Vinkeä Väkkyrä

Näin.

2012-01-30T19:32:00.000+02:00

Leuka rintaan vaan ja reippahasti kohti uusia pettymyksiä!

Lääkäristä saldona vittuilu; "oletko ehtinyt liikkua vähään aikaan, sulla on noi korsettilihakset vähän huonossa kunnossa" - nou shit sherlock. Ihanko tohtorintutkinto tuohon tarvittiin. Luettelin sitten viimeisen 5kk tapahtumahorisontin jonka jälkeen lääkäri kattoi silmiin ja sanoi, että on tainnut olla vähän kiire. Näinkö veikkaat? "Onko tunnottomuutta" - joo on. Sekä sielussa, että tuossa vatsanmöhkylässä joka sipulisäkki-lempinimeltä tunnetaan. Mutta se on vaan normia.

Mitään buranaa vahvempaa ei tähän kohtalonriepomaan kropanrumilukseen saatu; totesin etten tahtoisi riskeerata imetystä jos ei ole pakko. Pakkohan ei ole kuin käydä paskalla ja kuolla. Lääkäri veikkasi, että reipas liikunta auttaa. Tässä vaiheessaa muo kiinnostaa liikkua yhtä paljon, kuin kiviä kiinnostaa keskustella. Silti puristan ittestäni irti jatkuvaa liikettä: käveltävä on koska istuessa ja maatessa tämä kehoavärisyttävä vitutuksen ja tuskan olotila pahenee. Koira saa lenkkiä ja pakkasessa on kiva olla. On se hyvä että tuli hommattua alkuviikosta uus toppatakki!

Huomisen päivän pelastaa planeetan paras, ihanin, parhain ja muutenkin mahtavin 16v kummityttö, joka tulee jeesimään selkävikaista kummitätiään. Nostokurjeksi tuon kakaran vois nimietä, koska olotilan vaikein ulottuvuus on nimenomaan nostaminen ja kumartuminen.

Apteekissa oli oma tuttu apteekintäti paikalla. Luojan kiitos. Pääsin kertomaan, että viimetreffiemme jälkeen (vesirokko vol 2.) tuli seuraksemme myös paskatauti ja nyt tämä selkäjumi. Täti on ihan mahtava, naurettiin yhtäaikaa kun kerroin tunteistani tätä ah-niin-upeaa terveyttäni kohtaan. Tätsy tenttas, että onhan kaikilla d-vitskut ja maitohappobakteerit kunnossa? On. Otetaan vielä tuo poppamies tuonne olkkarin nurkkaan heiluttelemaan jotain voodoonukkea, niin on koko "näin et sairastu" saldo kasassa. Toivotti hyvää onnea ja sovittiin tapaavamme ens viikolla.

Pulla käytettiin tässä rytäkässä vielä neuvolassa. Viralliset speksit on 65cm ja 8.4kg - rokotteet lykättiin.

ps. Joku anonnilli aikoinaan avautui ettei tahdo lukea enään kun täällä on vain monguntaa sairauksista ja väsymyksestä; kuulemma ihan tavallista kaikissa lapsiperheissä. Pun Intended; jos kaikilla lapsiperheillä on arki näin penaalista, ihmettelen niitä jotka siitä huolimatta jaksaa lisääntyä. Meinaan, tässä vaiheessa tautirumbaa ei hetkeekään kutkuta ajatus suurperheestä. Ei hetkeksikään.

ei enään kivaa.

2012-01-30T09:07:00.000+02:00

Nyt oon matkalla lääkäriin, selkä petti. En saa nostettua itteäni sängystä, saati vauvaa syliin. Katotaan kuin käy imetyksen, mitä myrkkyjä tunkevat.

Jos huumori oli jo noron kohdalla lopussa, nyt sitä ei ole. Jos olisin koira, veisin itseni piikille.

Auttakaa nyt, maailmanuskontojen jumalat. Tästä ei tuu mitään.

Ruusuja Kelan tädille?

2012-01-27T14:00:00.000+02:00

Vai lasketaanko pelkkä kiitoskortti jo korruptioksi?

Aivansama. Tämä täti latas meille melkein kolmen vuoden päätöksen korotetusta vammaistuesta. Puheterapiat näiollen toteutuu ja hei - minä - paperiänkyröistä pahin säästyn KOLMEKSI VUODEKSI paperisodalta!

Johan laitoin eilen illalla itkupotkuraivareiden kanssa matkaan omaishoidontuen anomukset sossua kohden sekä lääkärinlausunnot kuntoutussuunnitelmineen kohti kelaa, kun puhetarepia alkaa ensi kuussa. Mä en voi sietää tota paperisotaa, mun mielestä se tuntuu siltä että tällä systeemillä kyykytetään vanhemmat märehtimään kaikkea. Samanmoisia dokumentteja kertatoisensa jälestä suuntaan jos toiseen, tulisivat sossut tänne kotio ne lottokuponkinsa täyttämään.

Mutta nyt on aika juhlan. Korotettu tuki kolmeksi vuodeksi mikä tarkoittaa että terapiat jatkuu (ilman tukea ei tipu terapioita nääs!) - ja homma rulla.

Perjantaipäivän bailut!

Moon niin iloinen!

Elos ollaan!

2012-01-26T16:29:00.001+02:00

Toistaiseksi muu perhe näyttää säilyneen äiteen ansiokkaalta taudilta. Molemmat kundit syö normaalisti ja molemmista päistä tulee ulos asianmukaista tuotosta, ilman tautiepäilystä.

Oma vointi on ollut hutera, keskivartalon lihakset on niin jumissa että itkettää. Sängyssä kääntyminenkin on tuskaisa yritelmä, puhumattakaan siitä kauhusta mikä mulla oli aamulla kun tajusin että mun pitää puunata ton mörssärin hanuri hanan alla. Onnistui se, vaikka pelotti.

Taaviaisen touhuista ei ole nyt tullu kirjoiteltua - ehkä se tietää hyvää siis. Arki rullaa, viittomia tulee, viittomaopetus pyörii hienosti, vammaistukipäätöstä - ja täten puheterapiapäätöstä odotellaan Kelalta, omaishoidontukihakemus seisoo tietokoneella kun ei vaan jaksa ja muuten meno on ihan mukavaa. Ruokailussa on tapahtunut joku maaginen muutos; nyt syödään jo knöölejäkin. Kuitenkin jostain syystä on aamuisin tullut aamupuurot päiväkodissa ylös osittain, tämähän on siis meidän iäikuinen vaiva. Mutta, ehkä tämäkin on vaan joku "vaihe".

Uhmaikä kukkii parasta kukkaansa, "EI" sana on unohdettu muiden tuottamana käskynä - kun taas itse voi kaikkeen vastata "EI!". Pottailussa edetään hyvin; kotona ollaan (lähes) kuivia mutta päiväkodissa saalista ei saada. Itsehän Taaviainen ei kerro koska tarttee mennä, vaan kuivuus on tulosta rytmityksestä. Vaiks ois torttu housussa, niin vastaus on "EI" kun kysytään että oisko tarve potalle, onko pöksyissä jotain.

Mietin, että uskaltaiskohan sitä kotosalla silleen kohtsilleen ryhtyä kalsarilinjalle... Saatais monet märät, mutta tulis ainakin treenattua? Nyt kun sälli on opetellut itte laskeen housunsakin alas, ois hommas toivoa.

Tuikitavallista eloa ja oloa siis. Tautien rytmittämänä, mutta mikäs siinä.

ps. edelleen huhuilen että löytyykö ruuduntakaa kakkufakiireita, 5.2. ois Taaviaisen 3v synttärit - ja sälli Rakastaa dinosauruksia!

varpusparvi.

2012-01-25T18:36:00.000+02:00

Viime yönä keskiyön tunneilla aloin oksentamaan. Sitten iski se toisen pään kosto. Norovirus, hyvääpäivää. Järkyttävät vatsakivut. Olo alkaa hiljalleen tasoittumaan, viime yö oli helvettiä. Nyt toivotaan ettei kukaan muu sairastuisi.

Määenjaksa.
Nyt puuttuu enään länsi-niilin virus ja lie mitkä muut harvinaiset; kaikki muut taudit on tässä perheessä tavattu.

Rytmihäiriöitä?

2012-01-24T20:54:00.001+02:00

Lähipäivinä ollaan läpikäyty ihan järkyttäviä rytmihäiriöitä. Aikaisempi hinkkirutiini on haudattu, nyt halutaan pöperö ihan toiseen hetkeen kuin aiemmin. Rintaraivaritkin on kotiutuneet iloisesti paikanpäälle, meidän "vasemmistolaisvauva" ei siedä oikeaa tissiä ollesaan yhtään kärtty tai väsynyt. Noukänduuu.

Viime yönä tapahtui se uskomattomin jhärtslaagi. Iltahinkki maittoi ennen yhtätoista ja seuraavan kerran nahkavekkari piti mekkalaa vasta puoli kolmelta aamyöllä. Sen jälkeen tuhistiin unta kupoliin sinne kuuteen asti. Mulla on olo kuin kolmen abiristeilyn jälestä; huteraa, täristää, väsyttää ja ei oikein tiedä paikkaa.

Tämän rytmin soisi toimivan, eikä minkäänlaista arjen defibrilaattoria tahdota tänne. Unet ois niiiin kaivattua kauraa jatkossakin.

Ps. porkkana on hanurista, perunaporkkana herkkua. Päärynä on pylperöstä - banaanipersikkaa parempaa ei ole. Tuttipullo on helvetin esikartino, nokkamuki siedettävä. Tällä sitä mennään. Ens viikolla parin tunnin hieronta tulossa, pärjätköön poijjaat keskenänsä. Juokoot vaikka t-lusikasta, ihansamamulle.

pps. Lukeeko mun blogia kukaan kakkufriikki? Tahtoisin tilata Taaviaisen 3v synttäreille dinosaurusteemaisen kakun...

Taitoja

2012-01-24T12:37:00.000+02:00

Samikset.

Kiitos Lainamummi T:lle Mallikkaasta, se on oikein upea imeskeltävä, purtava ja heiluteltava. perfect!

Havaintoja

2012-01-20T11:31:00.000+02:00

Luulis että ensimmäinen ois opettanut, mutta ei. Kyllä tää täytyy oppia joka kerta uudestaan!

- 8 tunnin yöunet voidaan korvata sujuvasti 1 tunnin päiväunilla, jotka koisataan kädet puutuneina vauvan ollessa tyytyväisesti hinkkikosketuksessa

- Nutrilet-ateriankorvikkeet on niin sou läst siison. Hommaan kelpaa mikä elintarvike (sekin on sumplittavissa) jonka voi nauttia jääkaapin kelmeässä valossa nopeast tai vauva sylissä hytkyen; ilman lämmitystä, ilman ruokailuvälineitä. Suolakeksit, nakit, näkkileipä, tuoremehu ja jugurtti parhaina esimerkkeinä.

- Lapsi tuo esiin parhaan - eiku- pahimman sinusta. Aamukolmelta, pissahädässä, pääpunaisena huutavaa vauvaa hyssytellen, karmees koomas. Ei paljon naurata. Eikä itketä. Lähinnä hatuttaa.

-Joka kerta kun laps näyttää uinuvan rauhassa, toteaa toiveikkaasti; jokohan se ny nukkuis vähän pidempään. "WROOOOOOOOOOOOOOOOOONG" - summeri soi. Ei nuku. Ei varmana.

- Pitkänukkaiset villalankamatot on hienoja. Erityisen taiteellisia puklulla ja shaiballa koristeltuna. Ja ei muuten irtoo.

- Niskapaska tulee juuri silloin kun laps on ulkovaatteissa, tai kun äiti viimein saa sen kuuman kahvin eteensä, kun saat viimein ruokaa tai kun puhut tärkeää puhelua.

- Kylmä kahvi ei kaunista. Vatsa ei kestä mitä naama vaatis, eikä tälle petolinnunpersukselle enään mitään ole tehtävissä.

- Imetyspaitoja on aina yksi liian vähän. Kaikki on kuitenkin just puklussa, kun pitäis lähteä sinne neuvolaan. Tai pankkiin. Tai minne vaan. Sitten sitä oppii valitsemaan sen vähitentahraisen.

Eikä elo kahden lapsen kanssa "mene siinä sivussa kuin yhdenkin kanssa" - se on valhe jota levitetään, notta polla kestää. Oma mielenterveys menee, siinä sivussa.

Seuraavaksi keksitään vastaavat asiat, mutta positiivisella sävyllä. Vuoden päästä?

Mysteerimustelma

2012-01-19T09:06:00.000+02:00

Meillä on nyt Aghata Christie - tasoinen mysteeri. Mustelmamysteeri.

Viime yö oli taas laatua; eipä nukuta. Jostain syystä mä en saanut unta, valvoin kymmenestä sinne aamuyhteen jolloin Söör otti huikkaa. Sitten asettelin patukan takaisin petiin ja jäin torkkupyörimään. Kolmenkorvilla tapaus heräsi taas, otti huikan ja lähdin pyörittelemään pientä miestä kapaloon. Tästä tuli niin helve*illinen huuto, että isäntä otti pikkumiehen hoteisiinsa. Yritti laittaa uudestaan pakettiin - mutta huuto yltyi vain.

Kolmesta neljään hyssyteltiin pää punaisena karjuvaa kakaraa, joka ei meinannut tyytyä yhtäänmihinkään.

Aamulla pojan herätessä kummastelin jätkän poskea. Oikeassa poskessa on ikäänkuin puremajälki. Ei kokoa haikala, lude tai susi - vaan kokoa "velipoika haukannut". Eli aivan puremannäköinen, kahden symmetrisen sinertävän puolikuun haukkasu.

Tästä päästään mysteeriosuuteen. Isoveikka nukkui yön. Äiti ja isi oli plakkarissa. Kukaan ei muista tai tiedä kolauttaneensa toukan poskea mihinkään. Meillä ei siis ole ollenkaan tietoa, mistä tuo haukkasunoloinen jäki tuohon palloposkeen on saapunut.

Ainoa vaihtoehto on se, että kun se infernaalisin karjunta alkoi kolmen korvilla, on lattialla ollut joku lelu kun poikaa kapaloitiin. Mutta kukaan ei muista sellaista nähneen tai olleen.

Poski ei ole arka, laps on oma ittensä.
Kuka hiivatti sitä haukkas?

4kk

2012-01-18T14:14:00.001+02:00

Moon jo 4kk iso jätkä! Painan 8,5kg ja pituutta mulla on varmaankin 65cm - noin. Käytän kyllä jo 74cm vaatteita pääosin, koska mä oon sälli jolla on raameja.

Osaan pitää päätä reippaasti koholla, kun makaan maassa. Nyt mä opettelen myös leikkiin lentokonetta sekä suoristaan mun käsiä. Usein mä oon sellasessa toispuoli-pala-ulkona kyynärnojassa. Ympäri en vielä pääse, mutta selällä ollessaan mä möhrään usein kyljelleni. Ja parasta maailmassa tissin lisäks on mun omat nyrkit.

Mä oon saanu maistaa vähän porkkanamössöä ja päärynämössöä. Mössöt on vielä aika vieraita ja mamma horisee että maitobaari kuulemma pysyy auki vielä pitkään. Mä vaan nyt vähän maistelen. Noi fossiilit valittaa, että se kahden tunnin heräily syömisille on muka rasittavaa, mutta mun mielestä elämässä parasta on syöminen ja äitille nauraminen. Äiti taas inttää että jos soseella sais mut nukkuun pidempään. Taitaa horista omiaan. Mä syön ja jos on vie nälkä, puklaan - niin mahtuu lisää maitoa!

Vesirokonkin ehdin jo sairastamaan. Parikytä täplää mulla oli, muttei juuri muuta murhetta. Koivet mulla on kuivat, mutta mikäs ollessa kun äitee holvaa salvaa riemulla. Siitä mä tykkään kans.

nii ja sitten mä tykkään isoveikasta joka pussailee muo ja taputtelee ahterille, sitten se kantaa leluja ihmettelee kun en mä leiki. Mutta sitten veikka vääntää lärviä ja mä nauran sille, se on aika hassu epeli.

Mä oon ny neljän kuukauden ikänen. Ja äiti kirjottaa tätä tyhmää tekstiä mukamas mun ajatuksilta. En muuten kerro mitä ajattelen. Mä nääs kiljun, karjun ja lasken ultraääniä! Moon sellanen epeli!

Koht hää on jo kolmen!

2012-01-15T18:45:00.000+02:00

Iso poika käveli viimeviikolla reppuselässä päikystä kotiin. Aktivistereppu aktivistiäidin lapsella - fjällrävenit kunniaan. Ja älkää antako kuvan hämätä. Todellakaan tuo pieni mies ei osaa tallustella kotio asiallisesti. Vähintään parit "lötkömato raivoherra"-kohtaukset pitää vetää ja tutkia puskanpohjat. Mutta viikko toisensa perään paremmin mennään.

Niin tuo tölliäinen vaan kasvaa. Helpotus ja haikeus yhes paketissa.

ToivoTorstai

2012-01-12T18:18:00.000+02:00

"MÄ en TODELLAKAAN koskenut tähän, se HYPPÄS tuolta roskakorista ja

IHAN itse rävähti tähän pitkinpoikin IHAN varmasti!"

Taaviainen esittelee kalataitoja äitin kummitytölle joka on sulostuttanut meitä apukäsinä tänään.

Parhautta arjessa. Kiitos Isosti.

Isoveikan leikkejä on mukava tiirailla.

Ihan hyvä päivä. Näppyjä ei hirveästi tullut lisää, niitä on alle parikymmentä. Lapsi on sylimyyrä ja jouduin päikkäreiltä herättämään kun säikähdin että nouseeko kuume - ei noussut, lasta nukutti. Ei tunnu kutisevan mitenkään eriytyisesti eikä kuumettakaan ole ollut. Aamun pikapuhelu terkkariin toi tulokseksi, että jos Pulla voi hyvin ja ei ole ongelmia, voi rauhassa sairastaa ilman lääkärin aamenta. Ja niinhän me suunnittelemme tekevämme.

Le Fcuk.

2012-01-11T21:17:00.004+02:00

Eipä ole parempaakaan ilmaisua.

Tänään klo 20:38 löysin Pullasta 6 näppylää.
Tänään klo 20:42 havaitsin, että niitä on 7.
Tänään klo 20:53 laskin uudestaan että 9.
Tänään klo 20 :53:22 huomasin, että näppy nro 9 on vesikello.
Tänään klo 20:54 artikuloin miehelle "voi v*ttu, tällä pikkuraukalla on vesirokko".
Tänään klo 20:58 totesin, että tällä mennään. Keitin kahvia ja avasin keksipaketin.
Tänään klo 21:00 havaitsin että ei oikeen hymyilytä.

