lauantaina, huhtikuuta 28, 2012
EI
Hei tyyppi. Sulla on jotain pöksyssä
"ei"
Onhan. Nyt tuoksuis siltä että on aika mennä pöntölle
"ei"
Hei oikeesti, sulla on kakka housus!
"ei"
Haistatko jotain hassua?
"en"
Kuule nyt. Sulla torttu housus, mennään pesemään se.
"ei"
Piereskeletsä vaan?
"en"
SULLA ON KAKKA HOUSUSSA
"EI!"
huijaaksä?
"joo..."
kiitos Usko, toivo ja Pakkaus totuuden lähteestä.
perjantaina, huhtikuuta 27, 2012
Oisteria pajatsoon?
Kuvitelkaa vanha pajatso. Sitten kuvittelette pick-up lava-auton. Sitten kuvitteltte sen pajatson sinne auton lavalle. Ja se auto ajaa pajatso siellä lavalla 80km/h vauhdilla. Sitten vieressä ajaa moottoripyöräilijä jolla on oisteri. Sitten se moottoripyöräilijä yrittää ajaessaan tunkea sitä oisteria sinne pajatson reikään. Tältä musta tuntuu kun yritän nykyään osua lusikalla Pullan suuhun.
Tarkistelin ja varmistelin jo perhetyöntekijältä, että onhan toi touhu ihan normaalia. Että syödessä lapsi pyörii kuin puolukka peltiämpärissä eessuntaas, jyrsii pöydänkulmat, hihat, tavoittelee kaikkea ja yrittää kääntyä tuolissa väärinpäin. Että onhan tää normaalia? Taaviainen oli hitaammin kehittyvän motoriikkansa ansiosta helpompi maali lusikan osua suuhun, mutta sieltä puuttui taas se tahto syödä. Pulla tahtoo syödä kaiken ja koko ajan, mutta se mahdollisuus osua lusikalla suuhun kestää noin nanosekunnin. Sihtaaminen on vaikeaa.
Pullan kehitystä ja tahtia katsellessa päätä huimaa. Nyt se rontti kiipeää karhunkäyntiasentoon ja tunkee itseään istumaan. Kauheeta tahtia mennä mökeltää ympäri huonetta. Asunnon kaikki vaaralliset kolot yritetään tilkitä mahdollisuuksien mukaan - silti tuo kolauttaa nuppinsa tv-tason kulmaan tai kierii päin sitteriä. Aikamoisia teuhakkeita nämä peruskromosomiston kakarat. Lisättynä tietenkin sillä, että ei täällä äiteekään mikään hitaimmasta vauhtipäästä ole, vaikka itse nuppi ei ihan matkassa tulekaan.
Ihanaa.
Ps. Pulla on suvainnut nyt nukkua jo useamman yö niin, että syöpöttelee kolmen aikaan ja sitten aamuyöllä viiden korvilla. Tämän lisäksi minä heräsin tänään ennen kahdeksaa - ennen Pullaa. Pulla nukkua tohotti vielä mun kainalossa. Outoa. Oih, lausahdus "keväällä helpottaa" alkaa päteä! Nykyään Pullan saa illalla laittaa sänkyyn, sanoa että hyvää yötä rakas ja se rontti nukahtaa sinne itse! Päiväunet onkin sitten ihan toinen stoori, mutta yöunille jätkä ryhtyy nykyään varsin sovinnolla.
Ihmeellistä!
Tarkistelin ja varmistelin jo perhetyöntekijältä, että onhan toi touhu ihan normaalia. Että syödessä lapsi pyörii kuin puolukka peltiämpärissä eessuntaas, jyrsii pöydänkulmat, hihat, tavoittelee kaikkea ja yrittää kääntyä tuolissa väärinpäin. Että onhan tää normaalia? Taaviainen oli hitaammin kehittyvän motoriikkansa ansiosta helpompi maali lusikan osua suuhun, mutta sieltä puuttui taas se tahto syödä. Pulla tahtoo syödä kaiken ja koko ajan, mutta se mahdollisuus osua lusikalla suuhun kestää noin nanosekunnin. Sihtaaminen on vaikeaa.
Pullan kehitystä ja tahtia katsellessa päätä huimaa. Nyt se rontti kiipeää karhunkäyntiasentoon ja tunkee itseään istumaan. Kauheeta tahtia mennä mökeltää ympäri huonetta. Asunnon kaikki vaaralliset kolot yritetään tilkitä mahdollisuuksien mukaan - silti tuo kolauttaa nuppinsa tv-tason kulmaan tai kierii päin sitteriä. Aikamoisia teuhakkeita nämä peruskromosomiston kakarat. Lisättynä tietenkin sillä, että ei täällä äiteekään mikään hitaimmasta vauhtipäästä ole, vaikka itse nuppi ei ihan matkassa tulekaan.
Ihanaa.
Ps. Pulla on suvainnut nyt nukkua jo useamman yö niin, että syöpöttelee kolmen aikaan ja sitten aamuyöllä viiden korvilla. Tämän lisäksi minä heräsin tänään ennen kahdeksaa - ennen Pullaa. Pulla nukkua tohotti vielä mun kainalossa. Outoa. Oih, lausahdus "keväällä helpottaa" alkaa päteä! Nykyään Pullan saa illalla laittaa sänkyyn, sanoa että hyvää yötä rakas ja se rontti nukahtaa sinne itse! Päiväunet onkin sitten ihan toinen stoori, mutta yöunille jätkä ryhtyy nykyään varsin sovinnolla.
Ihmeellistä!
RÄÄÄYH!
Pieni mies toimitte tänään päiväkotiin - dinosaurukseksi pukeutuneena. Päiväkodissa on siis tänään vappukarkelot. Pääsee pieni mies toteuttaan omaa persoonaansa!
Suurta hupia on tämä "rääyh" kommentti. Pari päivää sitten komensin Taaviaista kovaan ääneen, että NYT POIS SIELTÄ PYYKKITELINEELTÄ - SE KAATUU KOHTA! EI! Arvatkaa mitä Taaviainen vastasi?
Eli laps huutaa takaisin. Silleen! Oisko ihan hippusesti tota uhmaikää mukana?
Suurta hupia on tämä "rääyh" kommentti. Pari päivää sitten komensin Taaviaista kovaan ääneen, että NYT POIS SIELTÄ PYYKKITELINEELTÄ - SE KAATUU KOHTA! EI! Arvatkaa mitä Taaviainen vastasi?
"POIS SIELTÄ""RÄÄÄÄYH!"
"NYT OIKEASTI POIS ENNENKUIN SATTUU""RÄÄÄÄYH!"
"ET HUUDA ÄIDILLE""RÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄYH!"
"RÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄYH"
Eli laps huutaa takaisin. Silleen! Oisko ihan hippusesti tota uhmaikää mukana?
tiistaina, huhtikuuta 24, 2012
Mikä Tipu!
"Et jätä niitä pikkutipuja sinne lattialle! Veikka syö ne, ne menee rikki ja veikkaa voi sattua"
Sanomattakin on selvää, että viesti raikasi tyhjille seinille. Niinpä veikka söi pari tipua. Onneksi ei ryhtynyt nielemään. Nyt täällä pyörii sellaisia limaisia karvatipuja, joita pelastelen roskakoriin aina kun Taaviasen katse välttää.
ps. silmiä ei löytynyt. Joko ne on tuon limapörrön alla, tai sitten vauvan teräksisessä ruoansulatuksessa.
Sanomattakin on selvää, että viesti raikasi tyhjille seinille. Niinpä veikka söi pari tipua. Onneksi ei ryhtynyt nielemään. Nyt täällä pyörii sellaisia limaisia karvatipuja, joita pelastelen roskakoriin aina kun Taaviasen katse välttää.
Ihan vammaista!
Kyllä minä taas mieleni pahoitin. Tällä kertaa en keskenkasvuisten sanomisista, vaan aikuisten ihmisten aivopieruista.
Jo pitkään on vallinnut omituinen sanonta. Oma hutiostos, ruma pipo, epämääräinen käsityö tai epämieluisa asia saattaa yhtäkkiä olla "tosi vammainen". Täh? Aiemmin kakarana tullut tuota sanontaa viljeltyä, koska niinhän teki kaikki. Mikä mahtava tekosyy.
Järkytyin kuitenkin eräs päivä huomatessani, että sanonta elää tiukassa aikuisten ihmistenkin suussa. Jokin asia on ihan vammainen! Ja siitä minä mieleni pahoitin.
Eihän noita heittoja mieti. Sitä päästää suustaan jotain tosi hauskaa, sen enempää pohtimatta. Mutta, käyttäessä jonkinasteisia vähemmistökeskittyviä heittoja voi osua vahingossa napakymppiin. Se pysäyttää. Kun lukee tai kuulee aikuisen ihmisen käyttävän termiä "ihan vammaista" - luulisi ajan viisastuttaneen.
Ystäväni toi esiin myös toisen trendisloganin, "ihan homona" - mitä hiivattia se mahtaa tarkoittaa? Mistä nämä heitot tulee? Niihin sisältyy itse käsitteissään mukamas jotain huvittavaa (ei, vammaisuudessa ei ole mitään sen lystimpää kuin terveydessäkään, eikä homous naurata sen enempää kuin heteromeininki) ja jotain, millä erotuttaan tavallisuudesta. Hienoa, metsään meni niin että rytisi!
Tekee mieleni kysyä, että kun neulot villapaidan joka jälkikäteen näyttää mielestäsi "ihan vammaiselta" - niin onko kysymyksessä villapaita joka näyttää mm. pojaltani?
Niskasta kiinni omia aivolaukauksiaan; tahattomastikin tulee noilla heitoilla loukattua. Minä ainakin, ikuisena oikeustaistelijana ja vastavirtaan uiskentelevana meinaan kohteliaasti esittää jatkokysymyksen että meinaatko todella tuon "vammaisen" asian näyttävän pojaltani. Josko ajatus siitä sitten lähtisi. En tahdo poikani ympärillä kuulla tuota sanaa. Se tuntuu pahalta ja satuttaa.
Hiljaisella hyväksynnällä ei saada kuin tallottuja ihmisiä. Aina ei pidä taistella, eikä kaikkialla - mutta kaikkea ei tarvitse sietää. Mä ainakin touhuan "ihan pipona!"
ps. R-word. Spread the Word to end the Word - kampaja ajaa vastaavaa asiaa amerikassa. Siellä käsitettä "Retarded" käytetään yhtä lystikkäänä kuonalaukaisuna, kuin meillä "vammainen". Kannattaa tutustua.
Jo pitkään on vallinnut omituinen sanonta. Oma hutiostos, ruma pipo, epämääräinen käsityö tai epämieluisa asia saattaa yhtäkkiä olla "tosi vammainen". Täh? Aiemmin kakarana tullut tuota sanontaa viljeltyä, koska niinhän teki kaikki. Mikä mahtava tekosyy.
Järkytyin kuitenkin eräs päivä huomatessani, että sanonta elää tiukassa aikuisten ihmistenkin suussa. Jokin asia on ihan vammainen! Ja siitä minä mieleni pahoitin.
Eihän noita heittoja mieti. Sitä päästää suustaan jotain tosi hauskaa, sen enempää pohtimatta. Mutta, käyttäessä jonkinasteisia vähemmistökeskittyviä heittoja voi osua vahingossa napakymppiin. Se pysäyttää. Kun lukee tai kuulee aikuisen ihmisen käyttävän termiä "ihan vammaista" - luulisi ajan viisastuttaneen.
Ystäväni toi esiin myös toisen trendisloganin, "ihan homona" - mitä hiivattia se mahtaa tarkoittaa? Mistä nämä heitot tulee? Niihin sisältyy itse käsitteissään mukamas jotain huvittavaa (ei, vammaisuudessa ei ole mitään sen lystimpää kuin terveydessäkään, eikä homous naurata sen enempää kuin heteromeininki) ja jotain, millä erotuttaan tavallisuudesta. Hienoa, metsään meni niin että rytisi!
Tekee mieleni kysyä, että kun neulot villapaidan joka jälkikäteen näyttää mielestäsi "ihan vammaiselta" - niin onko kysymyksessä villapaita joka näyttää mm. pojaltani?
Niskasta kiinni omia aivolaukauksiaan; tahattomastikin tulee noilla heitoilla loukattua. Minä ainakin, ikuisena oikeustaistelijana ja vastavirtaan uiskentelevana meinaan kohteliaasti esittää jatkokysymyksen että meinaatko todella tuon "vammaisen" asian näyttävän pojaltani. Josko ajatus siitä sitten lähtisi. En tahdo poikani ympärillä kuulla tuota sanaa. Se tuntuu pahalta ja satuttaa.
Hiljaisella hyväksynnällä ei saada kuin tallottuja ihmisiä. Aina ei pidä taistella, eikä kaikkialla - mutta kaikkea ei tarvitse sietää. Mä ainakin touhuan "ihan pipona!"
ps. R-word. Spread the Word to end the Word - kampaja ajaa vastaavaa asiaa amerikassa. Siellä käsitettä "Retarded" käytetään yhtä lystikkäänä kuonalaukaisuna, kuin meillä "vammainen". Kannattaa tutustua.
sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2012
Kevät on tullut tähänkin päähän?
