keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2011

Meinasi tulla Mikko

Luin hupaisaa kertomusta ystäväni blogista siitä, miten tietyt ihmiset voivat jäädä tietyissä tilanteissa mieleen. Niin pahasti, että lapsen tekonimeksi voi muodostua vaikka Mikko. Tai Paavo.

Oma tarinamme kulki jotakuinkin näin;

Aikana jolloin tohtorin kanssa oli puhuttu, että lupa ensimmäiselle toukalle olisi käsillä, tuli yllättäin. Jouduin hakemaan apteekista lisääntymisterveyteen liittyviä lääkkeitä. Apteekkarina oli nuori kundi, jonka nimilapussa luki "Mikko".

Mikko tavasi itselleen uuden lääkkeen käyttöohjetta. Kerroin, että olen moista troppia aiemminkin käyttänyt ja uskoisin asian olevan tavalla X. Mikko kuitenkin oli sisukkaasti eri mieltä, ja kertoi mitä Pharmaca Fennica opasti ks. lääkkeen käyttötavasta. Kerroin, että oma naistentautien- ja synnytysten erikoislääkärini Pauli oli sanonut toisin.

Mikko siliti kyseenalaisti lääkärin. Terhakkaana luonteena totesin, että mikäli tässä nyt käy vastoin odotuksia niin, että sinun ohjeistuksellasi ks. lääkkestä saamme lapsen, ristittäköön se Mikoksi. Mikäli kuitenkin käy niin, että seuraavasta kierrosta on tuloksena lapsi ja ohjeistuksena omalääkäri Paulin neuvot, ristittäköön syntyvä lapsi Pauliksi. Mikko oli hiljaa ja pienen tauon jälkeen punaisella naamalla kysyi "Anteeksi mitä?"

Lapsesta ei tullut Pauli eikä Mikko. Meni sen verta monta vuotta, että lääkityksessä taisi molemmat kundit olla väärässä - tai ehkä sittenkin luontoäiti oli aivan toista mieltä.


Mutta ennenkaikkea toivon Paavolle hyvää matkaa ja tiukkaa otetta limakalvosta. Jotta Pulla saisi jonain päivänä tavata Paavon, ja käydä vaikka syömässä siinä ravintolassa. Heti sen jälkeen kun olemme käyneet hakemassa Mikolta lääkkeitä. 


Halauksin Sinne, tiedät kyllä kelle; Vinkeän Väki.

3 kommenttia:

  1. Hauska tarina. Samaa luokkaa kuin isäni tekoset aikoinaan. Meille huopia ostaessaan kysäisi saisiko koemaata ne. Myyjän ilme oli näkemisen arvoinen. Samoin silloin kun hän osti taskulampun ja myyjä tarjosi pattereita. Isä totesi, että ei kai sitä nyt kaikkea yhtä aikaa. Samoilla linjoilla hän jatkoi monessa muussakin tilanteessa.
    Tsemppiä Pullalle, jotta sitten pääsette jätskeille ja sapuskoille.
    Farmaseuteilla tuntuu olevan kova tarve selitellä lääkkeistä. Niillä on aina niin pettynyt ilme kun sanoo, joo mä tiedän. Kyllä ne siltikin aina jotain siihen jatkoksi heittää.

    VastaaPoista
  2. Opiskeluaikana, kun olin juuri aloittanut ehkäisypillerien napsimisen, olimme eräänä perjantai-iltana poikaystävän kanssa elokuvissa katsomassa Tom Cruisen elokuvaa.

    Siellä teatterissa muistin unohtaneeni ottaa pillerin, enkä pystynyt keskittymään elokuvaan enää millään lailla. Kämpille palattuamme tilitin asiasta poikaystävälle (nykyiselle miehelleni) ja uhkasin, että jos nyt tulen raskaaksi, mahdollisesta pojasta tulee sitten TOM tai TOMPPA...

    Juuei.

    VastaaPoista






Kunnioita blogirauhaa! Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, ole kiltti ja jätä sanomatta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...