Oikeesti, kolmenkuukauden ikäinen pikkupötkis, vesirokossa. Raukkapieni! Mä meinasin singota itteni jo Pullan kanssa hirveet vauhtia klinikalle, mutta pikainen konsultaatio (FB-kautta kaveripiirin lapsiperheet ja duodecimin verkkopalvelu!) ympäristöön toi uskon siihen että mikäli jässi nyt on ihan jees, mennään vasta huomenna lääkärin luokse. Tai ainakin rimpautetaan hoitsulle.

Le Fcuk. Eiks ookki noin kirjotettuna pal kauniipaa kiroamista, kuin tuolla yllä oleva naisen genitaalialueen haukkunimityksen väärinkäyttö?

Eipä ole sitten tarjolla taaskaan, kuin sitä "tyhjänpäiväistä blogikitinää" - joten avot, lyökää raksia jos ahdistaa. Tää ny vaan on niin arsesta, jos ois joku punanen raksi mistä mäsäyttää että pääsis tästä tautikierteestä eroon - oisin jo läiskinyt. Ja näin starttaa - kahden päivän "molemmat lapset terveinä" hetken jälestä viides kuukausi ruttoilemassa. Le Absolyyytli Fabiloyyys Fcuk.

Muthei - tää voi mennä ihan hyvin, eiksjoo?

Uusi yöeläin löydetty!

2012-01-09T12:15:00.001+02:00

Viimepäivinä tiedemiehet ovat löytäneet makuuhuoneen nurkasta majailevan kokonaisen heimon uusia yöeläimiä. Eläinten koko vaihtelee, mutta yhteneväisinä tekijöinä aikuisilla yksilöillä on sinertävät, suuret silmäpussit. Keskenkasvuisilla lajin edustajilla on tavattavissa kantavaa ääntä joka muistuttaa usein oven narinaa tai mölyapinan karjahtelua.

Nämä uudet nisäkkäät valvovat öisin. Sekä päivisin. Silmäpussiyöeläimen tunnistaa alati sinertävistä silmien alla möllöttävistä pusseista, joiden koko vaihtelee yöelämän tahtiin. Aikuiset yksilöt ääntelevät alkuyöstä murahduksin ja örähdyksin, aamuyöstä kommunikaatioon sisältyy myös eritasoisia voimasanoja.

Tämä eliölaji ei ole kuolemassa sukuputtoon.
Siitä pitää huolen lisääntyminen joka mahdollistuu päiväsaikaan nähtyjen jälkeläisten suloisuuden havainnoinnissa. Yöaikaan useiten kuultu lausahdus sisältää sanat "ei ikinä enään" ja "sterilisaatio" - päiväsaikaan usein kuulee kuitenkin kommentteja siitä, miten ihanaa olisi jos silmäpussiyöeläimillä olisi liuta jälkeläisiä. Silmäpussiyöeläimellä saattaa olla piiloutumisvaiheita jälkeläisten kasvaessa, mutta viimeistään jälkeläisten teini-iän myötä eliö löytyy jälleen valvomasta öitään.

toiset jumppaavat pussejaan pois. Ei auta, lajin edustajat on havaittavissa aina.

Silmäpussiyöeläin nauttii ravinnokseen usein sitä, mitä kiinni saa. Ruokailu suoritetaan usein päiväsaikaan hotkien, yöaikaan jääkaapin kelmeässä valossa notkuen. Silmäpussiyöeläin on kaikkiruokainen, aamuyöstä kitusiin uppoaa usein talouden herkkuvarastojen jämät. Suklaata ja kofeiiniä kuluu sen mukaan, miten jälkikasvu sitä sietää toissijaisesti maitoravinnossaan.

National geographic ei vielä ole tehnyt tutkimusta/artikkelia tästä loistavasta eläinlajista. Eikä sitä kyllä kukaan jaksaisi lukeakaan, koska silmäpussit lupsauttaisivat luomet kiinni.

Hanki korkea ja nietokset kaupan päälle.

2012-01-07T20:42:00.002+02:00

Meillä on viimeinkin lunta!

Täynnä lapsenintoa paketoin Taaviaisen tamineisiin ja painuttiin pihalle. Sieluni silmin näin, kuinka äiti-poika aikaa viettäen hihkuisimme yhdessä ilosta, heittelisimme lunta ja ah kuinka dinsneyhetki.

V Ä Ä R I N !

Siinä vaiheessa kun saatiin ittemme ulos (hiki valui joka norossa...), jo portaissa alkoi EI EI EI -huuto. Portaita ei kävelty. Äiti hymyili, kannetaan sitten. Ulkona ois pitäny saada jäähä ekaan ruusupuskaan koirankusien keskelle pyörimään. Ei kelvannu maanittelu, mutta sitten pikku-ukko ryömi pulkkaansa. Päästiin pihalle asti. Lumessa kontattiin kuin mikä tahansa myyrä mullissansa, joka kerta kun yritin houkutella että "nouses seisoon niin rakennetaan lumiukko/ leikitään hippaa/ mitäikinä", sain vastaukseks EI EI EI EI EI EI.... Ihkuu. Tää on juuri sitä, lapsen kanssa on niin kiva ulkoilla ja tehdä kaikkea lystiä. Taaperon kanssa voi liikkua ja nauttia yhteisistä leikeistä.

Sitten löydettiin keppi. Koirien jyrsimä, juoppojen kusema risu. Maattiin 45min hangessa tökkien lumipampuloita. Siinä samassa hangessa. Liikkumatta mihinkään. Kommunikoimatta äidin kanssa. Aivan kuin äitiä ei ois ollutkaan olemassa. Mä seisoin vieressä ja yritin. Aina houkutellessa sain kuulla kauniin "EI EI EI EI" -soolon. Vaihdettiin kertaalleen kylkeäkin ja kertaalleen mä nostin Taaviaisen uuteen lumikekoon. Selasin facebookin uusimmat päivitykset. Tätä laadukasta äitilapsiaikaa jatkui vajaan tunnin.

Kunnes äiti raijas lapsen kotiin.
Ah kun oli kivaa.
Ens vuonna uudestaan?

Tulevaisuus kuulantyötäjänä?

2012-01-06T08:12:00.000+02:00

On se varsin hurjaa.

Nimittäin seurata kasvavan lapsen kasvua. Nyt 3kk ja 3vk iässä meidän "Arsi Harju" aka "Pulla" rikkoi 8kg maagisen rajan. Posket on pyöreät, reisissä on makkaroita ja pieni on pehmeä Pullanen.

Esikoinen oli 1v2kk samanpainoisena. Aina kovin hoikka ja pikkarainen, teräväluinen mutta ah niin suloinen. Meidän "Sporttiversio" tai "Pitkänmatkanjuoksija".

Saman perheen lapset voivat todella olla eri puista veistettyjä. 2,5v ikäerolla pojilla on painossa eroa huimat 3kg. Vaippakoko on molemmilla sama, esikolle kyllä ostin yhtä kokoa isompia viime viikolla - ehkä ihan periaattesta jo.

On se hurjaa katsoa kahta lasta, jotka on piirteiltään toistensa näköisiä mutta loppupeleissä aivan eri puusta veistettyjä! Meidän Nakki ja Pulla. Ihanat!

Tipahtanut nuolasu.

2012-01-05T14:14:00.001+02:00

Just kun alkoi tuntumaan siltä, että nuppi leviää näihin rikkonaisiin öihin (parin viikon kausi nonstoppia) - niin kappaskehveliä, pienin isäntä veti unta palloon niin, että klo 23 nautiskeli, sen jälestä mamma nykästiin pystyyn vasta hieman ennen aamuviittä! Uusinta-ateria pitikin saada sitten ennen kuutta ja tässä vaiheessa jäätiinkin kuorsaamaan jo mammanmaitobaarin nurkalle. Kukaan ei kärsinyt. Paitsi minä, joka raajat jäykistyi totaalisesti.

Nyt ajateltiin hiljalleen siirtyä kehdosta pinnikseen, jonka voisikin asetella mun viereen sivuvaunuksi. Josko sais vaipaiden (eli kun puolisko on himpelissä) aikaan aikaseks. Kokoyön unista pullohuijauksella on aivan turha uneksia, tuo rääppäle nimittäin nostaa niin helvetillisen "avovesihinaajahuudon" päälle heti kun pullo tulee likellekään. Piä tissis.

Jatketaan kiinteiden maistelulla, teeluskka per päivä, mutta mitään kiirettä ei ole jos elo alkaa näyttää auvoisammalta näin pidempien syöntivälien mukaan. Laps ny vaan yksinkertaisesti rakastaa tarjouluaan. Mihin minäkään sen fasun sinisen vaihtaisin - pitäkööt sitten hinkkinsä (as in lempiruoka se on jokaisella...)

Hitaasti helpottaa...

2012-01-04T17:13:00.003+02:00

Täplikäs esikoinen alkaa hiljalleen kuivattelemaan kasaan täpliään. Tauti meni ohi suhteellisen vähällä vaivalla, vaikkakin kolme yötä saatiin kutisevan pikkumiekkosen valvoa. Jätkä itte ei kaiketi niin häiriintynyt, mutta pyöri ja hillui unissaan ihan mahdottomasti.

Huomenna ajattelin ekan kerran kahteen viikkoon saatella pesueen ulos. Kuume on pysynyt pois tämän päivän ja jalkapohjassa olevat rokkopallukat alkavat kutistua. Kotona on riehuttu ihan kauheasti, keksitty kaikki mahdolliset ja mahdottomat leikit.

Pienempi isäntä taasen, jälleen samaa rataa. Eli pystys kukitaan ja unta parempaa ootellaan. Maissivelliä suostui eilen päivällä maistamaan 20ml mutta illalla ei ollenkaan. Musta tuntuu että tolla sällillä on oikeasti öisin NÄLKÄ. Maitoa tulee ämpärikaupalla, mutta liekö sitten tuonkokoinen mörssäri niin nopiasti sitä sulattelemassa että het kohta huikoo taas?

Loppiaisvapaita ootellessa, saadaan pitää iskä kotona yks päivä enempi. Vois potkasta koko äijälauman pihalle ja käydä nukkumaan. Luksusta...

Toiselle taivaaseen asti?

2012-01-02T21:23:00.001+02:00

On mahdotonta sanoa,

mikä on kenellekin sopivasti.

Se mikä toiselle on vähän,

voikin toiselle olla liikaa.

Jaksamme eri asioita

ja eri määrän.

Voimat riippuvat

niin monesta tekijästä.

Toiselle sama asia on alku,

toiselle viimeinen pisara,

jonka myötä malja läikkyi yli.

Näinkö vähästä, ajattelee joku.

Mutta mistä hän tietää,

miten paljon maljassa jo oli

On vaikea tietää,

mikä on kenellekin sopivasti.

Se on toiselle niin kovin vähän

ja toiselle taivaaseen asti.

Hanna Ekola; Valoa ja voimaa 2004

Älä koskaan sano:

hyvähän sinun on kun...

Et varmasti tiedä

onko toisen hyvä

hän voi ammentaa voimansa tuskasta

joka mykistää

päivittäisestä kivusta

joka on liian suuri

liian tosi kerrottavaksi

Vain pienet murheet tekevät

puheliaaksi

ja suuret ilot

Anna-Liisa Laamanen

Namsmums

2012-01-01T22:07:00.001+02:00

Me startattiin porkkananmaistelu!
Hauskaa oli, mutta sälli selkeesti on vielä sitä mieltä että ravintoympyrään kuuluisi hinkki, hinkki ja hinkki. Variaatiota saa olla hinkinnauttimisasennossa. Noh, maistellaan rauhassa yhtä teelusikallista per päivä tuota porkkanaa, kyllä se aikanansa! Ainakin jos vanhempien ruokahalua tarkastellaan... Josko sitä ens viikolla maisteltais päärynää? Se vois olla kova juttu!

Mitään varsinaista kiirusta meillä ei ole soseita aloittamaan, mutta kun sais jonkun keinon sille että pääsee hetkeksi tissinkantamaa pidemmälle - ois nääs esikoisenkin lääkärireissuja sun muita, missä ois hyvä keskittyä ihan muuhunkin kuin Pullan hinkkimonguntaan. Jos sais sen yhden soseen mammamaidolla jatkettuna käyttöön, niin sen avulla vois olla tarvittavan max 3h ovesta ulkona!

Nyt on isännän talvilomakin lusittu. Päiväkotiin ja viittomaopelle on viestitelty, että täplikäs on tämä uusi vuosi joten tapaamisia peruuntuu iso kasa. Taaviainen on sitten ollutkin jo kuukauden lomalla päiväkodista meidän kanssa! Täällä me ens viikko poikain kanssa keskenämme ihmetellään oloa ja eloa, kun ees pääsis ulkoilemaan tuon Isomman takia. Kuume on vaan hurjana iltaisin, niin en oikein raatsi pientä laskea ulos riehumaan. Ja kun jalkapohjissakin on mehevät vesikellot, ei se kävelykään taida ihan luistaa. Puhumattakaan siitä, että koko ajan sais huutaa ihmisä pysyyn etäällä - kun on tää vesirokko... (mä ooon noissa tartunta-asioissa tosi tarkka, koska meillä pelätään/vältellään noita tauteja ja tiedetään, miten kovia ne voi olla. Ei siis ees yritetä tartutella tahallansa muihin mitään, toki siis jos joku haluaa, saa meiltä vesirokon noutaa!)

Ainiin, Taaviaisen synttäritkin hiipivät hiljalleen jo oventakaa... Teemabileet tiedossa, dinosauruksia! Tai jos viimehetken suunnanmuutos iskee - kaloja.

KaBOOM!

2011-12-31T23:59:00.003+02:00

Puhtoisen lähiömme tykistökeskityksen äärellä, olen tullut siihen tulokseen että isommalla pojallamme on vanhan sotaveteraanin sielu. Hän pelkää tuota pauketta ihan tosissaan ja saatiin hänet viimein nukkumaan - peltorin kuulosuojaimet päässä. Äsken kävin jässikän kääntämässä, kova kuume on viimein laskenut ja jätkä oli litimärkä - peltorit yhä tiukasti korvilla. Mäiske ulkona on aikamoinen.

Paikalliset nuoret taas osoittaa älyn villiä valoa ampuessaan toisiaan roomalaisilla. Isoja pommeja ammutaan maata pitkin eikä älyn oikeen touhussa välähtele. Kun vaan sais taottua tuon oman nuorison päähän sitten isompana, että moista pelleilyä ei suvaita.

Koiran kanssa iltalenkillä jouduttiin vaihtaa kolmesti suuntaa, ettei jäädä pommien alle. Nuo padat on kyllä nättejä, sekä raketit, mutta ihan tuollaset mätkispum- pommit ei oikein viehätä. Musta on tainnut tulla vanha? Tähtisädetikku on ehkä paras ikinä!

Vakaasti harkitsen siirtäväni ensi uudeksi vuodeksi perheeni maaseudun rauhaan.

Nyt kohti yöunia.

kohti 2012!

2011-12-31T16:47:00.001+02:00

Näin sitä paketoidaan tätä vuotta! Mieleen jäi monta asiaa, suurimpana se että mä olin raskaana 2011. Se oli aikamoinen fiilis, varsinkin kun sen päätteeksi sai tuon täysiaikaisen sinappitykittimen.

Loppuvuosi jäi mieleen tietenkin Pullan syntymänä - mutta eeppisenä tautijaksona. Infektiota toisen perään, aikuisilla, lapsilla ja koiralla. Sekä tietenkin univajeena, siltikin mukavina hetkinä vaikka jaksaminen on ollut kortilla.

Tänä vuonna osasin ekan kerran laskea irti siitä mystisestä syyllisyydestä (Citius, altius, fortius - ei meitä varten!) joka koski Taaviaisen syömisongelmia. Sain vääntää loppuvuoden paperisotia erinäisiin osoitteisiin, kuin myös päiväkotiasioissa oli paljon haasteita - olkoot ne viime vuoden taistoja ja viimein ohitse.

Tänä vuonna Taaviainen oppi kävelemään (JIIPPIIII) - tänä vuonna opin itsekin juoksemaan vähän lujempaa. Opin remontoimaan ja opin, että kosteusvaurio vessassa on fäkkimäinen juttu.

Oppeja tuli ja meni.
Pulla opiskelee pään ylhäällä pitämistä, nautiskelee nyrkkien aromeista sekä kiljuu -sekä rääkyy vuorotahtisesti. Tuli opittua myös, millaista on imettää ja miltä se tuntuu kun saa lapsen laitokselta mukaan, ilman käyttöohjeita.

Nyt opetellaan vesirokkovoiteen levittämistä ja sitä toivoa, että ensivuonna rutot pitäisi edes välissä taukoa.

Taavianen jää siis pohtimaan ensi vuoden kappaskepposiaan, haaveillen illan raneista ja nakeista!

Vinkeen väki toivottelee kaikille päheetä uuttavuotta;

tulkoot 2012 mukaan terveyttä ja kaikkea sitä, mitä kukin kaipailee!

kotifrouvan valitusvirsi!

2011-12-30T19:47:00.000+02:00

Siis nythän tän blogin hiljalleen voi muuttaa itkuvirsien eeppiseksi esityspaikaksi. Koska tuntuu, että sitä niin tuttua "hyvää sanottavaa" on vain vähän. Onhan sitä joo - mutta nyt valitettavasti voimavarakäyrä sukeltaa kuin surkean lehmän häntä.

Eilen illalla loppu naitiasen antibiottikuuri, siihen keuhkoputkentulehdukseen. Tänään alkoi vesirokko.

Tällä äitillä on kaks päivää ollut pinna kuin dynamiittipötkö - olen raivonnut jatkuvasti kuin äkeeseen isketty sammakko, mourunnut ja huutanut. Mikään ei oikein mee passelisti. Joten, pisteeksi iin nokkaan lyötiin tänään tosikkoon neuvolassa kolme rokotusta; jotta uni ei tänne varmasti löytäisi.

Nyt alkaa oll ajo sellainen mustan huumorin kukkaketo tää fiilis. Monkuan tän vuoden loppuun, ensvuoden on tuotava tullessaan paljon paljon paljon terveyttä ja iloa. Jooko, jooko, jooko?

Oi sie Seppo Sinihattu
Uni-Matti Matala,
univirsi veisottele,
unihiekka heitättele,
jotta sammuvi sikiöt,
kakarani kuorsailevat.

- Nykynaisen loitsu käteviltä emänniltä siihen, kun ipanat ei suostu ajoissa sammumaan-

Pystyyn, orja!

2011-12-27T08:39:00.003+02:00

Kyllä taas tää äitee löytää kitisemistä, vaikka jälleen on todettava että meillä on kaikki hyvin. Kestäkää kelkassa, mulla on varmaan vaan joku äitikoliikki?

Odotinkin jo jännityksellä 3kk tiheän imun kautta. Mitä sitä odottelemaan enempää, nyt se on täällä. Pulla aloitti jo ihanasti ontuvan rytmin luomisen. Illalla sammuttiin ysin aikaan, puoliltaöin ja aamuviideltä tankkausta, herätystä seittemän aikaan tankaten. Tähän ehti ihanmelkeen jo tottua.