No johan pukkaa ihan postauksten overdosea! Nyt on joku tarinasuoni puhjennut kukkaansa, kun asiaa tuntuu olevan. Sen lisäksi mielessä on monta tärkeää aihetta mistä pitäis ehtiä ja kyetä juoruamaan.
Kuitenkin, tervetuloa takaisin tämänhetkiseen aivokaaokseen.
Pidemmän matkan lukijat taitaa muistaa mun kroonisen keväänvihaamisfiiliksen. Kun kaikki naapurit yhtäkkiä pulpahtaa pihoille raapimaan niitä lehtiä kasaan, hinkkaavat ikkunoitaan puhtaaksi ja istuttelevat parvekekukkiaan ylipirteine olemuksineen. "Niin ihanaa kun paistaa aurinko, oivoi kun on energiaa, nautitaan nyt kaikki ihanasta säästä, kai te nyt ootte olleet jo koko päivän ulkona, piknikkiä, saaristoretkeä" - ja sitä samaa selitystä. Sitä mukaan kun myös ne röyhkeät kukkaset tunkevat esiin mukavanmustasta mullasta, minä sulloudun tiukemmin sisään. Perkule, verhot vielä kiinni kun se kirottu aurinko poistaa silmiin ja ettei kukaan naapuri näe minua kyyhöttämässä sisällä. Ylipirteät kevätihmiset on niin rasittavia. Tai - olivat siihen asti kun...
Sain muutamia vuosia sitten hommattua hyvät aurinkolasit jotka tekivät selväksi yhden kevätinhokkini; hillittömän migreenin joka puhkesi aina auringon ensisäteistä ja jatkui pari kuukautta. Kun sain raybanit nokalle, kesti kevään paljon paremmin! Oikeasta lääkityksestäkin, sekä päänsärkyyn että allergiaan, oli iso apu. Kevät rupesi hiljalleen olemaan jo ihan siedettävää aikaa. Puuhausintoa silti minusta ei saanut irti, ei kirveelläkään.
Nyt kun aurinko alkaa porottaa, tuijottelen uhmakkaan vihaisesti ulos. Että ihan varmasti mennään tuonne, jummaloora nyt pihalle koko sakki! En kyllä pese ikkunoita ennenkuin kunnon taisteluerä on taas käyty miehen kanssa siitä, että se on isännän duuni (hei, tällänen 150cm pitkä ja rapiat päälle kokoinen tappi roikkumassa ikkunoissa -juu ei...) - sitten saa taas aurinko paistaa sisään, minun sallimissa määrin. Kunnon säleverhoilla voi aina piiloutua paistetta karkuun, istua vaikka kaikki lävet lukittuina.
Mutta nyt. Lapsille saa kiskoa vähemmän päälle. Tumput vaihtuu sormikkaisiin. Itsekin saa laittaa vaan rotsin niskaan ja painua lenkkarit vilkkuen pihalle. Istua möllöttelin tänään puistonreunassa, arskat silmillä katsomassa, kun Taavianen mennäviuhotti ympäri puistoa (ja jäi kiinni sormikkaistaan puun suojaksi tuotuun metalliseen verkkoon, kuinkas mutenkaan!) ja minä vain istuin. Pulla veti unta tuhisten kärryissään. Istuin, imin sisääni puiden välistä paistavaa aurinkoa ja aloin hymyilemään. Tuuli mukavasti, ei kylmästi, mutta pirteästi. Nuuhkin sisääni kevään tuoksua, johon ei vielä ollut sekoittunut sitä ihnoittavaa lannoitteen hajua joka saapuu valitettavasti joka vuosi. Kuuntelin lasten leikkejä ja teinien kiroilua, siinä sivussa lintujen rääkynää.
Tajusin, että juuri tässä hetkessä ja juuri nyt, tahdon olla ulkona. Tahdon olla ulkona perheeni kanssa. Tahdon olla se idioottimaisen, ärsyttävän pirteä "aiiikukivaa kun kevät tulee ja kesäkin on kohta" - tyyppi. Tahdon hymyillä niin, että poskiin sattuu. Ja nauttia siitä että ollaan koko kööri ulkona, reippaina. Nauttimassa siitä hiivatin keväästä!
ps. Odottakaa vaan. Se kesä tulee ja sitten pääsen kertomaan, miten kamalaa se on kun on kuumaa ja tahmeaa ja HYI. Ja sitten mennä viipotan kesämekko vilkkuen sekä hyppien ilosta; "aiiiiikuinihanaa"....
Kuitenkin, tervetuloa takaisin tämänhetkiseen aivokaaokseen.
Pidemmän matkan lukijat taitaa muistaa mun kroonisen keväänvihaamisfiiliksen. Kun kaikki naapurit yhtäkkiä pulpahtaa pihoille raapimaan niitä lehtiä kasaan, hinkkaavat ikkunoitaan puhtaaksi ja istuttelevat parvekekukkiaan ylipirteine olemuksineen. "Niin ihanaa kun paistaa aurinko, oivoi kun on energiaa, nautitaan nyt kaikki ihanasta säästä, kai te nyt ootte olleet jo koko päivän ulkona, piknikkiä, saaristoretkeä" - ja sitä samaa selitystä. Sitä mukaan kun myös ne röyhkeät kukkaset tunkevat esiin mukavanmustasta mullasta, minä sulloudun tiukemmin sisään. Perkule, verhot vielä kiinni kun se kirottu aurinko poistaa silmiin ja ettei kukaan naapuri näe minua kyyhöttämässä sisällä. Ylipirteät kevätihmiset on niin rasittavia. Tai - olivat siihen asti kun...
Sain muutamia vuosia sitten hommattua hyvät aurinkolasit jotka tekivät selväksi yhden kevätinhokkini; hillittömän migreenin joka puhkesi aina auringon ensisäteistä ja jatkui pari kuukautta. Kun sain raybanit nokalle, kesti kevään paljon paremmin! Oikeasta lääkityksestäkin, sekä päänsärkyyn että allergiaan, oli iso apu. Kevät rupesi hiljalleen olemaan jo ihan siedettävää aikaa. Puuhausintoa silti minusta ei saanut irti, ei kirveelläkään.
Nyt kun aurinko alkaa porottaa, tuijottelen uhmakkaan vihaisesti ulos. Että ihan varmasti mennään tuonne, jummaloora nyt pihalle koko sakki! En kyllä pese ikkunoita ennenkuin kunnon taisteluerä on taas käyty miehen kanssa siitä, että se on isännän duuni (hei, tällänen 150cm pitkä ja rapiat päälle kokoinen tappi roikkumassa ikkunoissa -juu ei...) - sitten saa taas aurinko paistaa sisään, minun sallimissa määrin. Kunnon säleverhoilla voi aina piiloutua paistetta karkuun, istua vaikka kaikki lävet lukittuina.
