maanantaina, kesäkuuta 07, 2010

kas vain kun kasvain ei kasvanutkaan vain!

Kiirettä pitää, joten menkööt listamaisena nämä meidän kuulumiset:

- Kasvainten kasvatusarakka on päättynty hyvin. En ole siis onnistunut kasvattamaan taikaisin aikaisemmin minussa kasvaneita kasvaimia, kappas vain. Parin viikon päästä rintarauhaskirurgin pakeille, koska edelleenkin nähtävissä feelua kasvainten kasvupaikalla - harmitonta kuitenkin.

- Napun kelto soitti ja ilmoitti ilouutisen joka meinasi aiheuttaa riemuhuutokohtauksen kirjakaupassa (Tyydin vain hyppimään tasajalkaan ja suhisemaan luuriin ''jes jes jes jesssssssss'') - päiväkotiura urkenee upeasti, avustajan turvin! Tämä on riemujuttu, avustaja on ryhmäavustajan nimikkeellä, mutta meidän kupeittemme hedelmä on ainoa avustettava. Apua tuo tarvii lähinnä viittomissa, osallistumisessa ja ruokailuissa sekä liikkumisessa. Mutta tähän esitän vienon manauksen maailmanuskon jumalille;

''Ollos avustaja iloinen
ihan sama moniko kiloinen
ymmärtäkööt eron tärkeän

-avustamisessa 
ja puolesta tekemisessä-

tahdon siis tyypin järkevän!
muuten mukaan päiväkotiin änkeän
ja näkevät äidin ankean''

- sain tänään käytyä lääkärin jälkeen vaatekaupoissa ja viimeinkin ihan kivoja kesärytkyjä tarttui mukaan. kuinkas ollakaan, löysin itseni taasjälleen Nanson rekiltä.


Ja jotta ei liian pirteäksi mentäisi, kannattaa kurkata tämä uutinen:
''Keskoslasten vanhemmat kuolevat muita useammin sydäntauteihin''

9 kommenttia:

  1. Täälläkin päässä huudetaan jipiitä:) Hyviä uutisia!

    Nanson rekki on minunkin makuuni, taidan tosin kurkata sinne vasta palkkapäivän jälkeen, alennusmyynnin aikoihin,kun ei pakollisia hankintoja nyt ole..

    VastaaPoista
  2. Mars tutkimuksiin ja Isäntä kanssa :)Sulla on niin "laaja" sydän, kun kannat muidenkin murheet aina mukanasi, joten ala vain seurata niitä tykytyksiä, ettei tule yllätyksiä. Ihanaa, että ratkesi se avustaja... toi sun manaus-runosi toivottavasti toimii. Halauksia!

    VastaaPoista
  3. Oi teillä hienosti kun olette saaneet avustajan! Meillä ei ole yhtä hyvä tuuri ollut kenenkään lapsen kohdalla.
    No nyt ei enää ole tarvinnut viittomia ainoa harmitus on kun uusi rehtori ajoi isojen pienryhmän alas.

    VastaaPoista
  4. Hieno juttu, että saitte avustajan!
    Ja hauska tuo manaus! Todellakin on suuri merkitys, että osaa erottaa avustamisen ja puolesta tekemisen. Eihän sitä voi oppia, jos ei itse saa tehdä. Tuota on pitänyt itsellekin aina töissä muistutella, tärkeä asia niin tavis- kuin erityislastenkin kanssa!

    VastaaPoista
  5. et sinä piukuseni ole muutenkaan mitenkään "normi"kunhan vain hellität vähän sitä sun "laajaa"sydäntäsi.sanoo mummi

    VastaaPoista
  6. Hyvältä kuulostavat nuo sinun uutisesi! :) Paitsi tietysti tuo keskoslasten vanhempien alttius sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Toisaalta, ei pidä maalata pirua seinälle, vaan koittaa ottaa sopivan lunkisti ja pitää itsestä hyvä huoli.

    Mun lapsuudenperheessä toteutui tuon tutkimuksen väite, eli synnyin keskosena ja äitini kuoli sydän- ja verisuonitautiin. Mutta, mutta...

    Pidetään huoli itsestämme ja koitetaan olla stressaamatta, vai mitä? Eli ollaan sopivan suurella syrämmellä. ;)

    VastaaPoista
  7. Sulta paukahtaa paineet aina ulos, tuskin saat sitä sydävikkaa. Äitee oli semmonen kaikenmurehtija, murehti itelleen sen sydärinkin sitten. Vaan ihan muihin juttuihin sitten kaatui yli 80-kymppisenä. Eli, se joka osaa päästää paineet ulos säästyy ja se joka murehtii ja märehtii/jurnuttaa jne kerää sen sydärin ainekset itseensä.
    Mukavaa kun kaikki asiat järjestyy, Minin päiväkoti, sun oma leikkausjuttu.....kaikki. Menee mukavasti varmasti, kun on tuo loitsimisloitsukin hanskassa ja mukana :)

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...