lauantaina, elokuuta 07, 2010

Kuningas EI!


Meillä asuu kotona pieni Kuningas Ei. Kuningas Ei, tietää kertoa mitä hän EI halua. Useinmiten EI on vastaus kaikkeen. Nyt kun Kuningas Ein paino on noussut mukavasti ja ruoka on maistunut suhteellisen hyvin, on EIn vanhemmat ryhtyneet hellittämään ruoka-asioissa. Punainen maito vaihtuu siniseen ja punainen viilikin vaihtoi värinsä siniseen. Puuroon lisätään edelleen ehtaoikea voisilmä, jotta Kuningas EI saa nauttia gurmeeeeee (vai karmeeee?) puuronsa. Kuningas EIn taitoihin kuuluu myös lelujen ruotiminen, EI kelpaa, EI en tahdo, EI. 

EI on voimakas ja tärkeä sana. Minun Kuningas EI osaa kertoa, mitä hän tahtoo. EI on ollut tulossa jo todella pitkään, mutta nyt se on juurtunut käyttöön - ja Kuningas EIn vanhemmat ovat siitä ylpeitä. Kun pieni mies opetteli konttaamaan, moni sanoi että tulet vielä kiroamaan sen päivän kun laps lähtee liikkeelle. EI -en ole kiroillut. Tuo ehtii kaikkialle, tekee kaikkea, termiittilöi, repii, tutkii, avaa, jemmaa. Kuningas EI on piilottanut äitin bussikortin, mutta hsl:n kiltti asiakaspalvelija teki äitille uuden, nauraen että tää on niin jokapäivästä - EI haittaa! Ehkä se pullahtaa esiin jostain- niinkuin äitin henkilöstökortti joka löytyi legopalikoiden seasta. Kuningas EI oli käynyt äidin laukulla penkomassa, salaa. Kun on Kuningas EInä erityislapsi, on tyytyväinen hassuistakin asioista - kuten siitä että käden kordinaatio on kehittynyt heittämiseen erittäin hienosti. Meillä on lentänyt KAIKKI kädestä viimeisen 4-6 kuukauden ajan, mutta kauniisti; Kuningas EI katsoo, että tuonne minä heitän, ojentaa käden ja fiuuuh - nauraa päälle kun tavara lentää suunniteltuun osoitteeseen. Okei, kestää hieman pidempään meidän Kuningas EIn oppimininen että kaikkea EI tartte heittää - mutta elämä on! Miten HIENO taito!

Kuningas EI rakastaa pikkukakkosta. Eritoten musiikkiohjelmia. Tilasin kehitysvammaliitolta Viito ja Viserrä Eeva-Leenan kanssa- dvd;n jota myös Prinsessa rakastaa. Okei, se on ou sou 90's - mutta kaikkeen tottuu. Tuosta saa äiti ja isäkin mieleensä hyviä viittomia, käytettäväksi arjessa.


ps.
Terveisiä pikkuprinsessalta ja hänen vanhemmiltaan. Vein eilen ison kassillisen erilaisia päähineitä ja ihastelulle ei meinannut tulla loppua. Pikkuprinsessan enkelinkiharat ovat alkaneet harventumaan, eli myssykampanja on osunut parempaan kuin hyvään hetkeen. Rusakko oli maalannut Prinsessalle oman suojelusenkeli-taulun jonka ilmaantuminen kassista aiheutti ''oooooooh, ei oo todellista, vaaaauuuuu'' äännähdyksiä aikuisten piirissä. Kampanja on siis lähtenyt upeasti käyntiin!!!  Ky
syin vielä lähtiessäni Prinsessalta, että haluatko kahjon Piu-tädin tulevan vielä uudestaan sinua moikkaamaan ja Rinsessa viittoi tyylipyhtaasti HALUAN! Olen niin otettu ettei ole tosikaan. Ihana pieni Prinsessa!
Iso Kiiiiiiiiiiiiiiiiiiitos!


1 kommentti:

  1. Hei meilläkin on ihasteltu Poikasen heittotaitoja, ei se ole lainkaan hassumpi taito :). Ja toi loppu vaan kuullosti niin ihanalta!

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...