Mutta nyt. Lapsille saa kiskoa vähemmän päälle. Tumput vaihtuu sormikkaisiin. Itsekin saa laittaa vaan rotsin niskaan ja painua lenkkarit vilkkuen pihalle. Istua möllöttelin tänään puistonreunassa, arskat silmillä katsomassa, kun Taavianen mennäviuhotti ympäri puistoa (ja jäi kiinni sormikkaistaan puun suojaksi tuotuun metalliseen verkkoon, kuinkas mutenkaan!) ja minä vain istuin. Pulla veti unta tuhisten kärryissään. Istuin, imin sisääni puiden välistä paistavaa aurinkoa ja aloin hymyilemään. Tuuli mukavasti, ei kylmästi, mutta pirteästi. Nuuhkin sisääni kevään tuoksua, johon ei vielä ollut sekoittunut sitä ihnoittavaa lannoitteen hajua joka saapuu valitettavasti joka vuosi. Kuuntelin lasten leikkejä ja teinien kiroilua, siinä sivussa lintujen rääkynää.
Tajusin, että juuri tässä hetkessä ja juuri nyt, tahdon olla ulkona. Tahdon olla ulkona perheeni kanssa. Tahdon olla se idioottimaisen, ärsyttävän pirteä "aiiikukivaa kun kevät tulee ja kesäkin on kohta" - tyyppi. Tahdon hymyillä niin, että poskiin sattuu. Ja nauttia siitä että ollaan koko kööri ulkona, reippaina. Nauttimassa siitä hiivatin keväästä!
ps. Odottakaa vaan. Se kesä tulee ja sitten pääsen kertomaan, miten kamalaa se on kun on kuumaa ja tahmeaa ja HYI. Ja sitten mennä viipotan kesämekko vilkkuen sekä hyppien ilosta; "aiiiiikuinihanaa"....
VauvaZilla
Yöunemme tuhotaan, kuin Tokion lähiöt Godzillan askelien alla. Tässä syy. Ei suohirviö - vaan vauvasaurus. Taaviaisen mielestä on niiiiiiiiiiin mahtavaa, kun pikkuveikka mikä muutenkin on kuulemma "rakas ja kiltti" - esiintyy veljensä iloksi dinosauruksena. Toisaalta, tätä saurusta voi työntää kokokämmenellä naamasta, jos se tulee tuhoamaan juuri rakennetun junaradan tai barbapapaseikkailun. "EIIIIIIIIIIIIIII" sanoo taaviainen ja työntää pois. Tai huutaa "ätiiiiii, ätiiiii" ja viittoo "AUTA!" - Mamma pelastaa. Velisauruksiltakin.
ps. Joissain perheissä on kuulemma virtahepo olohuoneessa. Meillä on dinosaurus. Vahemmat näinollen on siis fossiileita?
ps. Joissain perheissä on kuulemma virtahepo olohuoneessa. Meillä on dinosaurus. Vahemmat näinollen on siis fossiileita?
lauantaina, huhtikuuta 21, 2012
Aikakauden päätös?
Tänään matkaa The Vihreät vankkurit kohti uutta perhettä. Perhettä, johon pientä on toivottu peräti vuosikausia ja odotus on ollut sietämättömän pitkä. Ikinä en olisi voinut meidän Vihreitä unelmia myydä tuntemattomalle. Koska niissä vaunuissa on mukana se valtava tunnelasti, se ilo ja elo, odotuksen tuska häivähdytettyinä niillä "Pääsenkö koskaan kärryttelemään lasta näissä" -peloilla. Pääsin. Sain kärrytellä kaksi suloista poikaa niissä vaunuissa. The Vihreissä Brioissa.
Vaatteita viikkailin tulevalle toukalle mukaan. Penkosin kaappeja, laittelin matkaan kaikenmoista. Yhtäkkiä tuli pysähdys. Tässäkö meidän perhe on? Tässäkö on lapsemme? Ja samassa tuli ahdistus; pitäisikö se tietää, että tahtooko sitä lisää lapsia. Vuodet vierii nopeampaa, ikää tulee ja kärsivällisyys tuntuu haihtuvan savuna ilmaan - kaikissa asoissa. Mistä minä tiedän, onko pakko tietää? Minä en meinaa sietää näitä tuskaisia vauvakuukausia univelkoineen ja jatkuvanan tarpeentyydyttäjänä, tahdon ilmaa ympärilleni. Silti, nuo pennut on ihan uskomattoman upeita pakkauksia, vaikka itte käy ihan höyryillä.
Mutta. Olemme ennenkin todenneet puoliskon kanssa, että lasten ei tarvitse olla omaa biologista tuontantoa. Meille mahtuu jos on mahtuakseen. Maltti on valttia elämäntiellä, mutta kun mä tahtoisin tietää kaiken nyt ja heti. Että mitä pidetään, mitä annetaan eteenpäin, mitä myydään - mikä odottaa vielä seuraavaa käyttäjää?
Vaikeaa. Mun vaan pitää opetella hengittämään. Tässä fiiliksessä ne jenkkileffojen hii-hii-huuu- hengitysliikkeet auttaa. Ja Kahvi. Ja Aika. Ja...
Vaatteita viikkailin tulevalle toukalle mukaan. Penkosin kaappeja, laittelin matkaan kaikenmoista. Yhtäkkiä tuli pysähdys. Tässäkö meidän perhe on? Tässäkö on lapsemme? Ja samassa tuli ahdistus; pitäisikö se tietää, että tahtooko sitä lisää lapsia. Vuodet vierii nopeampaa, ikää tulee ja kärsivällisyys tuntuu haihtuvan savuna ilmaan - kaikissa asoissa. Mistä minä tiedän, onko pakko tietää? Minä en meinaa sietää näitä tuskaisia vauvakuukausia univelkoineen ja jatkuvanan tarpeentyydyttäjänä, tahdon ilmaa ympärilleni. Silti, nuo pennut on ihan uskomattoman upeita pakkauksia, vaikka itte käy ihan höyryillä.
Mutta. Olemme ennenkin todenneet puoliskon kanssa, että lasten ei tarvitse olla omaa biologista tuontantoa. Meille mahtuu jos on mahtuakseen. Maltti on valttia elämäntiellä, mutta kun mä tahtoisin tietää kaiken nyt ja heti. Että mitä pidetään, mitä annetaan eteenpäin, mitä myydään - mikä odottaa vielä seuraavaa käyttäjää?
