Voi olla myös alakulmurit, on nimittäin vihainen kun kankulle suolahauleilla tussautettu karhunperkele.
Toivottavasti lähtee tauti nopeaan. Kun viinalla ja saunalla sitä ei lapsesta aja.
ps. Ostin tänään kirjan
Myrskyisenä talviyönä vuonna 1964 lääkäri David Henry auttaa vaimoaan synnytyksessä. Tämä synnyttää kaksoset, tytön ja pojan. Poika on terve, mutta tytöllä on Downin syndrooma. David tekee vaikean päätöksen: hän antaa vauvan pois. Mies kertoo vaimolleen vauvan kuolleen ja pyytää Carolinea, sairaanhoitajaa, toimittamaan lapsen laitokseen. Caroline ottaakin vauvan itselleen ja muuttaa toiseen kaupunkiin kasvattamaan lasta omanaan.
Muisto tyttärestäni on tunteita herättävä tarina isän salaisuudesta, rakkauden tervehdyttävästä voimasta ja ilosta. Kirjan lopussa on mielenkiintoinen haastattelu kirjailijasta.
Muisto tyttärestäni, Kim Edwards; 2008.
Huh, rankka aihe kirjalla. Onko tuo tositarina?
VastaaPoistaParanemisia sinne päin.
minullakin kävi mielessä, että onkohan kirjan aihe tositapahtumiin perustuva!
VastaaPoistaToivotaan, että ei olisi hampaita vakavampaa oudot oireet :)
Täytyypä käydä lainaamassa kirjastosta, jos löytys tuo kirja. Vai mistä sä ostit sen ja mikä oli hinta? Tosin en tiedä uskallanko lukea sitä, jos tulee paha mieli..
VastaaPoistaJa paranemisia kovasti pikkumiehelle! :)
Symppaan pojua. Just tommonen suolahauliit persiissä karhuolo. Ei oo räkä eikä muukaan eriteolo, mutta ....murghh.
VastaaPoistaOn varmasti ihana ja vaikea kirja. Mutta tollasen äijän varmaan murhuttaisin jos ikänä selville saisin mitä teki. Miten mies voi tehdä noin?????? Ei riitä mun ymmärrys tuohon ei.Ja vielä piiloutuu muka vaikean päätöksen taa, katinpallit. Ei toisen puolesta tollaista päätöstä tehdä. Ja tästä päättelenkin että voi olla parempi etten kajoo koko kirjaan, kun nyt jo olen täydessä vauhdissa kuristusotetta harjoittelemassa.
Tai sitten se on ne suolahauliit.
Mutta siltikään ei tajuntaan mene, että mies voi mennä tekemään tuollaisen päätöksen eikä anna vaimolleen mitään mahdollisuuksia.
Jos tuo on tositarina eikä fiktio, niin eipä äijä minulta ainakaan sympatiaa ja kiitoksia kerää.
Liiolii ja Marhanja; romaani on kyseessä, eikä kaiketi todellisuuspohjaa. Ainakaan esittelyssä ei näin mainita. Ekat parikymmentä sivua ja heti nappas koukkuun!
VastaaPoistaJenni, tää oli akateemisessa pokkarina 9.90! (yhtä paljon ku ne myöhästymismaksut mitä keräisin jos oisin lainannu piplioteekistä!)
Maija, tää on nainen tää kirjottaja ja tää on hänen esikoisteos. Elokuvaa kuulemma filmataan jo!
Hei! Olen jo pitkään lukenut blogiasi ja arvelin että nyt on aika kiittää. KIITOS! Kirjoituksesi ovat saaneet minut välillä itkemään, välillä nauramaan... Ja ajatukseni siitä, jos sattuisikin itse saamaan kehitysvammaisen lapsen, ovat taatusti muuttuneet! Kiitos!
VastaaPoista