaikkia parisuhteessa eläviä, tavalla tai toisella.
VastaaPoistaSinulla on asenne kohdallaan!
VastaaPoistaTäällä taas on se tilanne, että tilaus ON sisällä. Meistä alkoi tuntua siltä, että kerta vielä. Välillä mietin, että ollaanko ihan hulluja. Että juuri kun alkoi vähän helpottaa, niin ei kun kohti uusia haasteita ihan tieten tahtoen!
Mutta ans kattoo nyt miten tässä käy, kesään on pitkä aika. Ympäristö suhtautunut yllättävän hyvin. Kukaan ei ainakaan ole möläyttänyt mitään kovin ikävää. Tiedän kyllä joidenkin ajattelevan, että olisihan se kaksi lasta ollut sekin ihan hyvä määrä ja että tyyliin toivottavasti nyt sitten tulee rinsesssa. Aargh. Me emme halua erityislapsellemme korviketta emmekä rinsessan toivossa lähteneet tähän projektiin.
Jokainen tyylillään ja niillä mahdollisuuksilla mitä elämä antaa.
Tanja