Vaikeaa. Mun vaan pitää opetella hengittämään. Tässä fiiliksessä ne jenkkileffojen hii-hii-huuu- hengitysliikkeet auttaa. Ja Kahvi. Ja Aika. Ja...
perjantaina, huhtikuuta 20, 2012
Tukiperhetoiminnasta!
Ajat ja iät sitten muutama lukija pyysi että kirjoittaisin tukiperhetoiminnasta. Että mitä se tarkoittaa tälläisessä erkkaperheessä. Noh, nyt on hyvä sauma!
Tukiperheellä tarkoitetaan yksinkertaisuudessaan perhettä, joka voi tarjota mukelolle tuikitavallisen perheympäristön sovittuina määrinä per kk. Meidän tapauksessa ollaan pohdittu, että määrä olisi n. 1xkk viikonloppu - tai yksi yö, esim. lauantai-sunnuntai. Vähemmälläkin pärjättäisiin, mutta toisaalta olisi hyvä että kundi tutustuisi lainapoppooseen ja pysyisi heidän kanssa tuttuina, ettei sitten kävis liikaa jänskättämään.
Miksi sitten tukiperhe? Meidän tapauksessa kyse ei ole lastensuojelun tarpeesta (noh, aina voi todeta että pelastakaa edes äidit?) vaan kehitysvammalain mukaisesta tilapäishoidosta. Suoraan suomeksi, meillä on kyse siitä että tukiverkot on niin suurilla reijillä varustettu, ettei meillä ole juuri ketään läheistä joka voisi Taaviaisen luoksensa ottaa niin, että meillä olisi levollinen mieli. Yritin toki jo tarjota meitä perhetyön kautta lastensuojelun asiakkaaksi, mutta sain naurahduksen ja hyväntahtoisen ojennuksen ettei meillä siihen syytä ole. Aikas ihana!
Tukiperheen ei siis tarvitse olla mikään superkoulutettu, viittoma-laulu-polkka-humppa-ydinperhemallinen kokonaisuus, vaan ihan tuikitavallista sakkia. (Tietenkin, vittomakielen taito meidän köörille on vaan plussaa, koska Taaviainen puhuu viittoen). Yksinasuva, eläkkeellä oleva, sateenkaariperhe, ydinperhe, lapsellinen tai lapseton sakki - kaikki käy. Tärkeintä on että se tukiperhe ja tuettava kööri kohtaa toisensa; ennenkaikkea että muksu on tervetullut, luonteva osa lainaperhettään!
Tukiperheelle maksetaan joku nimellinen summa päivistä, jolloin laps on köörin kanssa. Summan tarkoitus on kattaa kulut, jotka lapsen hoidosta tulee. Mitään rahakasta hommaa tuo ei ole ja toimii nimenomaan sillä periaatteella, että perhe haluaa joukkoonsa mukaan pienen lisän silloin tällöin! Kutsumushommaa, väitän minä.
Me ollaan etsitty tukiperhettä kepeät 3 vuotta. Kaupungilla ei sitä ole tarjota joten perhe on löydettävä itse. Siinäpä soppa. Nyt meillä on ekaa kertaa ihan tosissaan "rauta tulella" ja asioita värkkäillään. Mutta täällä Helsingissäkin on iso sakki väkeä, ketkä oikeesti tarttee sen tukiperheen! Jos olet asiasta kiinnostunut, kannattaa ottaa yhteyttä oman alueen vammaistyön sossuihin. Ja sitäpaitsi, tukiperheitä tarvitaan todella monelle muullekin sektorille, kuin vain tälle kehitysvammapuolelle. On yksinhuoltajia, väsyneitä, masentuneita, eronneita, karanneita, liikuntavammaisia, erityisen tuen tarvitsijoita muuten - vaikka ja minkämoista sorttia!
lisää tietoa löydät mm. täältä http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/suomessa/2.htm
Ps. Kysy mitä vain. Yritän änkyttää vastausta taitoni ja tietoni mukaan.
Tukiperheellä tarkoitetaan yksinkertaisuudessaan perhettä, joka voi tarjota mukelolle tuikitavallisen perheympäristön sovittuina määrinä per kk. Meidän tapauksessa ollaan pohdittu, että määrä olisi n. 1xkk viikonloppu - tai yksi yö, esim. lauantai-sunnuntai. Vähemmälläkin pärjättäisiin, mutta toisaalta olisi hyvä että kundi tutustuisi lainapoppooseen ja pysyisi heidän kanssa tuttuina, ettei sitten kävis liikaa jänskättämään.
Miksi sitten tukiperhe? Meidän tapauksessa kyse ei ole lastensuojelun tarpeesta (noh, aina voi todeta että pelastakaa edes äidit?) vaan kehitysvammalain mukaisesta tilapäishoidosta. Suoraan suomeksi, meillä on kyse siitä että tukiverkot on niin suurilla reijillä varustettu, ettei meillä ole juuri ketään läheistä joka voisi Taaviaisen luoksensa ottaa niin, että meillä olisi levollinen mieli. Yritin toki jo tarjota meitä perhetyön kautta lastensuojelun asiakkaaksi, mutta sain naurahduksen ja hyväntahtoisen ojennuksen ettei meillä siihen syytä ole. Aikas ihana!
Tukiperheen ei siis tarvitse olla mikään superkoulutettu, viittoma-laulu-polkka-humppa-ydinperhemallinen kokonaisuus, vaan ihan tuikitavallista sakkia. (Tietenkin, vittomakielen taito meidän köörille on vaan plussaa, koska Taaviainen puhuu viittoen). Yksinasuva, eläkkeellä oleva, sateenkaariperhe, ydinperhe, lapsellinen tai lapseton sakki - kaikki käy. Tärkeintä on että se tukiperhe ja tuettava kööri kohtaa toisensa; ennenkaikkea että muksu on tervetullut, luonteva osa lainaperhettään!
Tukiperheelle maksetaan joku nimellinen summa päivistä, jolloin laps on köörin kanssa. Summan tarkoitus on kattaa kulut, jotka lapsen hoidosta tulee. Mitään rahakasta hommaa tuo ei ole ja toimii nimenomaan sillä periaatteella, että perhe haluaa joukkoonsa mukaan pienen lisän silloin tällöin! Kutsumushommaa, väitän minä.