Kunnes. Tervetuloa vanhan tutun kidutuksen äärelle; hereille puolentunnin- tunnin välein, hinkkibaaria auki ympäri vuorokauden ja päiväsaikaan voi sitten koisia. Jos asiat ei mene, niinkuin Pulla toivoo/käskee/komentaa, aloitettaan perkeleenmoinen vinkovonkumonkumanku ja huuto. Näin siis saadaan liikettä niveliin meille fossiileille.

Homman kruunaa tietenkin esikoinen, tuo nukkumattomien öiden sankari. Viimeistään keskiyöllä alkaa mystinen vikinä ja itkuntuherrus. Onneksi noin puolessa tunnissa saadaan lohduteltua isompi marakatti takaisin unilleen. Nyt on tullut elintärkeäksi varusteeksi yövalo, jonka avulla isompi miniatyyri suostuu nukahtamaan.

Unenpuutteessa on se vika, että sitä ei tajua kukaan muu, kuin hän kuka saman suon on tarponut. Valitettavasti tähän kasaan ei kuulu puolisot tai muut munalliset, vain äiti-ihmiset. Sitä tuntee ja kuulee olevansa universumin inhottavin ihminen, kun aamuväsynä kompastuu taas tiskeihin ja repeää raivoamaan. Äitiyden käskynkässä kulkee nimittäin uskolliset kaverit "riittämättömyys" ja "nalkuttavuus" - ainakin tässä perheessä.

Tämä kaikki tietää meidän perheessä perkeleellisiä valtataisteluita tiskiharjan ja pyykkikorin äärellä, mikä ei varsin helpota kenenkään oloa. Mä tahtoisin vaan välillä olla sellanen äiti, jota hetken aikaa hoivattaisiin, tuotaisiin kahvi sänkyyn ja voikkuleipä, sanottais että ihan hyvä ja rakas olet itsenäs. Että ei haittaa että oot ihan rätti, ei ihme. Mutta, mites joku viisas sanoikaan - itte oot vakos kynnettäväksi valinnut - eiku se sanotaan miehelle. Sinnillä vedetään. Isännälle heitetään pisteet himaan että kestät tuota kävelevää ruutitynnyriä - äidille todetaan että sitä se nyt vaan on, deal with it.

Väsymyksessä artikulaatio katoaa, sanat on yhtä puuroa ja motorisesti on puolivuotiaan tasolla. Eilen heitin kahvit keittiön seinälle kun ote ei vaan pysynyt mukissa. Lattialla kävi kermat, lautaset, lasit ja sähkövatkain. Saisko jostain laajennuksen kotivakuutukseen, lisänimikkeenä "äitismi ja unenpuute"? Tuhannesti olen miettinyt että missä vaiheessa oikeasti tiputan sen vauvan - ja päälleen tietenkin?

Mantrana kulkee edelleenkin "ensi keväänä helpottaa, ensi keväänä helpottaa" - kokonaisuus. Kylse joskus.

Monkuvankuvinku ohi. Naurakaa tänään vaikka tälle;
Shit My Kids Ruined
(ps. minua naurattaa enempi Shit My Husband Ruined)

Lahjotut ja ähkytyt.

2011-12-25T13:44:00.001+02:00

Nyt on syöty niin että napa ratkuu, perät rutkuu pikkusilla. Liekö liika kinkkusoosi vai ehta possunperä mikä maitovälitteisesti sai pienen ihmisen pötsin ilmalle. Suklaa se ei voi olla, koska tuota hinkkimonnia on kyllästetty fasun sinisellä jo kohdusta asti. Isompi pienimies taas pääs tänä jouluna suklaan makuun, tulee koko ajan monkumaan tuohon viereen viittoen lisää suklaata! Löytyhän se herkku, viimein!

Mummolassa meni kaikki vahan kaavan mukaan, lapset huusi ja rellesti. Taaviainen sai jonkun aivan kummallisen "rieuhun, rellestän ja vierastan" kohtauksen - mutta rauhoittui viimein kotosalla. Pulla taas tahtoi maitobaarille harvasehetki.

Lahjonnat suuremmissa määrin suoritettiin vasta kotona.
Mummolassa lahjuksena Taaviaiselle tuli aivan mahtavat siililapaset, jota ulkolutettiin koko ilta. Tumput, jotka käy käsinukeista - parhautta! Pulla sai samanmoiset villasukkina. Nyt nämä kaksi siilipariskuntaa sitten keskustelee keskenänsä. Taaivianen sai myös savonian omat lastenaterimet- että syömään vaan pikkuräpsylä!

Taaviaisen lahjontaan oli tänä vuonna käytetty runsaasti ajatusta - me hommattiin vain saippuakuplat, ne sai aikaan tiukan hihkunnan kun paketti avautui. Iso rahtilentokone ajovehkeineen sai kyytiä tänään aamulla, kuten myös uusi akkuvetoinen juna Brion rautatiehen. Myyrä-hahmon käveletyskepukka mennä viipottaa Taaviaisen tahtiin reippaasti helisten, ja välillä voi ottaa ryypyt uudesta nokkamukista. Ihana oli myös muumi-salkku jossa oli haisulin suihkusaippua ja muumishampoo sekä hammastahanaa. Tuo on jo orastava muumifanaatikko!

Pulla sai itsellen oman ihanan pingviini-koristepatsaan (meillä on siis äiti-ja isäpingu, Taaviainen sai omansa aikoja sitten ja nyt Pullalla on omansa) sekä herkkuja tissimaitovälitteisesti. Myös nuo yllämainitut siilivillasukat tulivat pikkukoipia (tai siis noita ranteenapaksusia halkoja) lämmittelemään.

Isi oli tänä vuonna ollut tosi kiltti. Se sai soda-stream koneen (ehkä vähän äiteelle kans..) ja kasan hiushommeleita, sekä klassiset pehmeät paketit.

Aikuiset sai ittelleen silitysraudan (Jess, viimeinkin!) ja perussettiä suihkusaippuaa - tarpeellista aina. Äiti sai myös rintasyöpäyhdistuksen laukunpitimen, kaikki missä on roosa nauha - koskettaa.

Nyt sitten maata löpötellään täällä, tasataan kaikes rauhas lahja ja ruokaähkyä. Oma pieni 2kg kinkunpötkelö kipaisi uunista ulos aamulla ja iltapäivästä pitäis jaksaa syöpötellä.

Nyt kahvinkeittoon jotta ei tulis tuhottua noita kaikkia suklaita... Nooh, josko vielä ihan vähän vaan.. MUMS.

Tänä jouluna.

2011-12-23T19:16:00.000+02:00

Tänä jouluna jätettiin stressi romukoppaan. Ulkoistettiin joulu mummolaan. Tänä jouluna ostettiin maltilla puketteja lapsille, isomalle saippuakuplia ja pienempi sai björniksen sitteriin lelukaaren. Tänä jouluna joulu on hiljentymistä, pysähtymistä, nauttimista, perhettä ja kiitollisuutta.

Tämä joulu on jo ennen alkamistaan ollut ennen kaikkea isoja kyyneleitä ystävän puolesta, kenen perhettä kohtasi se pahin. Parvekkeella palaa kynttilä jatkuvasti jouluenkeliksi muuttuneen lapsen muistoksi. Lauluissa on tämä äiti suosinut maan korvessa kulkevi- kappaletta, jota kyynelsilmin tulee hyräiltyä jatkuvasti.

Tänä jouluna omat murheet sai mittasuhteet, tuli pysähdyttyä asioiden äärelle. Kiitollisuus lasten terveydestä ja omasta hyvinvoinnista on suuri. Kun tietää, ettei mikään mahti maailmassa lupaa sitä loputtomasti, on vain oltava tässä ja nyt.

Tämä joulu on aikaa, jolloin pistetään prioriteetit kohdalleen. Lähetetään poisnukkuneille rakkaille ajatuksia, muistetaan perheenjäseniä ja ollaan yhdessä. Tänä jouluna katsotaan omaa perhettä nöyrän kiitollisena.

Tänä jouluna kunnioitetaan elämää ja kuolemaa, arkea ja juhlaa.

Pönttö sekasin!

2011-12-21T16:53:00.001+02:00

Voin kertoa, että kolmivuotiaan saa vaikuttamaan ehdalta pirinistiltä kun sille tinttaa lääkärin määrämät annokset efedriiniä sisältävää yskänlääkettä.

Tuo sähköjänis ei pysy lapasessa. Juoksee, hilluu, heittelee tavaroita, kälättää tauotta, pyörii, pomppii, kitisee, vinkuu, mölisee, käkättää, tuhoaa, räpättää, hihkuu, kiljuu ja pomppii.

Tämä oli eka ja vika kerta kun meille tullee SIR. EPHEDRIN paediatr. - yskänlääkettä. Tai sitten tuon kaveriksi isketään rauhoittavat. Toki on myönnettävä, että itse yskään ja hengenahdistukseen tuo lääke on auttanut.

rutto vain ja tauti kerrallansa...

2011-12-21T09:21:00.001+02:00

Hiljasta on, edelleen.

Taaviainen aloitti viime perjantaina pienen räkäilyn joka sunnuntai-maanantai yönä kääntyi yksimiseksi. Sitten vuosi korva. Terkkarissa löydettiin keuhkoputken tulehdus. Nyt syödään monenmoista troppia ja hoivataan pientä miestä; joululoma alkoi aikaisin. Positiivinen osuus on, että jätkä on paljon paremmalla voinnilla jo.

Pelottavaa on, että Pulla yskii jonninverran. Eilen oli neuvola (vajaa 62cm ja 7,5kg ) ja rokotukset laitetaankin ensi viikolla. Jos ois terve silloin. Ystävän perhe on toisessa kaupungissa RSV-viruksen kourissa. Neuvolantäti sanoi, että ei ole vielä Helsingissä startannut kunnolla. Pelottaa, rehellisesti. Kaiketi takaraivossa on Taaviaisen elämäntaipaleen alku ja infektiot, sekä se kotieristysaika silloin ettei vaan saada mitään tautia.

Joulu on niin plakkarissa, kuin sen voi laittaa. Ulkoistettiin Joulu mummolaan, jonne mennään aattona nauttimaan valmiin pöydän antimista. Leipasen suklaakakun huomenissa jälkkäriksi jouluaterialle, siinä on panoksemme asiaan. Paketit on kasassa, isäntä on näyttävästi ollut erityisen kiltti tänävuonna, koska useampi nyssäkkä on löytänyt tiensä pakettiin. Taaviaiselle ja Pullalle ei olla ostettu mitään, vaan luotetaan sukulaisten lahjontavoimaan - taisiis, eilen tiimarista löysin pitkästä aikaan saippuakuplia. Huippulahja, koska toi pentu rakastaa yli kaiken niitä! Pulla saa joululahjaksi hyvänmakuista tissimaito, hih!

Yöt Pullan kanssa hiljalleen alkaa helpottaan. Herätään vain pari kertaa yössä (nyt kun iloitsen, aivan varmasti kukitaan seuraava yö...). Uusi vaiva on vain se, että jässi puree syödessään. au-u.

Kelaankin kerkesin rimpauttamaan tänään ja varmistin vammaistukihakemuksen perillesaapumisen, nyt on se homma sitten tältä vuodelta ohi. Huhhahhei!

Kyllä tää tästä vielä piristyy, odotan kovasti väliviikkoa koska silloin on isäntäkin kotona ja saa nukkua sekä nautiskella. Joulun paras lahja ois kunnon yöunet. Korvatulpat olen jo ostanut.

Rauhaisaa joulunodotusta sinne ruudunhohteen toiselle puolelle!
ps. Taaviaisen syömisessä on tapahtunut jotain. Hän syö paljon paremmin. Painokin on noussut, nyt 11,5kg on plakkarissa mikä on hienoa! Ruoka on saanut myös nimiä. Banaani on "bah" - joten jotain tapahtuu! Poika söi elämässään ekan kerran yksi ilta päärynänpalasen, jonka nauraen annoin että ei muuten varmana syö. Ja niin vain söi. Ohhoh!

Hiljasta on!

2011-12-14T19:20:00.004+02:00

Huh hujaa mitä menoa - kiirettä pitää ja asiaa on vähän, sekin vähän on yksitoikkoista; väsyttää, vauva valvottaa ja ois kiva saada omaa aikaa tovi, kun Pulla kieltäytyy syömästä pullosta. (pienet on meidän murheet, oli kaikki on oikeesti ihan ok.)

Huvittavinta on kakaran hysteerinen kasvu. Skidi painoi nyt kotipunnituksella reippaat 7,5kg - eli massaa on. 74cm velourverkkarit on jo snadilla päällä, koska ne on riittävän pität eikä purista. 15.12.2009 oli Taavianen 10kk iässä saman kokoinen painoltaan - tuolloin mittaa oli 68cm. Että veljekset on hieman eri puusta veistetty. Saas kattoa millanen hujoppi Pullasta isona tulee, liekö nappas jostain pituusgeenin perimäänsä?

Joten, näiden kiireiden keskellä on vain todettava, että rauhallista Joulua ystävät. Asiaa ois purettavaksi, mutta silmät ristissä ei homma luonnistu.

Taavianen; "A-HAA, vien sun hattus" Pulla; "Huooooh, Prkl..."

ps. sain vammaistukihakemuksen kahden kuukauden kitkuttelun jälestä tehtyä ja toimitettua kelalle. Nyt pidetään peukkuja että homma menee taas läpi. Tällä kertaa en liittänyt mukaan mitään novellia, vaan pärjättiin ihan peruspaperein. Joten saa katsoa, saako aloittaa uuden rumban alkuvuodesta.

Millaista on kasvattaa ruokaa välttävää lasta?

2011-12-09T09:14:00.001+02:00

Meidän jätkällä on diagnoosi, ruokailun vaikeudet. Food Aversion on asianlaidan nimi lontoonmurteella, diagnoosinumeroa ei kuitenkaan C- todistuksesta löydy, koska se ei kaiketi sinne kuulu. Painonkehitys on "vain vaivoin hyväksyttävää" ja ongelmat ovat olleet syntymästä asti.

Miksi sitten tuntuu, että me joudutaan muutamille tahoille koko ajan, toistuvasti, selittämään ja perustelemaan sitä, että meidän lapsella on ruokailussa ihan oikeita, olemassaolevia ongelmia? Toiset ammattilaiset tuntuvat kyseenalaistavan kaiken, syyttävän että vika on meissä vanhemmissa. Mä en todella tiedä, miten mä voin saada aikaan sen, että lapsi oksensi ensimmäiset 2 vuotta kaikki paakut kaaressa ulos. Ja miten olen aiheuttanut jo syntymästä sen, että nenämahaletku piti lapsiparkaa hengissä kun hän ei osannut syödä? Tästä päästään siihen, mistä kärsin Taaviaisen synnyttyä; Syytin itseäni siitä, etten ole kykenevä kantamaan ja synnyttämään lasta, olen huono äiti jo ennenkuin vauva on maailmassa. Se on aika raskas syyllisyyden taakka kantaa.

Osa ammattilaisista sanoo suoraan, että ongelma on lähtöisin jo keskolasta. Lapsi ei oppinut ensimmäiseen puoleen vuoteen, että suun kautta menevä ruoka täyttää vatsan. Ruoka ei ollut lapselle nautinto, niinkuin sen kuuluisi olla. Ruoka tuli tasaisesti letkusta, tasaisten tuntien välein eikä sen eteen joutnut tekemään mitään. Treenattiin kyllä, treenattiin niin maan paljon. R-täti kertoi muistavansa, kuinka Taaviaisen ollessa pieni, ensin minä syötin pullosta, sitten isäntä, sitten R-täti ja lopulta 10 millin juomisen ja tunnin jälestä - laitettiin letkuun loput. Siinä emme saa muodostettua lapselle itse sitä ongelmaa.

Keskosten keskuudessa syömisvaikeudet ovat tyypillisiä. Sitä yleisempiä, mitä pienempänä vauva on syntynyt ja mitä enenmmän startissa on ollut ongelmia. Suun aluetta ronkintaan, imetään limaa, laitetaan hengitysputkea, tähystetään, törkitään. Tähän heittää vielä päälle sen SGA-diagnoosin joka itsessään on sitä, että lapsi himmaa ruoan määrässä koska sitä ei ole ollut - sekä downin syndrooman tuomat haasteet. Mä en millään saa tällä kartalla syytettyä itseäni siitä, että mun vasemman ja oikean korvan välinen tila olisi syynä sille, että lapsi ei pidä ruokailusta.

Viimeviikolla testattiin että kakara sai syödä tasan sen verran mitä tahtoi. Ei muuten syönyt. Tunnisti kuitenkin näläntunteen - ekan kerran 2 vuoteen ja 10 kuukauteen. Se oli erävoitto meillä!

Härskein syytös on ollut, että minä en anna lapselleni ruokaa. Siinä vaiheessa lähti neuvolantäti vaihtoon. Ja se päätös oli älyttömän hyvä!

Ongelmana on myös se, että linjaukset eivät ole selkät; yksi antaa toista ohjetta ja toinen tyrmää ne sen sileän tien- itse valitsee, mitkä keinot miellä oikein todella toimii. Tärkeintä on turvata lapsen ravinnonsaanti. Menee se sitten letkusta, napista tai suun kautta. Mutta vanhempien niskaan syytä on aivan turha heittää. Ja kyllä - tämä taapero ei syö vaikka ois nälkä. se on kokeiltu. Tuupertuu ennemmin, kuin syö.

Jälleen kerran, vanhempien "asiantuntijuutta" omaa lasta kohtaan kyseenalaistetaan toisten taholta, vaikkakin kenelläkään ei ole tarjota asiaan mitään viisastenkiveä.

Pysy siinä sitten kovana oman kannan kanssa. Se on vaikeaa- ja raskasta.
Mutta positiivista on, että koko ajan ollaan menty hommassa eteenpäin, nyt maistuu monenmoinen - mutta edelleen tuputtamalla. Koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Tai on - se masunappi - mutta siihen ei lähdetä niin kauan kun saa suun kautta putoamaan ruokaa.

ps. meidän perheen kaunein joulumuisto on viime joulusta; ekan kerran elämässään lapsi söi paakun. Kinkunpalan ja pottumuusia soosilla. Tuolloin oltiin juuri tultu nielu-ja kitarisaleikkauksesta pari viikkoa aiemmin, josta olikin pientä apua. Lapsi ei tukehtunut joulupöytään, miten iso ilo!

Tahma-aivo

2011-12-09T08:33:00.001+02:00

Väsymys on jännä juttu. Lähipäivinä on korostunut tämä oman pään reikäjuustomainen rakenne.

Lähdin eilen Pullan kanssa liikkeelle aamusta. Menomatkalla tajusin, että kappas, lompakko ei ole mukana. Päätin, että ei kai sitten tule nälkä. Onneksi Pullan ravinto on kiinteästi matkassa mukana.

Kotiin palatessani, ihmettelin metron ongelmia; mikä hiivatti on kun oma metro ei tule. Seisoin parikymmentä minuuttia odottelemassa, kunnes tajusin seisovani väärällä metro~~raitella~~ eiku laiturilla. Juu tähän suuntaan ei tule mun metroa.

