Päivä jolloin unelma täyttyi!

Eilen oli Taaviaisen elämässä suurenmoinen päivä. Päivä, josta moni pikkupoika unelmoi.
Sälli pääsi metrojunan kuljettajan vieraaksi.

Onni on omistaa ystävä, joka ohjastaa oranssia metromatoa. Olen itse ollut nautinnollisesti kyydissä - mä kun olen tälläinen ikuinen lapsi. Siitä asti kun metro on kulkenut, olen kulkenut metrolla. Siitä asti kun olen jotain metroista tajunnut, olen tahtonut päästä kuskin vieraaksi. Kolmekytävuotta ja rapiat siihen pätkähti.

Kerroin eilen aamulla Taaviaiselle, että illalla on suuri päivä. Että tänään Sinä rakas pääset metron kuljettajan koppiin. Vastauksena oli viiden minuutin "JEE JEE JEE JEE" huuto terästettynä tasajalkapompinnalla. Äiti teki vaan snadin arviointivirheen; jätkä heittäytyi päikkymatkalla kolmesti maihin. Ois pitänyt säästää uutinen iltaan.

Illan tullessa sälli täpisi innosta. Joka välissä kuului "Metto, JEEE" - odotettu tapahtuma siis. Me ei päästä ees ruokakaupalle ilman, että sälli kysyy tai komentaa että metrolla pitäis mennä. Mies ja liikkuvat koneet, vai mitensemeni?

mä en milläääään malttais jaksaa oottaa!!!

Saavuimme Itäkeskukseen hyvissä ajoin. Ystävämme oli siellä meitä vastassa ja päästiin ohjaamoon. Ennen sitä sälli ei meinannut pysyä pöksyissään, vaan konkreettisesti tärisi innostuksesta. Matkalla oli monta monituista ihmeen aihetta. Vasta kun juna Sörnäisissä syöksähti tunneliin, alkoi pientä miestä pelottamaan. Tunnelissa kuulemma oli mörköjä. Kitinä voimistui ja todettiin että mennään nyt tuonne julkiseen puoleen, kun tunneli tosissaan oli huiman jännä. Ei auttanut sisävalo eikä Taaviaisen fikkari, eikä pitkät valotkaan.

Lähes runollista tyyneyttä onnen kukkuloilla.

Kun juna siirtyi taas kotimatkalla tunnelista ulkoilmaan, kutsui ystävä meidät takaisin ohjaamoon. Voi sitä ilon määrää!!!

Kaiken päälle pieni mies sai lahjapaketin. Ystäväni oli kertonut pienestä intopiukkamiehestä pomolleen. Firman setä pomonen oli tuikannut avustanjasa jeesillä lahjapuketin kasaan: Oranssissa metron lahjakassissa oli metron historiikkikirja ja heijastinta. Tässä vaiheessa pieni intopähkinä pamahti lopullisesti superintopähkinäksi ja taisi äidiltäkin karata pieni liikutuksen kyynel silmäkulmasta. Mun pieni isäntäni oli siis varsin kunniavieras!!!

Päivä oli pojalle ikimuistoinen. Kaikin puolin.

Siis näin siisti paketti - oon ihan intopähkinä!!!

Seuraavana päivänä tietenkin piti kertoa päikkykavereille seikkailusta. Kirjoitin Taaviaisen kanssa illalla vielä kirjeen aamupiiriin "Taaviaisen Sanoin" - että oli upeaa ja vähän jännää ja miten mahtavaa se olikaan. Aamupiirissä sitten Söör sai esitellä kirjansa ja eilisen illan seikkailun, sopivasti oli puheterapeutinkin aika joten meidän ihanainen putemme oli apuna. Voin sanoa, että päikkyryhmäläisten keskellä vallitsi kateuden multihuipentuma. Meidän Taaviainen, ryhmän rohkea metrosankari!

Siispä ennenkaikkea, suunnattoman suuri, ison kaunis, mahtavan järevä KIITOS teille ihanille, jotka teitte Taaviaisen päivästä ikimuistoisen. Kiitos paketin ideoineelle Herra MetropomoHerralle ja sen kerännellee ahkeratonttuselle. Kirja on aivan uskomaton hitti! Taaviainen sanoi vielä, että metromatoa kuljettanut J- ystävä on nykyseltään sitten hänen tyttöystävänsä. Nih. Ettäs tiedätte!

Pienen ihmisen elämä on täynnä uskomattomia elämyksiä. Viime kesänä nähtiin delffiinit ja tänä keväänä metron ohjaamo in action. Mitäköhän kaikkea upeeta lurkkii vielä tulevaisuudessa!