Me ollaan etsitty tukiperhettä kepeät 3 vuotta. Kaupungilla ei sitä ole tarjota joten perhe on löydettävä itse. Siinäpä soppa. Nyt meillä on ekaa kertaa ihan tosissaan "rauta tulella" ja asioita värkkäillään. Mutta täällä Helsingissäkin on iso sakki väkeä, ketkä oikeesti tarttee sen tukiperheen! Jos olet asiasta kiinnostunut, kannattaa ottaa yhteyttä oman alueen vammaistyön sossuihin. Ja sitäpaitsi, tukiperheitä tarvitaan todella monelle muullekin sektorille, kuin vain tälle kehitysvammapuolelle. On yksinhuoltajia, väsyneitä, masentuneita, eronneita, karanneita, liikuntavammaisia, erityisen tuen tarvitsijoita muuten - vaikka ja minkämoista sorttia!
lisää tietoa löydät mm. täältä http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/suomessa/2.htm
Ps. Kysy mitä vain. Yritän änkyttää vastausta taitoni ja tietoni mukaan.
torstaina, huhtikuuta 19, 2012
keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012
Hulinaa
Yöhulinaa, Taaviasen labrareissua, kehityshanketta, hullareita, päiväkodin vanhempainiltaa, puheterapian palaveria - kiirettä on piisannut.
Väsyttää (ei uutta siis auringon alla) - mutta kohti parempia päiviä? Toissayönä Pulla veti enkat, nukkui 6h putkeen keskiyöstä aamuun. Josko helpottais?
Hammasriiviöllä on 3 hammasta näkyvillä, neljäs tulossa. Päätti sitten rykäistä koko arsenaalin kerralla esiin? Lisäksi opittu konttaryömimään mittarimatometodilla, yritys on kova istumaan.
Huomenna rohkeesti kahvirehvit ystävän kanssa.
ps. lähetin paikallisen terkkarin labratädeille kiitoksen Taaviaisen hyvästä kohtelusta. Vaikka jouduttiin jonottaan puoltoista tuntia (kilppariarvot on otettava ennen kymmentä, joten vaihtoehtoja ei ollut) ja saatiin parit odotushuonehermarit, niin tädit itse oli todella ihania. Kolmistaan laulettiin piippolan vaaria pikkuasiakkaalle ja ensimmäinen täti sanoi suoraan että otetaan kokeneempi täti tähän hommaan. Upeeta! Nyt ne sitten on otettu, joten tuloksia ootellessa; kuulutaanko me siihen arsenaaliin jotka aloittaa tyroksiinilääkityksen. Samalla otettiin perusverenkuva, niin näkee vähän mitä leukkareille kuuluu; Taaviasella on ollut tosi alhaisia lukemia mikä selittää sitä infektioherkkyyttä. Mutta, vuosi vuodelta on kivuttu kohti normaalimpia lukemia - joten tilanteeseen selkeästi on tullut parantumista!
Väsyttää (ei uutta siis auringon alla) - mutta kohti parempia päiviä? Toissayönä Pulla veti enkat, nukkui 6h putkeen keskiyöstä aamuun. Josko helpottais?
Hammasriiviöllä on 3 hammasta näkyvillä, neljäs tulossa. Päätti sitten rykäistä koko arsenaalin kerralla esiin? Lisäksi opittu konttaryömimään mittarimatometodilla, yritys on kova istumaan.
Huomenna rohkeesti kahvirehvit ystävän kanssa.
ps. lähetin paikallisen terkkarin labratädeille kiitoksen Taaviaisen hyvästä kohtelusta. Vaikka jouduttiin jonottaan puoltoista tuntia (kilppariarvot on otettava ennen kymmentä, joten vaihtoehtoja ei ollut) ja saatiin parit odotushuonehermarit, niin tädit itse oli todella ihania. Kolmistaan laulettiin piippolan vaaria pikkuasiakkaalle ja ensimmäinen täti sanoi suoraan että otetaan kokeneempi täti tähän hommaan. Upeeta! Nyt ne sitten on otettu, joten tuloksia ootellessa; kuulutaanko me siihen arsenaaliin jotka aloittaa tyroksiinilääkityksen. Samalla otettiin perusverenkuva, niin näkee vähän mitä leukkareille kuuluu; Taaviasella on ollut tosi alhaisia lukemia mikä selittää sitä infektioherkkyyttä. Mutta, vuosi vuodelta on kivuttu kohti normaalimpia lukemia - joten tilanteeseen selkeästi on tullut parantumista!
tiistaina, huhtikuuta 10, 2012
Löytöjä!
Meillähän tässä uudessa asunnossa ei ole ollut yhtään lipastoa, laatikostoa, säilytysvehjettä minkäänmoista jossa olisi ovet. Kaikki roju lojuu avohyllyissä, korkeintaan ikean laatikoihin tungettuna. Olen haaveillut iät ja ajat retrohenkisestä lipastosta (aka. kaapisto aka. senkki - termit sekaisin) jossa on lukot.
No meninpä törmäämään juuri sellaiseen sopivaan juuri oikealla hetkellä, lisäksi vielä kuljetusmahdollisuudella! Ja avot - eilen ostettu, tänään kotiutui. Ja mä oon NIIIIIIIN ihastunut tähän!
Kätkee sisäänsä ihan tajuttoman paljon tavaraa, joka lisäksi alapuolelle mahtuu koreissa meidän dvd-levyt. Saa vapautettua sitä kuuluisaa hyllytilaa jollekin muulle turhalle roinalle. Sisään mahtuu rivissä kolme monitoimikoria rinnakkain niin, että kylkeen jää vielä tilaa. Toiselle puolelle, tuonne aarrelaatikon alle, meni kaksi säkillistä lankoja, kolme kansiota, yhdet kengät ja läjä huovutusvilloja! USKOMATON!
Olen nyt päätynyt realisoimaan omaisuuttani kirppiksillä, kun hyväksyttävä on myös että ei minusta enään S-koon tirpukkaa saa kuin kirveellä lohkomalla. Marimekkoa, Nansoa jne. Aarteita, mutta en mä voi niitä loputtomiin hillota. Onko täällä innostuneita S-ja M kokoisia Marimekkofaneja, laitanko kirpparisivua taas pystyyn?
Ja sitten vastapyyntö! Mä haluaisin hiiiirveesti saada rintakoruja ittelleni, kun tykkään huiveista ja kietasupaidoista. Jos teillä lojuu nurkissa rintaneuloja joista haluat eroon, niin vinkkaa! Olen kiinnostunut nimenomaan metallisista ja puisista, ilman kimalletta - ja eksentrisetkin oikein mieluusti käy!
Aurinkoista kevättä ja ihania löytöjä kaikille!
sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012
Äiti on Retro!
Mikä ihme tuo muovinen laari oikein on?
Sitteri, vai senaikainen autonistuin vauvalle?
Sitteri, vai senaikainen autonistuin vauvalle?
Mitä keksintöjä 70-luku toi tullessaan, 80-luvulla kaiketi alkoi turvaistuimetkin autoissa yleistymään?