Iltapäivällä keitin kahvia. Yhtäkkiä muistin, että kahvi - ainiin. Siellä se seisoi kylmänä.

Tavarat katoaa sekunnissa. Taaviaisen reissuvihko seisoi aamulla kirjahyllyssä. Sen paikka on siis aina Taaviaisen matkassa. Ei hyllyssä.

Dödö ja haju on hävyksissä. Pengoin kämpän ympäri kunnes löysin ne kirjahyllyn reunalta, näkyviltä.

Hulluinta on, että olen unohtanut mikä Taaviaisen laskettu aika oli. Yritin sitä muistella, eikä onnistunut. Valehtelin sujuvasti myös puheterapeutille, että jässi on syntynyt 15. helmikuuta - Not.

Toistaiseksi tärkein on lapasessa. Lapset ruokittu ja kuivissa vaatteissa. Äitistä taasen ei ole niin varma...
Tööt. Jouluviikkoa odotellessa, silloin isäntä on viikon kotona - ja minä nukun.

ps. toi Mimi ja Kuku ei auta ollenkaan mun järjen toimintaan.

Nahkavekkari

2011-12-08T20:57:00.001+02:00

... jonka ajastus edelleen päin penaalia. Herättää parin tunnin välein. Ei se ihme siis, että tänään vaaka heilahti pikkumiehellä komiat 7,2kg. Tämä se syö, veljensäkin edestä!

Postaukset taitaa sortua toistaiseksi kuvajorinoihin, mihinkään älylliseen en koe olevan voimia. Vessakäynti, pari sivua kirjasta, facebookin tasaisentappava virta, telkkarin hömpät. Pienet on piirit. Ihmisten ilmoille toistaiseksi turha lähteä tuon patukan kanssa, koska siellä syöminen on yhtä sätkyämistä ja illat pelkkää huutoa -puhumattakaan infektiokaudesta. Ei tauteja meille, kiitos.

Jatkamme täällä ilta-aarian kuuntelua. Isänsä sylistä kaikuu ei-niin-suloiset sävelet ja mä oon aivan valmis aloittaan treenaamisen maratonia varten. Pulla taas, kenties ryhtyy laulamaan norjalaista kirkonpolttoheviä.

Sinivalkoinen

2011-12-06T13:25:00.001+02:00

Itsenäisyyspäivän kunniaksi, itsepäisesti.
Rakas Riiviöni.

Kakarakuorma

2011-12-03T21:47:00.001+02:00

Pieni lapsi tekee
rakkauden lujemmaksi,
päivät lyhyemmiksi,
yöt pidemmiksi,
pankkitilin pienemmäksi,
kodin onnellisemmaksi,
ja vaatteet kuluneemmiksi.
Saa menneet unohtumaan
ja tulevaisuuden tuntumaan
elämisen arvoiselta.

Sylissä on ryysistä. Isäntä ihmettelee, että mitä se äitee taas riehuu. Mä huudan keittiössä soppakauha kourassa, että antakaa nyt ees hetken rauhaa! Kävelen pikkasen pidemmän lenkin koiran kanssa. Makaan kymmenen minuuttia pidempää saunan lauteella. Ja taas pystyy olla iho ihoa vasten, syli avoinna molemmille, korvat höröllä meteliä varten ja tuntosarvet koholla ennustamassa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten taas tarvitsee pienen happiraon, oman tilan ja hiljaisuuden. Kokoajan käy selkeämmäksi, että minäkin olen vain ihminen. Rakkaat kakarat ja itsekäs äiti. Toisaalta, laiskalla äidillä ahkerat lapset?

Voihan vohveli!

2011-12-02T12:46:00.001+02:00

Äly on kadonnut totaalisesti tästä päästä - jos sitä nyt ei ole vielä kukaan huomannut muuten.

Päätettiin eilen illalla duunata pitkästä aikaan vohveleita. Ollaan aikoinamme hommattu mielettömän hyvä parilagrilli missä on kolmet erilaiset raudat - mukana vohvelirauta (toim.huom. olen kasvanut kodissa jossa edes 80-luvulla ei ollut tuota ihmettä, vohvelirautaa!).

Mä duunasin sitten vohvelitaikinan (2 kananmunaa, kupillinen jauhoja, kupillinen maitoa, töräys rasvaa, suolaa ja vanilijasokeria) ja laitoin sen lepäämään. Toiseen kippoon kumosin vaahtoutuvan vanilijasoosin. Molemmat siis samannäköisissä ikean kulhoissa. Sitten vaan paistelemaan.

Ihmettelin, että on se ny perkule kun tää taikina roisuu ja kuplii näi. Ja miten tää haisee niin kauheen makealle, en mä laittanut kuin teelusikallisen sitä valinilijasokeria. Eikä tää ees hyydy! Kunnes muutaman sekuntin päästä sytytti! EI HLVETTI, mä nakkasin pannulle ne vanilijasoosit! Kämpän valtasi sokerisen imelä vanilijankäry joka hiljalleen rupesi muuttumaan palaneen sokerin hajuiseksi. Hyi että.

Äkkiä rauta jäähtymään ja tuhat ärräpäätä; miten mä saan tän teflonraudan puhtaaksi. Onneksi onnistuin, juuresharjalla.

Ei saatu vohveleita eilen. Uusi yritys tänään. Toivottakaa onnea (ja laitetaan isäntä paistohommiin!) Ei menny niinkuin strömsössä, taaskaan.

Kuvakuulumisia

2011-12-01T18:33:00.001+02:00

Meille kotiutui siis näin päheät menopelit...

...joista löytyy monta hauskaa piiloa jolloin voi huutaa "Kukkuu!"

Jos päivä on ollut ihan paska, voi juoda Paskaa ja se piristää. Ah. Kahvia.

Joskus taas täytyy vaan jurottaa, kun ottaa päähän.

Armo

2011-11-30T11:50:00.001+02:00

vapautus rangaistuksesta tai sen lievennys, armahdus, anteeksianto, sääli. esim. , pyytää, anoa armoa. Antaa armon käydä oikeudesta. Vihollinen ei tuntenut armoa. Armotta armoa antamatta, sääli(mä)ttä

Omassa käytössäni olevana, agnostikkona, ajatellen täysin irti krisinuskosta. Armo on anteeksiantoa. Ja se on löytänyt tiensä meille.

Juttelin ystäväni kanssa näistä vanhemmuuden pimeän puolen tunteista. Nyt kun Pulla syö paremmin kuin nälkävuoden lapsi joulupöydässä, olen palannut takaisin Taaviaisen ruokailuongelmiin. Syntymästään asti kakara ei syönyt mitä piti. Ei koskaan. Ei likellekään. Edelleenkin paino on "merkittävä alipaino" ja vammaisneuvolan c-lausunnossa on teksti, että lapsi on saavuttanut kasvun tavoitteen vain vaivoin hyväksyttävällä tasolla.

Nyt on Armo löytänyt tiensä mun pään sisään. Yhtäkkiä tajusin, että vaikka olisin kuluneet kolme vuotta tanssinut humppaa ja laulanut aarioita, en olisi saanut lastani syömään yhtään sen paremmin. Olen tehnyt kaikkeni, antanut jokaisen viimeisenkin voimanrippeen lapsen ruokailun edistämiseksi ja näinkin pitkälle on päästy; lapsi pyytää nykyään juomista ja näkkileipää. Osaa viittoa ja pyytää limua, tietää mikä on herkkua ja miten ihanaa suklaa on. Maistaa itse kaikkia ruokia vaikkei syökään.

Olen virallisesti, juhlallisesti sekä mitä suuremmin seremonioin valmis antamaan anteeksi itselleni ja ymmärtämään, että lapsen ruokailu voi olla niin henkimaailman asioita, ettei tosikaan. Miten ikinä pälli onkaan pysynyt näinkin kasassa?

Pulla painaa 6kg ja 700g - saman verran, kuin Taaviainen 7kk iässä. Pituutta löytyy Pullalta 59cm - saman verran kuin Taaviaisella n. 5kk iässä. Pulla syö veljensäkin edestä. Ja minä en mahda asialle mitään. Miksi siis enään potkisin itseäni päähän?

Terveydenhoidon henkilökunta sitävastoin mitä suurimmin osin voi ottaa ja hypätä tuplavoltin kerien. Yhä edelleen saamme nimittäin syyllistystä muutamalta taholta lapsen syömisestä. Ja menneiden vuosien aikana meitä on syyllistetty sitäkin enemmän. Kyseenalaistettu, että annanko lapselleni ruokaa riittävästi. Yritänkö tarpeeksi, syötänkö väärin, väärin välinein, väärissä huoneissa (paras oli että pitäisi olla valkoinen huone jossa vain pöytä, tuolit ja ruoka - kappas kun jäi sellainen astideprivaatiohuone hankkimatta!!!) - kaikkea on saanut kuulla. Nyt sen kaiken voi tunkea takaisin sanojiensa hanuriin. Pitäkää tunkkinne, me ollaan tehnty parhaamme!

Kun väsyttää..

2011-11-29T10:10:00.001+02:00

Olen ollut lähiviikot aivan naatti. Raato, jaksamaton, väsynyt, turvonnut, tyhmä, ruma ja saamaton; sitä kaikkea mitä väsymys iloisesti mukanaan rahtaa. Tämäntasoinen väsymys on uudenlaista väsymystä. Tämä on puhdasta, "minua tarvitaan koko ajan kaikkialla" väsymystä. Oman ajan totaalinen puuttuminen aiheuttaa ihan infernaalista "älkää kukaan koskeko minuun tai puhuko minulle" oloa.

Iltaisin fiilis nousee huippuunsa. Kun molemmat lapset ja mies pörräävät ympärillä. Pulla vetää iltaskitsoja kitapurjeet heiluen (jokailtainen lysti) ja ei tahdo eiku tahtoo ei tahdo tahdompa ei tahdo tahtoo roikkua koko ajan rinnalla, josta ei kuitenkaan syö kunnolla. Kun Taavianen on silminnähden mustasukkainen siitä, että mun sylini valtaa Pieni Pulla. Kun mies pörrää ympärillä ja kyselee missä on sakset tai mistä löytyy pikapuurot. Kun puhelin soi ja en jaksa tai halua vastata.

Eilen koin sosiaalisuuden huipentuman tähän kahteen kuukauteen. Käytiin ekan kerran Pullan kanssa kahvilla ihanan ystävän kanssa. Mä puhuin tauotta- räpätin kuin pahinkin papupata. Sosiaalinen deprivaatio aikuisten ihmisten seurasta aiheuttaa ällistyttävän tulvan kälätystä - ikäänkuin mä muutenkaan osaisin olla hiljaa. Pulla todisti tuolloin sen, että julkisilla paikoilla syöminen on hänen mielestään jotakuinkin persuksista. Pieni pöllöniska ei malttanut keskittyä yhtään ja lopulta puklasi sanomatalon lattialle. Avot.

Toissailtana pärähdin itkemään ja paukutin itseani Twilight- sarjan uusimalla romaanilla päähän (700 sivua, aika paksu opus) - koska mä saan hetken olla ihan vaan rauhassa, ihan lukea just sen verran kuin tahdon eikä kukaan tule vaatimaan mitään, kukaan ei oksenna, paskanna tai huuda pää punaisena. TAI koska Mä saan paskantaa rauhassa, häh? Koska mä saan juoda sen kupin kahvia ilman että se tarvii vetää pohjanmaan kautta tai sitten juoda kylmänä?

Rintaruokitun tissiriipan kanssa arki on toisenlaista. Esikko oli teho-osaston syöttörytmissä 4 kk ikään asti. Vuorokausi kulkin 3-4 tunnin sykleissä, unta tuli sen pari tuntia kerrallaan ja välillä isäntä hoiti yhden syötöistä. Nyt tässä on mun tissit ja vauva. Sillä on mentävä.

Vanhemmuus kasvattaa, eikä aina hyvällä tavalla. Mulle kasvaa sellaset pikkuperkeleen sarvet otsaan ja nää joihin se räyhänhenki aina välillä iskee muuttuu mamman muruista riivatuiksi. Silloin tarttis pakoa. Ja se tunnin kauppareissu ihan ittekseen ei anna sitä irtiottoa arjesta.

Kun Pulla saa sosetta äänilähteeseensä, mä karkaan vaikka yksin elokuviin. Tai ihanmihinvaan. Tää on loputtoman "maailman tärkeimmän ihmisen" rooli on aika syövää - vaikkakin palkitsevaa.

ja pakollinen loppukaneetti ennenkuin joku soittaa lastensuojeluun; Rakastan lapsiani yli kaiken, olen kiitollinen näistä ihmeistä jotka eivät hetkeäkään ole itsenstäänselvyyksiä. Mutta minäkin olen vain nainen ja ihminen, sen äitiyden lisäksi. Vittumainen, äkkipikainen, pahansisuinen nainen. Välillä myös toivottavasti jotain postiviistakin.

Herkut vs. Vibet

2011-11-27T18:02:00.001+02:00

Ohhohupsista!

meille kotiutui tutun kautta Phil&Tedsien Vibet. ( ~~Joten, jos jollain on kiinnostusta - Herqules Twin Raptor Spinit etsii uutta kotia~~! - ei etsi enään, uusi koti löytyi!)

Taaviainen lähtikin niin reippaasti kävelemään, että nuo "kerrostalovaunut" palvelevatkin meidän tarpeita paremmin! Ja miten YLEPEÄSTI Taaviainen ihailee tuolta ylätarakalta maailmaa - saa olla korkealla katselemassa muiden menoa. Aika päheet vehkeet!

Tallustellen

2011-11-26T16:15:00.001+02:00

Fysioterapian kuulumisia;
Motoriseen kehitykseen tullut paljon lisää. Taaviainen liikkuu ja toimii rohkeasti erilaisilla alustoilla. Osaa laskea liukumäkeä istuen (pientä mäkeä), kävelee portaita kaiteesta kiinni pitäen (kaksin käsin) ylös sekä alas (jos mahtaa tahtoa). Liikkuessa pääasiallisesti pystyasennossa, siltikin välillä karkaa konttaamaan, kehoituksesta nousee kuitenkin seisomaan. Paikallaan seisominen vielä huteraa tasapainon vuoksi. Tarpeen treenailla tasapainoa, liikkuen erilaisilla alustoilla. Jalkojen koukistamista vielä petrattava, tässä porraskävely ja eri maastot avuksi. Poika opettelee juoksemaan. Ajaa pihalla hurjaa vauhtia plaston mopolla, potkien vuorotellen molemmilla jaloilla. Helppo houkutella mukaan toimintaan! Iloinen ja reipas poika. Fysioterapia ei enään jatku Taaviaisen kolmevuotissynttäreiden jälestä, ellei tule erityistä tarvetta.

Vauhdillahan tuo nykyään paahtaa. Karkuunkin osaa lähteä, välillä nousee sydän kurkkuun. Meinaatko ryhtyä holtittomaksi ryntäilijäksi? Kolmevuotiaat nyt yleensäkin kyllä tuppaa olemaan omapäisiä. Kovasti petrannut nimittäin myös tuossa valikoivan kuulon käytössä.

Aikoinaan kuuli monta kertaa lauseen, että kyllä vielä kiroat kun poika saa koivet alle. Toistaiseksi en - vaikka kaasuakin alkaa löytymään. Tottakai sitä aina välillä pitää paniikkia kun kävellessä toinen ampaisee vastakkaiseen suuntaan kuin me vaunukaravanimme kanssa -mutta eikös tuokin oli ihan normaalia. Taaviainen nimittäin kävelee joka aamu päiväkotiin (silloin kun ei saa slaagiraivaria matkalla) ja iltapäivällä tulee kotiin "surffilaudalla" -eli rattaiden seisomalaudalla. Nyt jätkä on ryhtynyt ilmoittamaan että en muuten seiso siinä- vaan kävelen!

Muilla nämä ilot liikkumisesta yleensä tulevat siinä ensimmäisen ikävuoden kohdalla. Meillä vajaa kolmenvanhana. Mutta voin kertoa -että sitäkin suuremman juhlan säestämänä; meidän poika liikkuu nyt kävellen!

Lapsiperheen incidenttejä

2011-11-25T21:20:00.001+02:00

- Tuo babybjörnin sitteri on vielä mun surmani jokupäivä. Kompuroin varpaineni sinne jatkuvasti!

- Esikoinen oksensi mun meikkipussiin. Tulipa siivottua mokoma - eipä sinne montaa maalia jäänyt. Puhumattakaan siitä nenäsuihkeesta joka oli vanhentunut jo -03. Eipä tarvitse perustella, miksi lärvi on koko ajan aivan kamala!

- Vauvojen anatomia ja fysiologia on outoa. Miten tuollainen rääpäle onnistuu ampumaan sitä ihteään vaipasta, persiistä navan kohdalta ulos, kainaloihin asti. Niskapaskat on tutut mutta nää kaulashaisset on ihan uus tuttavuus!

- Bruno varasti Pullan räjähdysvaipan vessanpöntön kannelta, kun kiireisessä paniikissa lukitisin koiran huusiin postimiehen rimputtaessa ovikelloa. Nyt selvisi. Hankkikaa ihmiset keltaisia koiria. Vauvanpaska ei irtoa kovin herkästi valkoisen koiran turkista. Ystäväni kertoi ymmärtäneensä, miksi keskivertoperheellä on labradorinnoutaja.

- Vauvan nyrkinpoimuissa ja sormien välissä on hirveesti mustaa nöytää. Mistä sitä tulee, syntyykö se tyhjästä? Kaulapoimujen juustokellarit vielä ymmärtää herran puklutahdilla.

Arkirumba

2011-11-25T09:32:00.001+02:00

Hiljaista on ollut täällä, blogimaailmassa. Mekkalaa kotona sitäkin enemmän. Onneksi kuitenkin Pullan "huudan kunnes nukahdan" kausi on ohi.

Samalla on tapahtunut joku ihme, Pulla on aloittanut nukkumaan öisin hieman pidemmän pätkän. Yleensä pätkä on noin 5 tuntia - molemmin puolin. (tässä vaiheessa muuten unohdin jo että olen kirjoittamassa blogiin, keittelin kahvia ja katsoi uutisa... huoh...) Pulla on aloittanut runsaan hymyilyn, nauttii suuresti köllötellä sylissä ja "keskustella" hymyillen. Jostian syystä poika fanittaa vasenta puolta, eli herkemmin kääntää päätä aina vasemmalle ja jyrsii vasenta nyrkkiään. Tähän pitää kiinnittää huomiota, olen tavannut kantaa turhan usein aina oikealla olalla jässikkää. (huomaatteko miten ajatus rönsyä... aimitenniin väsy!)

Taaviaisen arki rulla mukavasti, jätkänpätkä on nyt vaatinut, että saa kävellä päiväkotiin ja päiväkodista kotio. Seisomalaudalla malttaa seista vain muutaman metrin kerrallaan. Ohi menevien lenkkeilöiden matkaan tahtoisi kovasti ampaista, kun opettelee juoksemista! Valikoiva kuulo jässikällä on noussut esiin, komennuksia ulkona kuuntelee välillä todella huonosti. Kunhan ei keksisi karkailua...

