syyslopahdus.

Tänään on jotenkin iskostunut mieleen se, että mulla on totaalinen syyslopahdusväsymys. Muo kiukuttaa, ärsyttää, väsyttää, kitisyttää, ahdistaa, kiristää, päristää ja nalkututtaa. Ei löydy juurikaan positiivista, kaikissa asioissa on nyt jotain mätää.

Ehkä tämä kaikki on oivaa aikaa kirjoitella tuota hiivatin vammaistukihakemusta. Ison osan siitä sain jo tänään kirjoitettua, sähköposti lausunnonantajille on myös lähetetty. Tuli niin paha mieli kirjoitella sitä, kun näen todellakin meidän lapsen niin toisenlaisena kuin mitä tuo paperi ''ei osaa'' kohdiltaan antaa ymmärtää. Kaiken päälle en edes osaa nimetä niitä meidän arjen erityisyyksiä samanikäisiin verrattuna, koska se kaikki erilaisuus on niin tavallista meillä - meidän ikiomaa arkea. Ehkä me saadaan nyt sitten joku lappu, jossa todetaan että teille ei koskaan myönnetä mitään kun olette osanneet niin kivasti sopeutua arkeenne (pessimisti ei pety).

Erehdyin tehokkustovissani soittamaan sinne korva-,nenä- ja kurkkutautien päiväkirran jononhoitajalle. Heti aamusta iski armoton ketutus päälle; tämän vuoden leikkausajat on jo annettu, saimme haukut kun emme olleet ilmoittautuneet myös ''äkisti kutsuttavien'' listoille, sekä kun totesin että työnantajan puolesta olisi helpompaa että operaatio olisi heti alkuvuodesta - sain luennon siitä, kuinka leikkaussaliaikoja ei ole jaettu vielä alkuvuodelle. Taas olisi pitänyt osata, tietää ja kyetä asioita, joista ei vain voi ilman ks. paikan työsuhdetta ymmärtää. Täti totesi myös puhelimessa, että ''kun noi nielurisaoperaatiot on niitä vaikeimpia, niin ne on vähän hankalia ajoitella'' - joo täähän mun tekiki tosi hyvää kuulla jononhoitajalta. TIEDÄN että leikkaus on komplikaatioriskeiltään suurin näistä päiväkirran toimenpiteistä, mutta vaihtoehtona on edelleenkin se, että lapsi oksentelee ruokaa eikä vieläkään suostu knöölejä syömään. Veto veks tämänkin riemun taholta.

Tänään mulla on tällit mun kuntosaliohjaajan kanssa, jos sais jotain ohjelmantynkää väsättyä. Väsymys, flunssa, räkäisyys ja semiomituinen polvivamma on estänyt muutaman viime viikon ajalta treenejä. Nyt toivon, että todellakin olen sellaisessa hapessa että löydän vireen nopeasti. Yöunetkin ovat olleet viimeisen parin viikon ajalta niin surkeita, että vi*uttaa rankasti. Krooninen väsymys nimittäin verottaa aika tehokkaasti jokaisen positiivisen ajatuksenrippeen.

Treenikassi kasaan, niskaote ittestään ja salille. Ehkä tämä tästä.