Kuulemma Emmaljungat oli minun vankkurini.
Trendikkään ruskeat, vakosamettia tietenkin.
Tulin kuulemma tuolta tuplavoltilla kerien muutaman kerran...
keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2012
Syö itte huussissa!
Päivän naurahdusverenpaineennostatus löytyy lilyn "päivän kysymyksestä". Lukijoilta on kysytty, missä ei saa imettää. Kun siis, onhan se nyt vallan törkeää vetää tissi esiin ja syöttää vauva julkisesti. Itse kysymyksen asettelu itsessään oli sellainen, että kommenttikenttään kaivataan toistensa hiuksissa roikkuvia ihmisiä.
Ensimmäisen lapseni kohdalla imetys ei onnistunut. Pullon ja ruokapurkin kanssa mentiin, kun ei hinkkihommat onnistuneet. Pullosta tarjoiltiin pumpattua äidinmaitoa. Muistan Taaviaisen ollessa elettyä ikää 4kk vanha, kun vihainen mummo mulkoili ja murisi kahvilan toisesta pöydästä. Katsoi, miten kamalaa oli kun niin pienelle vauvalle väkisin tungettiin soseita. Ei tainnut tanttara tietää, että ne on alotettu jo aiemmin ja ihan keskolan käskystä. Puhisijat kun ei aina tiedä, mitä kaiken takana on.
Pullan kohdalla taas hinkkigurmee on ollut ainoa tapa ruokkia lapsi, kun pulloa ei huoli. Ja aivan varmasti ruokin lapseni siellä, missä itsekin syön. Oman itseni takia minulla on imetyspaidat, joiden avulla imetys onnistuu helposti ja näiden paheksujien riemuksi, mahdollisimman huomaamattomasti. Siitä olen samaa mieltä, ettei imettämisestä tarvitse numeroa tehdä. Nimittäin usein on varmasti niinkin, ettei ympäristössä edes ehditä tajuta, että viereisessä pöydässä imeväisikäinen nauttii ateriaansa.
Imetyskeskusteluissa muo huvittaa suuresti se, että lapsen ruokkimiseen tehdyistä välineistä tehdään seksin välilkappaleita. Pieni feministi minussa sanoo, että syynä on yliseksualisoitnut yhteiskunta jossa hammaslankaakin myydään persvaon hätäisesti peittävillä stringeillä ja törötisseillä. Tissit eivät vain valitettavasti ole aikuisten miesten omaisuutta, vaan niiden perustehtävän on ruokkia jälkikasvu. Lukiessa ks. artikkelin kommentteja, ei voi kuin nauraa; joku pälli keskustelussa toteaa, että
Mä olen täysin sitä mieltä, että jokaisella äidillä on oikeus imettää vauvaansa siellä, missä vauvalle nälkä tulee. Kokonaan toinen kysmys on se, että onko vauvat ja pienet lapset ylipäätänsä "tervetulleita" kaikkialle - koska itsekin kaipaan vapaa-aikaa. Teatterin pimeällä penkillä istuessa, en tahtoisi kuunnella vieruspenkiltä pikkuvauvan mekkalaa tai mennessäni myöhään illalla ravintolaan, katsoisin kyllä hieman kieroon jos mukana olisi iso liuta lapsia. Kulttuurisidonnaista sekin, jos matkustaa välimeren maihin, voi huomata että siellä taas on ihan tavallista että koko perhe syö illallisensa myöhemmin. Se, mitä kautta laps ravintonsa saa on näissä asioissa täysin sivuseikka.
Lyökää sitten ovenpieliin leimat, "olemme imetysmyönteisiä" tai "20.00 alkaen vain aikuisille" - niin osaan suunnata nenäni oikeaan osoitteeseen.
Ja hei, kestäkää. Ympärillänne on tissejä vaikka kuinka paljon, välillä vilahtaa nänni - syöttötarkoituksessa tai liian pienissä vaatteissa. Mutta kukaan ei tunnu kyseenalaistavan sitä, onko oikeus kulkea kadulla liian paljastavissa vaatteissa tai pyllistellä semieroottisissa vaatekaupan hinkkausmainoksissa.
Vauva syö tissiä. Deal with it.
Ensimmäisen lapseni kohdalla imetys ei onnistunut. Pullon ja ruokapurkin kanssa mentiin, kun ei hinkkihommat onnistuneet. Pullosta tarjoiltiin pumpattua äidinmaitoa. Muistan Taaviaisen ollessa elettyä ikää 4kk vanha, kun vihainen mummo mulkoili ja murisi kahvilan toisesta pöydästä. Katsoi, miten kamalaa oli kun niin pienelle vauvalle väkisin tungettiin soseita. Ei tainnut tanttara tietää, että ne on alotettu jo aiemmin ja ihan keskolan käskystä. Puhisijat kun ei aina tiedä, mitä kaiken takana on.
Pullan kohdalla taas hinkkigurmee on ollut ainoa tapa ruokkia lapsi, kun pulloa ei huoli. Ja aivan varmasti ruokin lapseni siellä, missä itsekin syön. Oman itseni takia minulla on imetyspaidat, joiden avulla imetys onnistuu helposti ja näiden paheksujien riemuksi, mahdollisimman huomaamattomasti. Siitä olen samaa mieltä, ettei imettämisestä tarvitse numeroa tehdä. Nimittäin usein on varmasti niinkin, ettei ympäristössä edes ehditä tajuta, että viereisessä pöydässä imeväisikäinen nauttii ateriaansa.
Imetyskeskusteluissa muo huvittaa suuresti se, että lapsen ruokkimiseen tehdyistä välineistä tehdään seksin välilkappaleita. Pieni feministi minussa sanoo, että syynä on yliseksualisoitnut yhteiskunta jossa hammaslankaakin myydään persvaon hätäisesti peittävillä stringeillä ja törötisseillä. Tissit eivät vain valitettavasti ole aikuisten miesten omaisuutta, vaan niiden perustehtävän on ruokkia jälkikasvu. Lukiessa ks. artikkelin kommentteja, ei voi kuin nauraa; joku pälli keskustelussa toteaa, että
Tässä vaiheessa iski huutonaurukohtaus. Ei elämä! Kuinka vieraantunutta yhteiskunta on oikeasti kahdesta suuresta ihmiselämään liittyvästä asiasta; syntymästä ja kuolemasta. Pikkuvauva kun syö silloin kun hällä nälkä on ja niin on syönyt jokainen kommentoijistakin. Joko hinkkimaitoa tai korviketta. Ja hei - jokainen, jokainut yllämainituista toimenpiteistä on jotain muuta, kuin toisen ihmisen ruokkimista. Ensimmäinenkään noista ym. eritteistä ei ole mitään mitä keho tuottaa ruokkiakseen vauvaa. Hinkkimaito on.Myöskään pissalla ei käydä toisten ihmisten edessä, ei oksenneta (toivon mukaan), ei vaihdeta tamponia, ei puristella finnejä, ei kaiveta nenää, ei ajeta karvoja jne. Nämä ovat kaikki myös luonnollisia toimintoja mutta ne hoidetaan yksityisyydessä.