Kaikinpuolin tasaisentavallista eloa - väsymyksineen ja arjen omine kommervenkkeineen. Vammaistukihakemukset sun muut paperisodat on yhä tekemättä, kun en saa itsestäni sitä irti. Tuntuu niin tyhmältä nyt lähteä listaamaan sitä kaikkea erityisyyttä paperille kun arki tuntuu luistavan meidän mittakaavoissa mukavalta. Soon nimittäin masentavaa hommaa.

Sekavia ajatuksia, nällä kohti viikonloppua!

Sytytä mut, beibi!

2011-11-23T13:23:00.001+02:00

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Vink Vink.

Pus

♥

Kyllä minä taas mieleni pahoitin!

2011-11-21T09:32:00.001+02:00

Kyllä se niin on, että tässä yhteiskunnassa on jotain tosi pahasti mätää. Ymmärtää ei kyllä millään voi, miten äidit - nuo rahanahneet laiskamadot- vaunujen kanssa kehtaavat julkisissa liikkua! Ihan bussiin tulevat vaunujen kanssa, siellä lapsiaan julkisesti kuljettelevat. Noita haureuden hetkien hedelmiä.

Ei voi ymmärtää millään, että saa matkustaa lastenvaunujen kanssa - ja vielä maksamatta! Kuvitelkaa nyt! Mikä yhteiskunnallinen epäkohta! Mitkä veromarkat jäävätkään saamatta, kun lasten äidit kehtaavat kulkea julkisissa. Vielä välillä ihan ruuhka-aikaan. Kiusallaan silloin menevät lastensa kanssa lääkäriin tai naapurilähiön leikkipuiston pikkujouluihin. Sinne änkeävät kyytiin, kiusaavat tavallisia eläkeläisiä sekä muita kunnon kansalaisia.

Eläkeläisetkään ei saa matkustaa rahatta. Paitsi rollaattorin kanssa jos tulevat keskiovesta. Paitsi saavat sen 50% alennuksen lipustaan, jos etuovesta pääsevät sisään. Kiusallaan ei äidit opeta lapsiaan jalan kulkemaan, puhumattakaan näistä mukaolemassaolevista erityislapsista. Ei varmana ole, eivät vaan viitti sohvaperunat lastaan kävelemään opettaa -mikä asennevamma! Autismi, sehän on ihan humpuukia, ei silloin 30-luvulla mitään autismia ollut. Tai adhd:tä. Tai mitään. Sitä opetettiin kävelemään, joko itkettiin ja käveltiin.

Kyllä ei voi hyväksyä tätä yhteiskuntaa jonka rapautuneessa järjestelmässä hyysätään alta kolmenvanhoja. Ja milläpä oikeudella alle 7-vuotiaat ilmaiseksi kulkee? Ei tule kulkea, tulee maksaa tuplahinta! Niistä kuitenkin voi ääntä lähteä, saattavat kysellä tyhmiä kuten sitä, kuka se setä on joka bussia ajaa. Saattavat vielä heiluttaa iloisesti kanssamatkustajille. Ei kyllä tuollainen peli vetele.

Nyt kyllä kaikki äkkiä kansalaisaloitetta tekemään. Lastenvaunut pois julkisista ja lapset piiloon, ei niitä sovi kylillä käyttää. Ei varsinkaan vaunujen kanssa. Kyllä ei lasten vanhemmat koskaan töissä ole olleet, eivät veromarkanmarkkaa ole maahan maksaneet, kakaraa pukkaavat vaan minkä kerkeävät jotta saavat busseissa maksutta liikkua - raitiovaunuista ja metrosta puhumattakaan! Siinä on syy maailman ylikansoitukseen, kun Helsingissä liputta saa liikkua. Kyllä minä taas mieleni niin pahoitin ja lähden ostamaan eilispäiviän tarjouspullaa, puoleen hintaan.

Julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä
"Vanha ja vihainen, katkera käpy"

Otteita metrolehden tekstareista

Maanantai 14.11.2011
13.52 – Kyllä on bussit täynnä ja mukulat ei kävele metriäkään jos ilmaiset matkat joukkoliikenteessä menee läpi.onks järkee liik.min.Kyllönen?

09.58 – Oletteko kuulleet? Vauvojen äidit lykkivät vain huvin vuoksi vauvanvaunuja ruuhkabusseihin? Näin uskovilla voi tosin olla myös todentaju pahasti hukassa. Repe

08.15 – Ei voi kuin nauraa! Suomalaiset on niin kateellista ja katkeraa kansaa että ihmiset viitsivät valittaa että miksi äidit saavat matkustaa bussilla ilmaiseksi, ihan kuin maailmassa ei olisi pahempiakin ongelmia - Romeo

Perjantai 11.11.2011

11.40 – Äidit ja lastenvaunut pitäkää puolenne! Te, jos ketkä olette ansainneet kaiken mahdollisen tuen. Lapsenne ovat tulevia veronmaksajia! Milloin loppuu 70-luvulla alkanut äitien ja lapsien vihaaminen. Äidin työ on tärkeintä ja arvokasta. Kunnioittavin terveisin, Ajatteleva henkilö

Keskiviikko 9.11.2011

07.54 – Me jotka vastustamme vaunujen ilmaismatkoja, haluamme vain kaikkia kohdeltavan tasavertaisesti. Äidit eivät ole tehneet ilmaismatkojen eteen mitään. Koirani on lapseni, miksi en pääse ilmaiseksi? Tätä se tasa-arvo on. KOIRAVAUVA

Tiistai 8.11.2011

18.05 – Tuplamaksu lastenrattaille bussissa kun vievät tuplatilankin. Luulisi olevan varaa kun on lapsilisät ja kaikki. Nimim. Hesan kundi

Taaviaisen karvaus!

2011-11-20T21:16:00.001+02:00

-Tärkein kaikesta; pyri näyttämään ylisöpöltä pitkässä hippitukassa. Bambisilmät auttaa, varsin kun kuulet että vanhemmat alkaa puhumaan karvaamisesta. Tällä voit voittaa hyvällä tsäkällä äitin sydämen ja se kieltää isiä karvaamasta sinua.

- yritä aina huutaa jo pää punaisena kun näet hiustenleikkuuvehkeen. Jos aloittaa huutaan riittävän ajoissa, ne saattaa antaa periksi.

-kun leikkuri otetaan esiin, piiloudu kirjahyllyn alle. ei hätää, vaikka se ois ihan liian pieni tila -tunge silti.

- makaa selälläsi lattialla, potki kaikilla neljällä ja huuda samaan aikaan " EI EI EI EI EI EIIII" - mieluiten räkäposkella.

- kun viimein sut saadaan riisuttua, nyyhkytä lohduttomasti.

- istu kuitenkin tuolissa kuin tatti paskakasan huipulla. Aina kun muistat, karjase "EI EI EI EI EIEEIIII" - mitä kimeemmin, sitä paremmin.

- samalla pyörivää lastenohjelmaa saa unohtua tuijottaan vain minuutiksi kertaalleen. karjuminen aloitettava välittömästi uudestaan!

- loppujenlopuksi jäykistelyiden, kiljahduksien, huutamisen ja raivon jälestä, tepastele uudella tukalla ylpeänä peilin edessä.

-käytä suihkussa vielä isin kanssa miesten omaa axe-saippuaa korostamaan efektiä "isosta pojasta"

-talleta muistiin tämä karvauskerta, jotta osaat ensikerran laittaa yhtä terävästi hanttiin.

ps. jos onnistut, kannattaa huutaa niin kovaa että lentää yrjö. sitten ne lopettaa ainakin hetkeksi sen karvauksen.

Taaviaisen tukka on siis leikattu.

Tasapaino...

2011-11-17T09:06:00.001+02:00

Tasapaino on tapa ainoo, Tasapaino on ainoa keino.
Ei sulla oo varaa mennä vartiikaan vinoon,
eikä kumarrella kumpaankaan kenoon,
Tasapaino, mä meinaan, tasapainoo.

Näin laulaa Jukka Poika ja Soul Capitain band. Tää soi korvamatona nyt ihan nonstoppina.

Tottahan tuo. Tasapaino ois tosi hyvä juttu. Mutta väsyneestä päästä kärsii koko kroppa.

Eilen illalla olin jo aivan rätti. Pulla oli kiekunut koko päivän keuhkojensa terältä, kruunatakseen edellisen valvotun yön. Illalla Taaviaisen mentyä nukkumaan keitin itselleni kulhollisen nuudelisoppaa kookoskermalla. Nams.

Pakkasin sopan kulhoon ja parkkeerasin telkkarin eteen, kun isäntä tyynnytteli tuota pientä myrskynmerkkiä. Kun huomio herpaantui hetkeksi, loiskasin kiehuvan kuumat sopat syliin. Rasvatun salaman lailla pomppasin ylös sohvalta, sotkeutuakseni BabyBjörnin 1-2-3 sitteriin. Koipi sitterin raudoissa lensin maahan turvalleni, repien polttavankuumia vaatteita päältäni. Samalla tunsin että nyt sattui muuallekin kuin vain palaneisiin vatsaläskeihin.

Vaatteet pois ja ontuen kylmään suihkuun. Oikeassa reidessä ja vatsamakkaroissa punakat palojäljet. Vasemman koiven pikkuvarvas sinervänpuhuva ja niin maan saakutin kipeä. Miten mä taas osasinkaan?

Tarpeeksi väsyneenä ei pysy tolpillaan. Ei hahmota, ei näe, ei osaa. Onneksi tein eilen leluvuoren raivauksen olohuoneessa, poistin aktiivisesta leikkiläjästä 90% lelukrääsästä ja siivosin olohuoneen leluansoituksen. Tossa turvalleen lentämisessä ois ollut enään tikkuna lantavuoressa että oisin kaatunut Taaviaisen pikkuautokokoelman päälle. Meinaan, kaivurissa on aika terävä kauha ja siinä on suhteellisen terhakka pystyssä oleva pakoputki. Samoin nuppipalapeli-sissirata olkkarin lattialla pikkuisten tappiensa kanssa vaikuttaa lähinnä fakiirin työhommilta.

Tänään piti lähteä postille käymään. En lähde. Olen tyytyväinen jos saan linkutettua Taaviaisen päiväkodista ilman buranaa vahvempaa kipulääkettä - kun ensin keksin mitkä kengät saan mahtumaan koipiini.

voi elämä. Taas mä vaan osasin!
ps. Pulla veti viime yön kahdella herätyksellä. Huuto on lakannut, tänään on ollut taas hymyilevä suloinen Pulla heti aamusta. Ääni pienellä on painuksissa parin päivän huutomaratonin ansiosta. Kapalo taisi olla se avain nukkuvaan talouteen. Nousujohdetta, jooko?

pps. Tähän sopii kans Soul Capitain Bandin; "Mitä suurempi puu sitä kovempaa se rytisee kun se kaatuu..."

Pullan hinkkigurmee

2011-11-15T08:51:00.001+02:00

Koko show alkaa illalla.

20:05 hinkille. Potkin ja raivoon, tyhmä, tyhmä hinkki. En saa tarpeeksi paljon maitoa. APUA nyt mä HUKUN tähän maitoon, venkootaan, tönitään, ähistään. Torkahdetaan ja syödään lisää. Ohohups. Söin liikaa ja puklaan äitin ja sen vaatteet ihan märäks.

20:28 seurustelen iskän kanssa hetken. Hei- mitä ihmettä. Mä tahdon nytheti hinkkiä. Isillä ei ole hinkkiä! Paska isi, mä huudan sille niin, että saan puklut lentämään sen t-paidalle. Tylsä typpi - mutaihei, sillä on toi kiva pikkurilli!

20:32-20:41 imeskelen isin pikkurilliä. Paljon parempi kuin tutti. Mut hei, tässä on jotain huijausta - SIITÄ EI TUU MAITOA. Huudampa siis niin että naamani on ihan kirkkaanpunainen! BYÄÄÄÄÄ!

20:55 äiti sai jus ruokaa. hahaa - mäkin haluan. Ihan nytheti tai teiltä tippuu laastit seinästä. Mä karjasen vielä epätoivoisemmin, koska nyt just äsken äiti meni vessaan. Ei mene, jos multa kysytään!

20:59 aaaah. Hinkki. Maailman ihanin hinkki. Mä hymyilen sille, hakkaan sitä ihan urakalla ja vähän syön. Noin. Nyt on hyvä. Laitan silmät kiinni ja juutun tähän.

21:28 mitäihmettä - mä sammuin baariin! APUA! Ne meinaa viedä tarjoilun pois! EI KÄY. Mä huudan. Ja tahdon lisää joten puklaan ihan vähän -nooooooooooooin- ja nyt taas mahtuu. Hihii!

21:38 örisen. Tää on mun maitokänniörinää. Mä oon vauvazombie, kattokaa kun mä hallitsemattomasti sätkin ja örisen.Sit mä karjahtelen ja lopuks vedän sellasen tasokkaan soolo-operetin aiheesta "tissi"

21:58 TUTTI. Millä oikeudella noi tuo ton kumilutkun mun naamaan, häh? ei siitä tuu ees maitoa eikä se maistu yhtä hyvälle kuin isän pikkurilli. Räin siis tätä säännöllisesti pois seuraavan 10 minuutin ajan ja sitten lupsin pienen hetken.

22:15 Jaa sänkyyn. Ei käy. Mä leikin hetken nukkuvaa ja sitten takas baarille. Nams. Muthei. Ei oikeesta, ei ei eei eeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii- mä EN TAHDO! Eiku tahdon. EIKUEI! EI EI älkää viekö tissiä pois! Vasen. No se on parempi. EI KELPAA, herne selän alla! Ruttu yöpaidassa! riehun, sätkin ja potkin ja ÄÄÄÄRRGH - noni. Syön sit rauhassa hetken.

22:38 Okei okei. Nukkumaan. Ähisten ja röhisten. Nojoo, puklaan viel vähän niin saavat laittaa paremmat lakanat, nää nallet olikin ihan arsesta. Kiitos! nyt voi nukkua.

01:05 YÖTISSIÄ - HETI MULLE NYT TAI HERÄTÄN KOKO TALON BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Pötkötissi on ihan kiva, makaillaan äiti tässä yhdessä ja mä syön. Älä torku, ÄLÄ ÄITI TORKU- mä lasken irti ja huudan kun maitoa suihkuaa mun naamaan!

01:20 Mä meen sänkyyn. Muthei - mullon vielä nälkä- BYÄÄÄÄ- LISÄÄ! Joo, istuen on kivempi. Noni. Nyt on masu täynnä. Tutilei.

02:58 NÄLKÄ. NYTHETI MULLE. Syödään vaan ihan rauhassa. ÄHÄKUTTI ei ollakaan rauhassa, mä oon syöny ny ja nyt mä rähisien - muthei mitäh? ISI? Miksi ISI? Nyt mä ainakin huudan kun isi yrittää muo nukuttaa!

03:15 Ha, uskoihan tuo isi että mä en kelpuuta sitä. Mä meen mamman baarille ja nukahdan siihen. Kroohpyyh. Nyt kelpaa.

04:55 Tissiä kehiin nainen. Oot liian hidas. VAUHTIA siihen hommaan! Pötkötissiä. Ihanaa. Tää on hyvä. Sit vois nukkuakin

06:02 Mitä - mä NUKUIN. Korkea aika ottaa vähän lisää huikkaa, muthei, voiskos jo herätä? Noustaanko jo jooko joooko jooko? Mitä, eikö. Ei kelpaa. Mä karjasen nytheti! RÄYH! No okei. Pikku-unet vielä.

07:20 Joka iikka pystyyn, ny on aamu! Aamutissillä saa aina olla rauhassa, ei tartte riehua. Mutta viimeistään siinä vaiheessa ko äitee hakee kahvia, sitten mä huudan. Ei käy päinsä että mun baari karkaa keittiöön. TUU TAKAS TÄNNE! Mä PUKLAAN! Kato, Mä PUKLAAN tän kaiken ihan märäks, no tulithansä! siivoa orja ja anna se tissi takas!

08:15-10:30 Nyt on kiva vetää pitkät unet rauhassa. Yö on liian arvokasta aikaa nukkumiselle!

Näin. Epäilen lapseni päässä liikkuvan yöaikaan jotain tälläistä. Vaihtoehtona on, että pässä liikkuu vain "TissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissiTissi" -mene ja tiedä.

Kakarat

2011-11-14T09:56:00.001+02:00

Pian on pikkarainen nykäissyt ensimmäisen kahden kuukauden rajapyykin läpi. Isoveikkakin alkaa toipumaan alkujärkytyksestään ja hiljalleen palaa takaisin Taaperoksi. Vielä menee isoveikalla sormet suuhun ja kaikkia leluja sekä muita matkaan tarttuvia objekteja jyrsitään kuin hampaidentekoikään. Pikkaisen taitaa jässikkää vauvattaa.

Pulla on loppupeleissä perustyytyväinen pötkelö. Iltaoperetit on tullut tutuiksi ja äänijänteillä on yllättävän hyvä kestävyys. Huudot liittyvät aiheisiin joita kukaan ei tiedä. Karjutaan karjumisen jalosta taidosta. Samalla äänipalettiin on tullut omalaatuisia kiljahduksia ja haukahduksia, kaiketi Pulla on tajunnut että näin metelöimällä saa huomiota. Massu on vaivannut pikkaisen kastejuhlan jälkimainingeissa, liekö äitee syönyt liikaa kakkua?

Yörumba on edelleen kuluttavaa, mutta parina viimeisenä yönä on se pisin unijakso likennellyt 3 tuntia ja herätyksiä tämän jälestä tullut kolmisen kappaletta. Viime yönä nukahdin nojatuoliin Pullan maiskutellessa baarilla ja heräsin umpipuutunein jäsenien sekä särkevän niskan kanssa seitsemän jälestä. Usein yöllä ruokaillaan pötkötellen sängyssä, mutta kun nyt jätkä on halunnut vehdata ruokansa kanssa on siirrytty olohuoneen nojatuolille.

Ensimmäiset kunnon leveät hymyt kalastettiin kastejuhlassa. Sen nyt parin päivän aikana on pieni leiskautellut hampaatonta hymyään oikein urakalla. Leikkimaton kaarien alla maltetaan tovin aikaa ihmetellä roikkuvia ihanuuksia ja hoitopöydän päällä oleva mobile ansaitsee paljon hymysiä.

Äiteen pönttö alkaa taas hiljalleen olemaan paremmassa kasassa. Nyt kuitenkin loppuvuoden rutistuksiin kuuluu Taaviaisen kelalottolomakeshow joka vie henkisiä voimia ja paljon. Mutta kun sekin saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä, helpottaa. Ainakin hetkeksi.

Taaviaisenkin yöt ovat rauhoittuneet. Pari viikkoa sitten naurettiin kahden jälkeen yöllä kirosanokaaoksen keskellä, kun molemmat ipanat hilluivat pitkin yötä. Taaviaisellakin oli joku "riehun ja rellestän" kausi joka aiheutti jo epätoivoa. Mutta nyt näyttää paremmalta silläkin saralla!

Lauman kanssa, päivä kerrallaan kummastellen.
Kyllä tää tästä vielä selkeemmäksi rutiiniksi muuttuu. Toivottavasti pian!

Kaste

2011-11-13T11:03:00.001+02:00

Nyt on perheen Pienin kastettu äitin ja vieraiden ilonkyyneleillä. Ja kyllähän sieltä kastemaljasta pappikin vettä pienen päähän läträsi. Tilaisuus oli liikuttava, humoristinen ja ei-niin-jäykkä; meillä on maailman ihanin perhepappi joka on ollut matkassamme mukana toistakymmentä vuotta ja tuntee sukumme kommervekin sun muut. Joten tilaisuudet on aina meidän perheen näköisiä.

Juhlakalu äityi kiljumaan läpi koko seremonian, välillä käytiin äitin sylissä tankkaamassa turvaa. Seuraavasa hetkessä huudon hetkeksi lakattua väläytettiin iiisoja hymyjä. Isoveikkaa jännitti kovasti, mutta rohkeasti jaksoi äidin sylissä olla, kaartaen välillä mummon luo ja yhtäkkiä keksien alttarin (ja äiti kipitti perässä noutamaan!)

Pullasta otetut kuvat ovat osittain hupasia - maitoa täynnä oleva Pullaposki näyttää kaksoisleukojensa kavalkadin parhaansa mukaan. Onneksi mukana on myös edustavampiakin otoksia.

Vieraat oli ihania ja pieni Pulla lahjottiin suurella määrin puketteja. Nimikin käärölle saatiin.
Valto

propellikoura

2011-11-11T12:52:00.001+02:00

Pikkuinen huitonaattori kaapastu päikkäreille fleece-viltin sisään.

Töröö. Toimiskos tää yöllä kans?

Pottajuttuja

2011-11-11T10:34:00.001+02:00

Taaviainen oli melkein päiväkuiva kotioloissa, ennenkun Pulla-veikka syntyi. Toivotonta oli kuitenkin se, että hän kertoisi koska on tarve päästä asiolle. Kunnon taaperon tapaan tultiin kantelemaan äidille, kun housuissa oli jo yllätys. Säännöllisin pottarutiinein kuitenkin saatiin saalis lähes aina oikeaan osoitteeseen.

Pullan synnyttyä homma heitti häränpyllyä. Jässikkä ihan tahallaan jäi yhtäkkiä paikoilleen ja ryhtyi toimittamaan. Vaippaan, joka ainut kerta. Pottasaaliita ei saatu viikkokausiin. Viittomaopettajan kanssa pohdittiin, miten saataisiin jässikkä kertomaan, että nyt ois asiaa potalle.

tuumasta ryhdyttiin toimeen. Ensin on tavoitteena saada saaliit taas oikeaan osoitteeseen. Se onnistuu tarrojen avulla! Aina, kun potassa on tuotosta, saa taaviainen liimata potan kylkeen tarran. Potta itsessään sulostuttaa olohuoneen sisustusta (tuolla niin väliä, olohuone on muutenkin kuin leikkikoulu pikkuautoineen ja pehmoleluineen!) ja nyt kun se alkaa olla koristeltu yltäpäältä dinosaurustarroilla, yritetään keksiä miten äijä kertoisi tarpeensa.

Toistaiseksi kertomisosuuteen ei ole tullut tulosta. Mutta pottaan tulee. Ehkä hiljalleen isoveikan rooli alkaisi puremaan, kun Pullan vaipoista aina kerrotaan että vauvat tekee vaippaan. Isot pojat pottaan.

Vaikka Taaviaisella ei ole painoa kuin sen 10kg ja rapiat, niin silti tuon kokoisen vesselin hanurinputsaus on hauiksia haastava homma. Kun kylpyammeeseen tuota ei voi laittaa suihkupesuille, koska silloin tulee niin infernaalinen "MÄHALUANKYLPEMÄÄNYTHETI" - raivari, niin riiputetaan toista sitten pesualtaan reunalla.

Tässä päivän torttu.
Ideat sille, millä Taaviainen kertoisi pönttökaipuustaan, otetaan riemulla vastaan!

Voiko yöimetykseen väsyä?

2011-11-10T09:19:00.001+02:00

Voi.

todellakin voi.

Nyt taas mentiin totuttuun tapaan, 3 tuntia pisin univäli ja sitten tunnin välein tissille. Pitäisi saada lupsia ihan vaan lupsimisen ilosta. Tutti ei yöllä kelpaa, vaan asian äärelle tarvitaan äiti ja maitobaari. Toinen tahtoo tankata läheisyyttä ja minä tahtoisin nukkua. Mä käyttäydyn yöaikaan kuin mikäkin pahin painajaismörkö, kiukutellen ja kiroillen vauvalle. Miten sitä yöaikaan kuorii itsestään niin kauhean monsterin.

Sitten itketään kun massussa kiertää, kun on syöty ittensä soikeeksi. Sitten puklataan äiti ja lakanat märäksi.

Kun sais itsensä nyt kuntoon, niin tätä jaksaisi oikeasti paremmin. Nyt kokeilen ensi yönä makuupussin sijasta Pullalle peittoa, jotta saa hänet käärästyä siihen paremmin. Pienet tuulimyllykädet kun vaikeuttaa nukahtamista. Kapalo toimi aiemmin, täytyy kokeilla sitäkin uudestaan.

On se, suurin murhe meillä on vain tuo nukkuminen. Miksi se sitten raastaa niin? Mä oon ihan liian mukavuudenhaluinen perheenäidiksi. Tahtoisin vakituisen vapaa-yön ja illan, taatun oman ajan, jotta olisin parempi äitee ja vaimo. Tunnustan, olen omanapainen ja itsekäs.

ps. Päivän järkytys - Primulan leipomo on mennyt konkurssiin. Ou Nou. Muistoja lapsuudesta nääs.

Pullan listijäiset.

2011-11-09T11:22:00.002+02:00

Taaviaisen kummitädin lapsista eräs totesi, kun heidän pikkuveikkaa kastettiin että "veikan listijäiset" - eli niin meilläkin. Pullan ristijäispippalot on tulossa, eli listijäiset.

Nyt on kutsuttu vieraat, jälkijunassa osa ja auta armias kun kuitenkin on joku unohtunut... Toivottavasti asianomaiset löytävät perille. Tänään piipahdin kirkolla katsomassa kahvitustilan ja kurkkasin kastepuvun sieltä lainaan. Nääs, Taaviaselle ompelemani kastepuku on auttamattoman pieni meidän Mörssärille. Mutta juhlaa ajatelle kaikki alkais olemaan paketissa.


Tässä keskoskoon pellavainen kastepuku...

Onneksi kirkolla on lainata kastepukua, koska olisi tuntunut höpöltä hommata kallis puku. Enkä tässä mielentilassa onnistu enään uutta ompelemaan, koska järki on aivan jäässä.

Viime yö nukuttiin vähän paremmin. Liekö tiheä imu helpottamaan päin vai auttoiko eilen illalla kellarista haettu kehto - mene ja tiedä häntä. Aamulla heräsin Pullanpötkelö kainalossa, olin sammunut seitsemän aikaan Pulla baarinhanassa kiinni. Perhepedissä en vain uskalla nukkua, mulla on hirviä kauhu siitä että jyrään univeloissani pikkaraisen.

Tänään tulee vielä perhetuttumme, joka perhepapiksemme on ajautunut, käymään speksit tilaisuutta varten lävitse. Ja nimihän meillä jo onkin, oikein hyvä nimi se on! Kunnianarvoinen Söör Mörssärille. Jotain vanhaa, jotain sukuperäistä ja jotain kalevalasta. Näillä periaatteilla mennään.

Nyt lisää kahvia koneistoon, niin päivä pääsee jatkumaan. Pitkästä aikaan oltiin aamulla heti kahdeksan jälestä liikenteessä, hurjaa. Tiimarissa piti piipahtaa, mutta eihän se aukeakaan kuin kymmenelta, eli väliin jäi sekin. Uusiksi iltapäivällä!

Nyt kahville mars.

Pandakarhu-look

2011-11-07T14:18:00.000+02:00

terveiset 7-viikon neuvolasta ja lääkäriltä!

Pulla aka "Arsi Harju kakkonen", "mörssäri", "hinkkimonni", "himolupsu" on vetässyt painoa kasaa 5kg 560g - viime neuvolasta on sen 10 päivää aikaa ja tässä ajassa kilon sekä rapiat päälle kartuttanut "maallista hyväänsä". Pituudeltaan tuo patukka on 56cm. Jäntevä, äänekäs ja hyväihoinen vaava. Lääkäriltä puhtaat paperit!

Oma itse kunnossa, nyt uskalletaan lähteä kokeilemaan keltarauhashormonivalmistetta tälle rintakasvainhirmulle. Ettei noita "Pullia" plopsahtele uunista koko ajan (juujoo,tähän kohti musta naurahdus, meidän historialla)... Tää äitee on toipunut Pullan uunistaotosta niin hyvin, kuin mahdollista olosuhteisiin katsoen. Paino on siis samassa kuin pullan odotusalkuna, saisihan tuo laskeakin muttei rytinällä nyt imetysaikana.

Sekavaa selitystä, mutta nyt erehdyin kysymään neuvolasta neuvoa. Pullanperkule nimittäin pitää äitiä tehokkaassa unideprivaatiossa yöaikaan. Ja päivisin. Tuo pötkäle vetää pisimmät unet, eli vähän vajaa kolme tuntia, jonka jälestä aloittaa säännöllisesti tunnin välein heräilemisen. Eikä sammu ilman mammanmaitobaarikäyntiä. Huutaa ja räyhää isänsä pystyyn jos se meinaa yrittää nukuttaa. Pullosta ei mammanmaito kelpaa tuolloin, vaan pitää päästä baarille. Nauroin, että ilmoitan Pullan tositeevee-ohjelmaan, "Apua, poikani on tissiriippuvainen".

Nojoo, vaihehan tämäkin tiheetä imua ja silleen, mutta mun on pian päästävä nukkumaan. Mä puhun ihan höpöjä, toimin miten sattuu, kiukuttelen ja oon ihan rätti. Ulkomuoto on jotakuinkin räjähtäneen pandan tyyliä.

Tästä taas kohti uutta nousua. Kö kä häh?

Ei käy tylsäksi!

2011-11-07T08:45:00.001+02:00

Hei Kela! Taasen alkaa loppuvuoden ihana rutistus nimeltä "etsi kaikki mikä lapsessasi on eriävää" - lotto. Homman nimi on siis "vammaistuen haku" kuuluisalla kelan lauseella "lapsellasi saattaa yhä olla oikeus vammaistukeen". Jes.

Ensin kaivetaan ne kolme aikaisempaa anomusta aiemmilta vuosilta esiin. Niistä rääpitään ne lauseet mukaan, mitkä pätee yhä. Sitten kuorrutetaan uusilla "lapseni ei osaa, lapseni ei kykene" lauseilla. Näitä lauseita harvesteerataan lääkäreiden ja päiväkodin lausunnoista. Sitten luetaan Kelan papereista ehtoja jolla tuet myönnetään, kilautetaan kaverille että voikos näin kirjoittaa ja eihän kuulosta liian positiiviselta. Istutaan alas koko perhe pohtimaan oikein urakalla, että mikä tässä meidän arjessa nyt oikeasti eroaa. Kertaakaan lomakkeeseen ei saa mainita että jotain olisi opittu - tai että jokin asia olisi kääntynyt positiiviseksi. Muuten saattaa kelan kenorivin kohdalla käydä niin, että meiltä loppuu tuet - eli terapiat. Niin ja kelalle pitää muistaa tehdä vielä puheterapia-anomus.

Downin syndrooma on aikaslailla pysyvä olotila. Vaikka kela toiveikkaasti vuosi vuodelta lähettää laput joiden myötä osoittaa uskonsa ekstrakoromosomin ihmepoistumiseen, en jaksa pitää sitä todennäköisenä.

Tämän lisäksi postiluukusta tipahti omaishoidontuen paperit joiden täyttelyn osalta täytyy tehdä sama "kerro mikä kusee" kokonaisuus - jonka lisäksi ovi pitää avata sossuille jotka tunnin havainnin perusteella kertovat, olemmeko oikeutettu omaishoidon tukeen. Eli onko arkemme riittävän "erilaista tai raskasta" heidän mielestään.

Jottei tämä paperisotamäärä vielä lannistaisi, saimme myös perhelomituspaperit. Toivotuksella "ei näitä taida olla enään tälle vuodelle jäljellä mutta hakekaa nyt sitte". Kehitysvammapalveluihin kuuluu nimittäin myös se, että perheelle tarjotaan sillointällöin lepohetki arjesta; riittävataitoinen lapsenvahti/lomittaja sopimuksen mukaan muutamaksi tunniksi, muutaman kerran vuodessa. Meille sitä ei vielä tämän 3 vuoden aikana ole tarjottu. Eli nyt sitten kerrotaan miksi me moista palvelua tarvitaan.

Tää aika vuodesta on yhtä surkean kenorivin täyttelyä. Kun saa ne paperit kasaan ja postiin, alkaa se odottelu. Meneekö läpi, saadaanko, ollaanko oikeutettu vai toteaako kela että "ette ole oikeutettuja vammaistukeen, koska lapsen hoito ei poikkea merkitsevästi vastaavanikäisen terveen lapsen hoidosta" - tämän lauseen luin Taaviaisen ollessa puolenvuoden.

Go Kela.
Paperit kasaan!

ps. täällä mennään samoissa ajatuksissa

Antitainisti

2011-11-03T12:09:00.002+02:00

Tässä on avoin kirje Taina Kovalaiselle, armaalle NIMBY-tulitukalle, kenen mielestä kehitysvammaiset eivät millään sovellu Verkatehtaan maisemiin Turkkusessa.
(olisin tahtonut laittaa kirjeen menemään suoraan Tainalle, mutta hän on sulkenut fb-profiilinsa eikä suoraa säpo-osoitetta löytynyt tanssistudionkaan sivuilta)

Armas Taina. Olet varmaan huomannut, että reipas esiintymisesi Ajankohtaisessa Kakkosessasi on huomioitu. Ajankohtaista on tuo kakkostuotos, mitä menit laskemaan suustasi. Luonnollisesti, argumentaatiossasi oli muutamia ontuvia kohtia jota ei hyökkäävä käytöksesi oikein pehmentänyt.

Olet huolissasi siitä, että jos naapurissasi asuisi kehareita, ovesi pitäisi laittaa lukkoon. En tiedä oletko seurannut mediaa lähiaikoina, mutta noinniinkuin yleisesti suosittelisin oviesi lukitsemista - jo nyt. Riipumatta siitä, onko naapurissasi tuija tavallinen, kalle ketjupolttaja, väinö vammainen tai sisko sekakäyttäjä. Pertti Pedofiili on voinut käydä jo kotiasi kurkkimassa, mikäli ovesi ei ole lukossa. Voin vakuuttaa, että tuetusti asuva kehitysvammainen naapuri olisi tästä sakista turvallisin naapurisi.

Armas Taina. Miksi sinä pelkäät kehitysvammaisia? Onko joskus ollut huono kokemus, kolahtiko kohdalle kenties äänekäs tapaus. Oletkos muuten huomannut, että vittuahuutavat tavisteinit ne vasta äänekkäitä on. Ja ne räkii! Herranen aika. Miten sinä, Taina Rakas, jaksat katsella niitä voimasanoja päästeleviä "aikuiset on niin daijuja" - teinejä siellä tanssitunneillasi? Eikö heistä koskaan ole vaivaa?

Taina. Tiedätkö, että ei ole häpeä tarvita toista ihmistä elämässään. Voi tulla päivä, että sinäkin tarvitset toisen apua. Voit tarvita jopa tuettua asumista, sillä kukaan ei tiedä kenen genetiikkaan ja karmaan on kirjoitettu alzheimerit, aivohalvaukset tai liikenneonnettomuudet. Sitäkään ei kukaan tiedä, kuinka tulevaisuudessa lähipiiriäsi kehitysvammisuus voi koskettaa. Nimittäin Taina hyvä, kehitysvammaisuus ei katso sosiaaliluokkaa tai ulkonäköä - kuka tahansa meistä voi saada kehitysvammaisen lapsen. Tai kenen tahansa lapsesta voi lapsena ikävien yhteensattumien - tai selittämättömien asioiden myötä tulla kehitysvammainen.

Taina kiltti. Tuletko meille kahville? Haluatko tutustua kehitysvammaiseen? Meillä on kolmevuotias pikkujätkä joka taatusti karjuu korvasi solmulle. Mutta usko pois, ei siitä syystä että hän on kehitysvammainen - vaan koska hän on kolmevuotias uhmaikäinen isoveikka. Silloin pitää huutaa. Valitettavasti poikani pelkää hyökkäävästi käyttäytyviä ihmisiä. Olen siinä ymmärryksessä, että käsiesi levittely, huulten lipominen ja suu vaahdossa möykkääminen lukeutuu tähän "olet kuin yleinen syyttäjä" käytökseen. Joten, älä sittenkään tule kahville. Minuakin pelottaa!

Oletko muuten itse koskaan kokenut kotonasi tarvetta huutaa? Lapsillesi? Mielhellesi? Tai oletko järjestänyt juhlia, jossa kuplajuomaa kuluu ja musiikki raikaa - ja ammattisi huomiden myös jytisee, kun kannat kopsahtelevat tanssintuiskeessa kattoon? Oletko silloin miettinyt, miten naapurit pohtivat kuinka eivät halua Tainaa naapurikseen?

Argumentaatio sillä perusteella että keharit eivät mielestäsi sovi talosi idylliin - on perseestä. Kakkosesta. Ajankohtaisesti suoraan sieltä kakkosesta. Argumentaatio siitä, että mekkaloivat naapurit on paskamaisia naapureita osuu nappiin- kas kun siinä ei paina mm. muutamat luetellakseni ylimääräiset kromosomit - alilukuiset kromosomit, onnettomuudet, autsimi, kehitysvamma tai tavallisuus. Syydä siis palautteesi oikeaan aiheeseen, ei aiheen sivulle.

Ja armas Taina. Ole niin viisas, että puhu vain omasta puolestasi. Uskoakseni suurin osa ihmisistä, niin teistä ja meistä taviksista (niin siis tavallisuus on vain diagnoosin puuttumista), osaa kommunikoida ihan itse - kertoa että mitä mieltä he ovat uusista naapureista.