Mä olen täysin sitä mieltä, että jokaisella äidillä on oikeus imettää vauvaansa siellä, missä vauvalle nälkä tulee. Kokonaan toinen kysmys on se, että onko vauvat ja pienet lapset ylipäätänsä "tervetulleita" kaikkialle - koska itsekin kaipaan vapaa-aikaa. Teatterin pimeällä penkillä istuessa, en tahtoisi kuunnella vieruspenkiltä pikkuvauvan mekkalaa tai mennessäni myöhään illalla ravintolaan, katsoisin kyllä hieman kieroon jos mukana olisi iso liuta lapsia. Kulttuurisidonnaista sekin, jos matkustaa välimeren maihin, voi huomata että siellä taas on ihan tavallista että koko perhe syö illallisensa myöhemmin. Se, mitä kautta laps ravintonsa saa on näissä asioissa täysin sivuseikka.
Lyökää sitten ovenpieliin leimat, "olemme imetysmyönteisiä" tai "20.00 alkaen vain aikuisille" - niin osaan suunnata nenäni oikeaan osoitteeseen.
Ja hei, kestäkää. Ympärillänne on tissejä vaikka kuinka paljon, välillä vilahtaa nänni - syöttötarkoituksessa tai liian pienissä vaatteissa. Mutta kukaan ei tunnu kyseenalaistavan sitä, onko oikeus kulkea kadulla liian paljastavissa vaatteissa tai pyllistellä semieroottisissa vaatekaupan hinkkausmainoksissa.
Vauva syö tissiä. Deal with it.
tiistaina, huhtikuuta 03, 2012
Taaviainen syö!
Nyt on tullut se päivä, kun voin sanoa että meidän ruokailun vaikeudet on ohi. Sälli syö kyllä edelleenkin kuin pikkulintu, mutta syö itse n. puolet annoksesta, ilmaisee nälkää ja pyytää ruokaa. Tänään löin pisteen omalla stressilleni makaronimössön (vaikeimpia ruokia sällille) kohdalla; jos tämä putoaa, heitän tuon rasitteen niskastani.
Ja niin vain se putosi! Jopa 6 tavallista makaronia yhdessä lusikassa, jotka pureskeltiin, nieltiin ja otettiin uusi lusikallinen.
Nyt sitten viittomaopettajan kanssa juotiin leivoskahvit Taaviaisen erävoiton kunniaksi. Kun hän oli lähtenyt, unohtui vielä yksi leivos pöytään. Yhtäkkiä Taaviainen taapelsi, nappasi leivoksen ja natusti sen tyytyväisenä. Tai no, hieroi puolet sohvaan, osan itseensä ja söi itse ehkä yhden viidesosan. Jokatapauksessa; osoitti omatoimisuutta ja halua ruokailuun!
Mutta. Meillä syödään, meillä ilmaistaan nälkää ja janoa, meillä halutaan syödä itse. Me ollaan voitettu tämä taistelu! Uskomaton fiilis!!!
Ja niin vain se putosi! Jopa 6 tavallista makaronia yhdessä lusikassa, jotka pureskeltiin, nieltiin ja otettiin uusi lusikallinen.
Nyt sitten viittomaopettajan kanssa juotiin leivoskahvit Taaviaisen erävoiton kunniaksi. Kun hän oli lähtenyt, unohtui vielä yksi leivos pöytään. Yhtäkkiä Taaviainen taapelsi, nappasi leivoksen ja natusti sen tyytyväisenä. Tai no, hieroi puolet sohvaan, osan itseensä ja söi itse ehkä yhden viidesosan. Jokatapauksessa; osoitti omatoimisuutta ja halua ruokailuun!
Mutta. Meillä syödään, meillä ilmaistaan nälkää ja janoa, meillä halutaan syödä itse. Me ollaan voitettu tämä taistelu! Uskomaton fiilis!!!
maanantaina, huhtikuuta 02, 2012
Punnerrus
On se hyvä että joku tässä perheessä treenaa.
Mun omat urheilulajit on vaan verenpaineen nostelu, kestävyysvalvominen ja pyykintyöntö. Satunnaisesti tiskimaraton ja rätinheiluttelu sekä tietenkin kuuluisa vauvavoimannosto.
Lisätään listaan jälkeenpäin keskusteluun nostetut
Hannan ideoima Kaukalokahvakuulailu
Minun ajatus skeletontuplarataskelkkailusta, onnistuu myös umpihankiratashiihto.
Mun omat urheilulajit on vaan verenpaineen nostelu, kestävyysvalvominen ja pyykintyöntö. Satunnaisesti tiskimaraton ja rätinheiluttelu sekä tietenkin kuuluisa vauvavoimannosto.
Lisätään listaan jälkeenpäin keskusteluun nostetut
Hannan ideoima Kaukalokahvakuulailu
Minun ajatus skeletontuplarataskelkkailusta, onnistuu myös umpihankiratashiihto.
.
sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2012
Päästäisaika!
Mie se virvon viisahasti
taputtelen taitavasti
rikkahaksi rakkahaksi,
ison talon isännäksi,
viien piian pitäjäksi,
neljän lehmän
kaitsijaksi!
Isännälle ihravatsa.
emännälle perä leveä,
veikolle hyvä hevonen,
tyttärelle punaiset
posket!
Virvon varvon vitsa on
uusi
kaunis kuin kukkiva
tuomi,
eläjän onnea toivotan
sulle
nöyrästi vaadin palkkaa
mulle!
Iloista pääsiäisen aikaa toivottelee Vinkeän väki!
Iloista pääsiäisen aikaa toivottelee Vinkeän väki!
Näinollen olkaa etävirvottuja Taaviaisen toimesta!
(kuva on perjantailta, kun talsittiin päiväkodista kotio. Lapsi virpoi koko matkan niin, ettei oksassa ollut jäljellä yhtäkään pajunkissa... Into korvaa puuttuvan taidon?)
(kuva on perjantailta, kun talsittiin päiväkodista kotio. Lapsi virpoi koko matkan niin, ettei oksassa ollut jäljellä yhtäkään pajunkissa... Into korvaa puuttuvan taidon?)
Tilaa:
Kommentit (Atom)