Nyt on Taina kivitetty, oman toiveensa mukaan.
Lämpimästi säälien, Vinkeän äitee kera kahden kakaransa. Ja koiran, joka sekin on autoimmuunisairaana kaiketi jotenkin vammainen. Äiti on lyhyt, eli pituuskasvuvammainen. Pulla on - vauvavammainen; se vasta mölisee ja kuolaakin, yöt läpeensä! Etsi oma vammasi Taina, veikkaan että se sinulla taitaa olla tuo Asennevamma. Tsemppiä sen kanssa - siitä voi vielä parantua!

ps. jos et tiedä mistä puhutaan, tsekkaa nämä;
http://areena.yle.fi/video/1319570745531 - 30min. kohdalta
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117470-kommentti-tvssa-jarkyttaa-%E2%80%93-facebook-hitti-syntyi
http://ammatinvalintaopas.blogspot.com/2011/11/ei-taina-kovalaista-meidan.html

ja lisätietoa "EI MEIDÄN NAAPURIIN -Tapaustutkimus asukasyhteisön suhtautumisesta
kehitysvammaisten asuntolan rakentamiseen "

Uuden sukupolven ohjelmisto

2011-11-02T08:42:00.001+02:00

Unohtakaa Mimi ja Kuku - nyt on tarjolla uusi, entistä ehompi sarja "Hypi ja Kuku"
Kuka keskellä yötä huomaakaan, että suustansa ääntä aikaan saa, samalla voi vaikka hyppiä, pian alkaa äitiä nyppiä. "mikäseon mikäseon mikämikämikäseon" - se on äiti jolla paloi hermot!

Seuraavaksi voidaankin jättää Neppajymykerho väliin ja siirtyä suoraan "Näppijätekerhoon"
Tervetuloa kaikki ipanat ihanalle askarteluretkelle vaipparoskiksen jännittävään maailmaan! Vai oletko sittenkin enemmän keittiötoimijoita, sieltä vasta aarteet löytyykin! Kokeile, millaiset hiekkakakut kahvinporoista saa koottua - tai miten pikkuveikan kakkavaippa pysyy seinällä? Sinäkin ihan varmasti osaat!
(Vaihtoehtona Näppijumikerho - lapsi tunkee sormensa jonnekin, mistä sen irrottaminen tarvitisi mikrokirurgin taidot)

Taaviaisen lemppariohelmasta, Oktonauteista, on nyt tarjolla dokumentaarisempi versio "Oksunautit"
Kassin pohjalla kilisee kiinnostavia tavaroita, avaimia, puhelin ja bussilippu. Kun vikkelään käy oksentamassa äitin kassiin, saa seurata luonnolle käyvää tutkimusmatkaa jossa jokainen esine on kuin suurikin aarre. Samalla voidaan kuunnella valasmaisia karjahduksia, mitä äidistä lähtee!

Uutena tulokkaana lastenohjelmien äärellä on Jepu Neulanen. Nyt realismi iskee Itä-Helsingin puistoon ja vuorossa on "Neula Jeppinen"
Tässä sarjassa opimme ymmärtämään, mitä pienen, hylätyn injektioruiskun mielessä liikkuu hänen seikkaillessaan Tallinnanaukiolta Stoalle. Mukanaan Jens - suomenruotsalaisen rahasuvun vesa jolle elämä näyttikin alamäkeä, sekä Pyllynen - nuori nainen kenen rahanansaitsemiskeinot ovat kyseenalaiset seksuaaliterveyden näkökulmasta.

Kruununa kaiken päällä on ikututut Kokkelivekkulit. Tätä nimeä ei vaan tarvitse edes vääntää, vaan jauhot nokkaan ja menoksi!

ps. lisättäköön; meidän ohjelmistoon kuuluu Kaikki Yllämainitut ohjelmat. Oksunautit taasen on vain vähän muokattuna, koska Taaviainen oksensi aikoinaan kirjahyllyn taakse ja sitten metsästettiin käryn lähdettä urakalla, samalla aikaa kun pikkupoika yritti parhaansa mukaan vetää ylleen ilmettä "enseminäollut".

Tropit ja diagnoosit

2011-11-01T12:36:00.002+02:00

Taaviainen; mahdollinen adenovirus. Verikokeissa kaikki ok. Tulehdusarvot 21 ja lääkäri sanoi että taitaapi olla poispäin menossa koko tauti. Ei antibiootteja, paitsi...

Taaviainen päätti oppia nopeasti kierrekorkkien avaamisen. Eilen laitoin simmutipat jätkälle ja kuinka ollakaan, Pulla huusi pää punaisena. Näin, että ukkeli otti pullon pöydältä (oftan akvakol 10ml) mutta ohitin asian, hän kun usein tahtoo itse näyttää miten lääke otetaan ja lelujenkin simmuun on leikisti laitettu troppia yhteistyön parantamiseksi. Ja tiukka kierrekorkki on liian haastava. Not. Havahduin siihe kun jätkä hihkuu ja imee troppia pullon suusta kuin pillillä. Äkkiä pullo pois ja soitto myrkytystietokeskukseen; nautittu annosmäärä ei aiheuta syytä pelkoon. Kuulemma yliannostuksen pahimmat voisi olla rytmihäiriöt ja ks. troppia on tainnutukseenkin käytetty. Jätin sitten kysymättä että mikä annos tainnuttaa uhmaikäisen... (ry musta huumori...) Myrkytystietokeskuksen täti piti luennon siitä, kuinka lääkkeitä ei saa pitää lasten ulottuvilla (no shit Sherlock!) - jätin sitten kertomatta härdellistä mikä ennakoi tätä tapahtumaa.

Vinkeän Äiti; nielu ja nielurisat tulehtuneet sekä märkäiset, nielu täynnä proppuja. Molemmat korvat tulehtuneet, sekä välikorva että ulkokorva. Silmätulehdus puhkesi tähän aamuun, oikea nilkka kipeä kun kompastuin kuumepäissäni apteekkin rynniessä. Infernaalinen päänsärky ja huimaa niin helvetisti. Lääkäri piti luennon, kuinka äidin on tärkeä pitää huolta itsestään ja aiemminkin olisi suotavaa hoitoon hakeutua. Kuulemma 7 viikkoa eestaastautia ei ole normaalia. Niinpä. Oppitunti vastaanotettu.Samalla tohtoritäti kertoi, kuinka silloin pitää äidin nukkua kun vauva nukkuu. Niinpä. Mutta kun on se esikoinen siinä koivissa kuumeilemassa ja räkimässä. Täti toivotteli parempaa vointia ja sanoi, että nyt ois isännän aika hypätä passiin.

Apteekin täti olikin sitten varsin näsäviisas tapaus. Ensinnäkin, mun oma kelakortti on eksyksissä. Miehen ja lapsen kortit tallessa, oma kadoksissa. Kauhia luento sitten siitä kuinka soitat kelalle ja tilaat uuden ja ei sitä saa hukuttaa - no hevonpee en tahallani ole hukuttanut enkä harrasta tavaroiden kadottelua, mutta nyt vaan sattunut lipsahtamaan. Antibiootit antoi nurisematta, bafucinista ja imetyksestä kysyessäni hän rupes selittään kuinka raskausaikana ei saa käyttää. NIIN MUTTA IMETYS? Noh, finrexinkin kuulemma ei raskaana ollessa käy. JUU MUTTA IMETYS - MÄ EN OLE ENÄÄN RASKAANA! Tämän jälkeen hän kertoi, kuinka panadol on sitten sun särkylääkkees. JUU MUTTAKO LÄÄKÄRI KÄSKI SYÖDÄ BURANAA KUN IMETTÄÄ. Täti oli sisukkaasti sitä mieltä, että kaikki tropit on pannassa. Sitten narahti. Tuli todettua tädille että tätä tautisirkusta on pidetty 7-8 viikkoa, enempivähempi. Siinä alussa synnytetty, yskitty sektiohaava soikeaksi, hoidettu sisukkaasti kipeänä olevaa kehitysvammaista esikoista, hyssytetty masuvaivaista vauvaa ja nukuttu parin tunnin pätkissä ja joo - isäntäkin on kipeänä. Täti kattoi vähän aikaan ja sanoi, että kuisää jaksat. Niinpä. Että ihan vaan vois myydä ne tropit mulle ilman luentoja kiitos hei.

Noh, isäntä jäi tänään kotiin, kun aloitin aamuni itkemällä. Pääsin ylös ja keittiöön hakemaan lääkeannosta, pää särki, nielua särki, itketti, väsytti. Yritin vielä änkätä että mee sä töihin mutta isäntä ilmoitti että en mene. Onneksi. Huomenna päivä uus.

Kun sais tuon Taaviaisen nyt terveeksi, ois astetta etiäpäin. Oma vointi tässä on se mikä voimat vie - kun ei kykene ja pysty kaikkeen.

Mutta nyt on lääkittynä tämä lauma. Kyltäätästä vielä. Eiks Jeh?

Infektio-osasto ihan kotosalla

2011-10-31T09:18:00.002+02:00

Ei tunnu etenevän tämä.

Lääkärissä käytettiin Taaviaista loppuviikosta, lekuri väitti tavalliseksi virusflunssaksi. Miksi se sitten ei irrota otettaan? Oirena lämpöily, nokkaräkä ja satunnainen yskä - joo kuulostaa virusflunssalta. Silmätulehdus on jo hellittämään päin.

Pienin jässikkä räkäinen, mutta ei kuumetta. Onneksi.

Äitee väänsi eilen itkua, kurkku oli ihan älyttömän kipeä. Korvat särki. Tänään piti mennä minunkin lääkäriin. Mutta en saa arvauskeskuksesta ketään kiinni, joten kai tämä sitten paranee itsekseen, ennenkuin koittaa kuolemaksi. Kurkku on nyt vähän parempi, huimaus snadisti helpompi ja korvasärky maltillisempaa. Buranaa ja teetä, saunaa ja viinaa tarttis. Lämpöilyä, kuumetta - luovutin jo mittaamisen.

Lähetin miehen töihin. Itkua tihertäen totesin, että se tästä nyt vielä puuttuis että sä menetät työpaikkas tän ruttolauman takia (siis eihän se ole mitenkään mahdollista, mutta äiteen mieli on luova).

Pikkupotilaiden hoivaaminen onnistuisi paremmin, jos oma vointi olisi ede siedettävä. Mutta kun itsekin on raadon ja tursakkeen välimuoto, on arki seitsemäntuhatta kertaa raskaampi. Pulla söi yöllä parin tunnin välein. Sitten puklaili, riehui, eikä suostunut nukahtamaan. Unimäärä viimeyöstä mahdollisesti n.3 tuntia kokonaisuudessaan, vaikka ränttäsin itseni kymmeneltä petiin.

Menee valitukseksi, mutta nyt ei ole kovin positiivinen mieli. Mutta, ilonsiemen voi löytyä siitä että tämä on ainakin toistaiseksi ihan vaan flunssaa sen seitsemäntoista sortin variaatiolla. Vain.

Taaviainen löysi pari legoukkelia joiden kanssa leikkii todella innoissaan, kaikessa rauhassa. Ihanaa. Mä voin rötvätä koneella, tuijottaa muumeja (niin se on siis Taaviaista varten auki tuo mölytoosa) ja Pulla ottaa vielä aamu-uniaan.

Piristysruiskeita tarvittaisiin!

Nonstop

2011-10-29T20:16:00.002+03:00

Yhä edelleen räkä rullaa. Pulla on paremmassa kondiksessa, Taaviainen alkaa vaikuttaa kans lähes terveeltä ja vanhempien vointi senkun rytisee surkeammaksi. Tänään tein itkupotkuraivarit ja räkä poskella mourusin että mun on saatava nukkua tai tapahtuu pilttipurkki-incidenttejä.

Mutta positiivista on meidän Pullan vauhti! Toinen on ihan mahdoton makkarakoipi ja tyypin ollessa hereillä, on lähes mahdotonta saada tarkka kuvaa tuosta pyörylästä. Hirveen rivakka potkutteluhuitelomeno. Kunnes tulee ihan pakko päästä mammanmaitobaarille. Tissiriippa, hinkkimonni - utareriippuvainen. Usein unikaan ei tule ellei pääse ravintolähteelle lataamaan läheisyyttä - vaikka nälkäkään ei ois.

ps. Pulla on kotipunnauksella sellaset kevyet 5kg. Ikää n. 7 viikkoa. Että hyvin putoo ruoka! (äitin paino taas ei enää putoa koska syön keskikokoisen ravihevosen edestä. Ja suklaatia. Ja kaikkea)

ps. tämä sai minut tänään nauramaan tenat märiksi
Vihreä kapinallinen

Pöpösirkus!

2011-10-28T09:35:00.001+03:00

Tirehtöörinä toimi vielä viikko-pari takaperin mykoplasmainfektio. Nyt on uusi pelle talossa, jonka ensimmäisenä esityksenä oli ärhäkkä silmätulehdus Taaviaiselle. Show eteni nostamalla eilen kuumeen Taaviaiselle ja tuomalla rään nenään. Lisäksi ylimääräisenä numerona löytyy Pullan räkätauti (johan se elämän ensimmäinen taittui jo toiseksi!) ja Isännän köhiköhi-urakaksi. Äitee nosti viimeyönä myös lämmöt.

Isäntä joutui suuntaamaan leipätyötä kohden, kun aluksi vietti pari päivää "pakottavista perhesyistä" kotona. Nyt pakottavat perhesyyt on äidin niskassa ja äiteellä suru silmässä siitä, koska täällä ehtii yksi mamma parantua. 7 viikkoa synnytyksestä ja edelleen taistelen flunssaa vastaan, että ei ihme kun fiilis on ettei ole ehtinyt itse jakaantumisestakaan toipua. Unenpuute on infernaalinen, mutta minkäs teet.

Suurimpana hämmästyksenä on perheet, jossa on useampi mukelo. Miten hiivatissa siellä kädet riittää? Toisaalta, se erkkakortti painaa tässä. Monissa perheissä kolmevuotias puhuu ja kertoo mitä tahtoo, syö (edes osittain) itse ja osaa käydä potalla. Parhaassa tapauksessa taapero osallistuu auttamalla äitiä esim. hakemalla pikkuveikan vaipan tai viemällä mehumukin keittiöön - tai pyytämällä sitä mehua.

Kuten totesin ajatusteni keskellä, on jännää että tää ei aiheuta sitä tavallista "kipua erityisyydestä" joka mulla yleensä näiden ahaa-elämysten äärellä pesii. Lähinnä on sellainen näin meillä fiilis. Meinaako se muka sitä, että aika tekee tehtävänsä? Mene ja tiedä. Tuli pysähdyttyä tämän havainnon äärelle.

ps. Kyselyitä on tullut, että olenko sulkenut blogin. En. Hamaan vatutukseen asti taidan täällä rustailla vaikka kuinka kiukuttelisin, koska enään en osaa elää ilmankaan. Edellinen postaus oli ihan tyhmä kiertoposti äitin työtehtävistä ja kun ystäväni perhe sai juuri musertavia uutisia tuntui, etten edes omassa blogissani halua pitää "paskaa vitsiä" - kun ajatukset oli täysin heidän Skidin voinnissa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, vitsille ei ollut sijaa edes täällä tuon pysäytyksen/rysähdyksen äärellä. Kaikki ajatukset on yhä heidän matkassaan.

Hinkkimonni

2011-10-23T23:54:00.001+03:00

On tää varsin mielenkiintoista arkea rintamaidolla elävän lapsen kanssa.

Esikoisen kanssa pullorumba oli infernaalista. Pumppasin n.3-4 tunnin välein ympäri vuodokauden niin, että ajastin herätti aina säännöllisin välein. Pumpattu maito yritettiin ensin juottaa puollosta (tähän mm.75ml määrään kului aikaa n.1/2 tuntia) ja kun ensimmäiseen kolmeen kuukauteen maito ei mennyt, laitettiin loppu tippumaan nenämahaletkuun (usein noi puolet määrästä) - ja tähän taasen meni oma aikansa. Samalla pumppailin seuraavan ruokinnan maitoja. Maito tippui 20ml ruiskussa kaikessa rauhassa ja jälkikäteen laskeskelin että nukuin ensimmäisen puolen vuoden ajan noin. 2, max 3 tunnin pätkissä. Kunnes keskolan polikäynnillä hoitaja katsoi pandamaista olemustani ja säpsähtelyäni, todeten että nyt tuo äiti on saatava nukkumaan ja isä ottaa yösyötön hoitaakseen parin päivän ajaksi. Tässä vaiheessa totesin että näin sitten olkoot ja otettiin keskosmaidot vielä mukaan kuvioihin. Tällä historialla, nenämahaletkutetun, hankalasti syövän, kaaripuklaavan vauvan jälkeen aloitettiin uuden perheenjäsenen kanssa rintamaitoura.

Jo laitoksella Pulla viihtyi tissillä. Nostatteli maitoa, nautiskeli ja lupsi. Söi 3-4 tunnin välein, useankin tunnin kerrallaan. Kotiutumisesta ura urkeni paremmin ja maidon noustua pitkät tissiurakat jäivät taakse. Muksu aloitti kellontarkan 3 tunnin välein heräämisen, otti ja söi - välillä nukahti ja välillä jäi kukkumaan.

Oma pää on kestänyt tämän rintaruokinnan yllättävänkin hyvin. Esikon kohdalla muistan alkuajan ajatusten olleen mustiakin mustempia, pelkojen olleen suunnattomia ja oman mielen erittäin heikoissa kantimissa. Syyllistin itseäni ihan kaikesta, pelkäsin omien rajojen vastaantuloa ja lapsen vihaavan minua koska ei pystynyt syömään tissistä. Syytin itseäni alusta loppuun tissittelyn epäonnistumisesta (siis järkihän sanoi että pikkukeskonen, lisäksi vielä ekstrakromosomin tuoma hypotonia, syömisvaikeudet syntymästä asti - ei ole minun syytäni!) mutta silti pää väänsi kaikesta minun vikaani. Itsesyytösten määrä, riittämättömyyden tunteet ja jopa viha itseäni sekä kroppaani kohtaan olivat aika armottomia. Ja pelottavia.

Pullan ollessa 1kk ja 4 päivän ikäinen potkaisin ekan kerran imetystyynyn seinään ja totesin lapselle että "perkele, ole sitten syömättä jos ei kelpaa"- tämä vauva ei nimittäin ollut tuohon mennessä kertaakaan hylkinyt tissiä. Miten kovasti se yhtäkkiä kolahtikin, kun lapsi makaa sylissä huutamassa ja tönii tissiä pois, välillä ottaen huikan ja taas raivoten. Kun kaikki oli mennyt kuin tanssi. Ja jälleen pää sanoo; vauva on syönyt kokonaisen puolijoukkueen edestä, rinnasta tulee maitoa suihkuten niin että kaikki metrin säteellä kastuu ja pierutkin vaivaa; syö siinä sitten itse!

Ja miten tervettä oli itkeä hetken aikaa, kirota koko tissiurakka, ottaa vauva takaisin syliin ja huomata että niin vain se tissi kelpaakin. Minä kelpaan lapselleni, tälläisenä epätäydellisenä maitovalaana, itkuineni, kiukkuineni ja maitoineni.

Mietin maitotulvassani, että olisin halunnut lahjoittaa äidinmaitoa laitokselle. Itsekkäästi kuitenkin päätin, että minulla on riittävästi arjessani pyöritettävää ja tahdon nauttia rintamaidolla kasvavasta vauvasta ilman uutta pumppaus- ja pullourakkaa. Jos joskus vastoin kaikkea vannottua perheeseen siunaantuu numero Kolmonen joka on samanlaisella tissiuralla kuin Pulla, lupaan palata luovuttaja-aiheeseen.

Nyt kuitenkin tyydyn tissittelemään tuon toukan kanssa ja ihastelemaan sitä, miten helppoa pienen vauvan kanssa eläminen voi olla. Vaikka öisin välillä itkettääkin (äitiä ja lasta) ja pierut vaivaavat (äitiä ja lasta, koiraa, miestä ja isompaa lasta) on tämä oikeasti HELPPOA. Päivisinkin on aikaa tehdä muutakin kuin pestä, desata, mitata millejä, arvioida oksennuksen määrää milliliroissa, hämmentää lisäravinteita maitoon, letkuttaa maitoa, tehdä limaimuja, jumpata ja stressata lapsen kasvusta.

ps. päivisin ehtii esim. siivota puolet keittiöstä, katsoa hirviät kasat hömppäohjelmia digiboxilta, siivota Taaviaisen vaatekaapin pienet vaattet pois, purkaa pyykkivuorta ja nukkua päikkäreitä - sekä istua sohvalla ihmettelemässä että miten tätä aikaa oikein onkin. On tää vaan niin erilaista!

Rakas Tyranni

2011-10-20T09:35:00.000+03:00

Ohjeistuksia uhmiksen kanssa toimimiseen (useimmat todettu täysin tehottomiksi!)

-Kiellä lapselta se, mistä hän kieltäytyy. (hahaaaa.... käänteispsykologia ei toimi tähän lapseen!!!)

- Jää lapsen kanssa odottelemaan johonkin turvalliseen paikkaan Manaajan poistumista. (Meidät löytää tuolta pihalta sitten vielä huomennakin...)

- Ajattele selkeästi (onnistuu, noin minuutin verran. Sitten joko a)itkettää tai b)naurattaa - Äitiä)

- Yllätä lapsi huumorilla (tämä aiheutti vielä hirveämmän itkun!)

- Lauleskele (tällä päästiin eteenpäin 5 metriä, eli kehitettävä metodi!)

- Ohjaa lapsen huomio muualle (toimi, hetken. Autot oli kivoja niin kauan, kunnes äiti kielsi ettei autojen kylkiä saa koputella! Sitten tuli uusi syy raivota)

- Säilytä rutiinit. SÄILYTÄ RUTIINIT! HYVÄ IHMINEN jos arvostat ollenkaan mielenterveyttäsi PIDÄ KIINNI NIISTÄ RUTIINEISTA!!!!!! Tämä on EHDOTON! Jos mikään ei toimi, tämän ON TOIMITTAVA. Rutiinit ovat arjen, lapsen ja vanhempien pelastus!

Uhmäiällä on kehitystehtävänsä. Kehittää vähintääkin vanhempia, mutta fiksujen kasvattajien mielestä kehittää eniten lasta. Uhmaiän kehitystehtävänä vanhemmille on myös tarjota ymmärrys siitä, että oma aika on myös tärkeää.

Ekan kerran Taaviainen kieltäytyi yhteistyöstä myös päiväkodin eteisessä aamulla. Yleensä on aina rynnännyt iloa täynnä leikkimään - nyt heitti fletkumadoksi. Kyllätäätästä. Rakas, rakas, rakas lapsi. Niin uhmaavan ikätasoinen tapaus. Vielä riittää huumoria ja hermoja. Toivottavasti jatkossakin!

Räpätintti

2011-10-18T08:53:00.002+03:00

Tiedättekös, nyt on jotkut planeettojen asennot kohdallaan. Meidän Taaviainen yrittää ihan tosissaan puhua. Nyt on tullut paljon kälkätystä, joka avainasemassa on sanojen ensimmäiset tavut. Sekä yksinkertaiset sanat.

Eilen illalla Taavianen luki eläinkirjaa. Osoitti vuorotellen elukoita ja kyseli, että mikä elukka (eli osoittaa kuvaa ja sanoo "tääh" eli tämä). Vastailin aika mekaanisesti että panda, antilooppi, virtahepo. Ja yhtäkkiä tajusin; muksu yritti tavat jokaisesta tavuja. Oli "pah", "aaant" ja "poh" - mä olin ihan ihmeissäni. Kun yritin kysyä uudestaan että mikäs se oli, ei tullut sanaakaan.

Iltapuuhilla totesin että vaihdetaas vaippa vielä, niin Taaviainen täräytti "Vaippah" - mä hihkasin niin että toinen meni ihan tuppisuuksi.

Yöt on ihan järkyttävän levottomia, joten nää uudet puuhat tulee uniinkin. Jonka lisäksi uhmaikä saa lisää vauhtia. Aamulla oli kieltäytynyt kävelemästä ja huusi kitapurjeet välkkyen matkalla tarhaan. Huh hei! Ihanan, ärsyttävän ikätasoista!

Lapset kasvaa ko rikkaruoho!

2011-10-17T09:55:00.001+03:00

Tänään aamulla otettiin HC-startti. Neuvolassa piti olla klo 8.00 molempien tenavien kanssa. Eilen illalla oli jo snadi kylmähiki otsalla, että kuinkas oikein onnistutaan. Kaikkien osapuolten vaatteet oli aseteltu riviin, että aamun touhu voisi olla mahdollisimman sujuva.

kello 06.30 soi herätyskello. Äitee veti rynttyyt niskaan ja laahusti snobikahvinkeittimelle surauttamaan ämpärillisen lattea. Taaviaisen huoneen ovi auki ja Pulla maitobaarille. Pian heräsikin isäntä ja Taaviainen, ei muutako aamupuuhat käyntiin.

Klo 07.33 oltiin pakkaamassa lapsia autoon. Taaviainen alkoi oksentamaan (liikaa vauhtia heti aamupuuron perään) ja äkkiä pentu ulos autosta ja pirjot nurmikolle. Lapsi takaisin autoon. Pulla nukkui ku tukki. Neuvolaan mars.

Terkkarin käytävällä talsittiin reippaasti, ihmeteltiin pöytiä ja tuoleja ja ihmisiä. Neuvolantätiä ei ehditty vierastaan, koska tarjolla oli palikoita, nukke ja kirjoa. Sitten otettiin mitat pienistä ihmisistä.

Taaviainen oli kirinyt puolessa vuodessa peräti 6cm pituutta, ollen nyt 2v8kk iässä 87cm mittainen hukkapätkä. Painosaralla muutosta oli tullut vähän, n. 600g eli 10.7kg saatiin vaa'an tulokseksi. Kehuja tuli kovasta höpöttelystä ja hyvästä keskittymiskyvystä leikkeihin. Taaviainen opetti neuvolantädille tärkeitä viittomia kuten kilpikonna, orava ja tarktori sekä vauva.

Pullan 4 viikon speksit oli tiukat; pituutta 53.3cm ja painoa 4.5kg eli parissa viikossa 900g painoa lisää ja pituutta 2cm ja rapiat! Kasvaa, kuin rikkaruoho! Klassiset "suloinen lapsi" lauseet iskettiin kehiin ja äiti ei voinut olla kuin samaa mieltä.

Lääkärin kautta saadaan Taaviaiselle ns. "vaippalähete" - eli kun kolmevee on mittarissa tulee kaupunkin vaippa-asioissa vastaan. Täytyy kuitenkin toivoa että moista lipuskaa ei tarttettaisi vaan skidi oppisi itse kertomaan koska se hätä on. Nyt osataan kertoa, että tulijo.

Samalla keikalla päästiin tiputtaan Taaviainen sitten päiväkotiin! Päiväkodin pihalla alkoi iloinen hihkuminen ja vaatteita ei sisällä meinattu malttaa riisua, kun oli niin kova kiirus pikkuautojen kimppuun. Äiteelle ei meinattu ees pusua ehtiä antaa kun kiire oli niin kova! Pulla sai osakseen ihastelua tarhantädeiltä, kuinkas muutenkaan.

Nyt opetellaan sitten tätä uutta arkea. Isäntä töissä, me Pullan kanssa päivisin kotona ja sitten kahden lapsen arkea alkuiltapäivästä. Oppimista kaikki tyynni!

ääääääääääääääääääääääääääääääääärgh

2011-10-16T19:55:00.000+03:00

Kuten monelle on saattanut jo tässä menneiden valossa tulla selväksi, on vinkeän äitee aikamoinen kantoraketti temperamentiltaan. Vuodet on hioneet hieman särmää pois, mutta tilalle on tullut väsymysraivoa yhdistettynä hormonihepuleihin. Tällä genetiikalla varustettuna tuntuu olevan tuo esikoinenkin - vaikka yleisesti muuten leppoisa luonne onkin.

Kuuluisan uhmaiän armoilla ollessa sitä välillä miettii, että miks hiivatissa puhuu tai viittoo yhtään mitään, kun mikään ei mene jakoon ja kaikkea vastaan pitää tapella. Aikaisemmin kuulias, fiksu poika, on muuttunut tavaroita paiskovaksi (oppi päiväkodista, äitihän ei koskaan ole heittänyt mitään kourastaan...), tempoilevaksi, karjuvaksi omaehtoiseksi uhmariksi. Silmäkulmassa vilahtaa pilke kun lähdetään oikein tietentahtoen tekemään sitä juuri, mitä hetki sitten kiellettiin. Sitten vielä on ryhdytty välillä läpsimään (tätä ei kyllä kukaan kotona harrasta!!!) - kun sanat ja viittomat vaan loppuu kesken. Raivarin saapuessa oman fiiliksen artikulointi ulos missään muodossa on sula mahdottomuus. Tai siis, räkäposkella huutaen se onnistuu.

Tänään mummilassa koettiin eeppinen raivari. Mummolaan on ostettu seinätaulu jossa lukee "tervetuloa mummolaan - lapset hemmotellaan pilalle odottaessasi" - ja näinhän se menee. Taaviainen tykkää yli kaiken mummista, vaatii usein mummia kylään tai että saa soittaa mummolle. Mummolassa ollessa saakin sitten mennä temmeltää miten tahtoo, kodin säännöt ei mummilassa päde. Lapselle ihana asia, itsekin muistan miten ihanaa se oli!

mutta.Kotiinlähdön kynnyksellä kun komenneltiin kakaraa, saatiin tuta kunnon raivari. Taaviainen huusi niin että oksennus lensi, kaikkien korvat piippasi ja vanhemmat katsoivat kauhulla. Isäntä piti Taavaista otteessa ja yritti puhua raivorainerille järkeä - turha touhu. Sitten puettiin, huusit tai et.

Näin täällä tämä normaali uhmaikä pahenee. Suikussakin saatiin raivarit kun ei saanut valutella shamppoita viemäriin ja sitten raivottiin kun piti kuivata. Karjuminen on ihan uusissa sfääreissä. Asiaan ei varmasti varsin "auta" Pulla-Veikka joka vie äiteen syliä koko ajan.

Mutta onneksi nää kasvaa. Tahtoiästä kyselyikään, kouluiän rajojenkoetteluun, varhaismurkkuikään, murkkuikään ja muuten vaan vattumaiseen teini-ikään.

Ha haa.

Maratonfiilis.

2011-10-15T20:53:00.000+03:00

Huippu-urheilijoiden sanoin;

Fiilis on järkyttävän väsynyt, mutta onnellinen. Startti lähti tosi hyvin, mitä nyt vähän kesti päästä vauhtiin. Mutta sitten ku se tahti löyty, oli meno hyvää. Ainahan sitä välillä meinaa hyytyä. Doupingista ei puhuta, se on vähänniinku kiellettyä, siis joo on meillä käytössä niitä laillisia (kofeiinia vanhemmille, tuttipullo lapselle että vanhemmat saa tankata) ja ei siitä sen enempää.

Tiimihän tässä se tärkee on, ei tätä muuten pystyis. Huoltojoukot on avainasemassa. Sitten on tietenkin kannustajat, se on tärkeetä. Ja huumori. Ilman sitä ei pärjäis. Ja kaikkeen väsyy välillä, mut ei se auta ku rypistää ne viimesetkin, kylsesiitä sitten. Niin ja kaikki puhuu huonoa suomea, kun artikulaatio on niin saakutin vaikeaa väsyneenä!

Olin kylvettämässä Taaviaista, kun isäntä huus että otetaas vaihto. Että jatka sä tota vaipanvaihtoa niin hän onkii Taaviaisen ammeesta. Taas meinas tenat kastua, kun tälläinen ylläri odotti hoitopöydällä. Hulluilla- ja väsyneillä vanhemmilla on halvat huvin. (Pulla veti sikeitä sängyssään).

Riittävää

2011-10-14T21:28:00.000+03:00

Tänään puin Pullalle yöpuvuksi 56cm yökkärin. Puntari näytti 4,5kg painoa. Taaviainen ylsi samoihin mittoihin n.4kk ikäisenä - joten tuo vajaan kuukauden ikäinen pötkelö tuntuu ISOLTA.

Arjessa riitävää on, että kaikki on syönyt ja ainakin peruspuhtaita. Kun on tarpeeksi väsynyt, huomaa että joutuu vessareissun jälestä tarkistamaan itseltään, että tulikos se oma peppu pyyhittyä. Yritin myös pestä Pullan hanuria niin, että pashavaippa oli yhä kohteen yllä. Ruoanlaitto on rakettitiedettä, puhelin on äänettömällä ja 15 minuutin suihku ihan yksin on luksusta - puhumattakaan korttelin ympäri ulottuvasta koiranpissatuslenkistä. Syli on täynnä lasta koko ajan. Pinna välillä tosi kireällä, varsinkin aamuyön tuntien aikana. Ne on pahimpia hetkiä mulle. Silloin lentelee ärräpäät, tirahtaa kyynel äidinkin poskelle ja epätoivo valtaa mielen. Pulla valvoo melkein järestäin joka yö n. 04-07 välisen ajan/välisenä aikana. Tilasin netistä kapalon, mutta jostain syystä toimitus tökkii enkä saa firmaan yhteyttä. Prkl.

Yöunilta toivoisin venymistä, edelleen mennään n. 2-3 tunnin syöntiväleillä, satunnaisin öin on pisin pätkä ollut 4 tunnin pintaan. Isäntä on onneksi muutamaan otteeseen antanut mun nukkua, päiväunet tai aamu-unet, antaen mammanmaitoa pullosta Pullalle. Tuttia yritetään tutustuttaa lapseen, koska mieluisin harrastus skidillä on lupsia. Itseasiassa perinteinen turvatutti tuntuu olevan pars hitti, ainun ensitutti taasen ehdoton yök. Sitä vaan en tajua, miksi ensituttia ei ole luonnonkumisena - vaan ainoastaan kovana silikonisena?

Arkea on, väsymystä on, flunssaa on - onneksi toimivat antibioottikuurit isommille miehille. Pulla toistaiseksi vielä kuivilla, yskähtelee silloin tällöin mutta ei saada selkoa liittyykö se ylenpalttiseen maitoahmimiseen vai muuhun.

Tartuntavaara

2011-10-13T10:15:00.001+03:00

Mykolplasma nimeltään. Perheen ihmisistä 3/4 sairaana, Pulla tervein meistä. Jopa koira oksentelee. Isoveikka ja Isi antibioottikuurilla. Pulla kärsii aika tymäköistä vatsavaivoista, D-vitamiini ei ollut hitti jonka lisäksi suihkutissiongelma aiheuttaa aika päheet pierut. Pulla yskähtelee vähäsen, mutta ei ole räkää, ei lämpöä - ja yskähdykset on sellasia sulosenpieniä hentosia, josta ei saa selvää että onko aivastus vai yskähdys. Sitten arvotaan että liittyykö syömisenjälkeiseen vai onko sieltä joku rutto tulossa. Lapsissa pitäis olla sisäänrakennettuna digitaalinen näyttö jossa näkyis perustiedot jatkuvasti; energiataso, lataustarve, bugit ja muut ongelmat sekä tyytyväisyysaste. Olis niin paljolti helpompaa - sitten vielä vois olla sellanen "apuri" joka ehdottaisi toimienpiteitä. (väsyneenä tulee parhaat ideat...)

On tää yhdenmoista. Yhden lapsen kanssa sitä kauhisteli oksennustautia että apua vaan. Nyt kun näitä on kaksi, kauhulla ootta tulevaisuuden ruttoja. Suurperheiden äideistä en ees samassa lauseessa puhu, ne vetää varmaan jotain sellaisia nappeja joita mullakin pitäis olla ämpärikaupalla kotosalla (pyyd. koht. huom. huumoria!)

Eilen startattu antibioottikuuri Isoveikalle tuntuu jo auttaneen, lapsi repii tuossa mun pankkitunnuksia palasiksi ja nauraa rätkättää. Voiton puolella(kö?) toivottavasti.

ps. Bruno änkeää babybjörnin sitteriin koko ajan nukkumaan. Rontti koiraksi. Ha!

Tiimi

2011-10-11T14:50:00.001+03:00

Tänään oli taasen tiimivastaanotto. Tämä siis tarkoittaa sitä, että iso kasa poikamme asioista huolehtivia ammattilaisia istuu saman pöydän ääreen ja yhdessä pohditaan ajankohtaiset asiat. (Kevalääkäri/neurologi, terkkari, pute&fyte, sosiaalityöntekijä, psykologi, päivähoidon edustaja ja tarpeen mukaan muitakin)

Ajankohtaista oli nyt siis vammaistukihakemuksen uusiminen (jess- taas vuodeksi kerrallaan, Kelan tuntien – ehkä se kromosomi sieltä vielä haihtuu!) ja viimeisimpien kuulumisten vaihtaminen. Tiivistäen, kaikki on ok. Puheterapia siirtyy kelan kautta toteutettavaksi ja fysioterapiaan ei ole tarvetta. Isoveikka sai ämpärikaupalla kehuja edistymisestään ja äitee oli rinta rottingilla. Dafojakaan/sureja muksu ei tartte. JIPPII – saadaan pitäytyä taviskengissä (paitsi niissä kalliissa ortopedisissa skloboissa, mutta kuitenkin!)

Kehuja tuli myös leikkitaidoista ja aktiivisuudesta. Meidän termiitti on uhmaikäinen taapero – jolta valitettavasti puuttu keinoja ilmaista itseään; tästä seuraa raivareita ja selittämätöntä kitinää. Turhauttaa se, kun ei voi kertoa mitä asiaa ja ajatuksia on. Että mitä sinä sanoisit, jos et voisi puhua?

Tiimin terkkari sai taas mut nauramaan partaani. Rivien välistä tuli jälleen viestitystä siitä, kuinka Termiitin syömisongelmat on jossain mittakaavassa vanhempien aikaansaannosta. yeah – Not. Lääkäri taasen oli kovasti samaa mieltä, että keskosuudella ja suun alueen ongelmilla on iso yhteys – samassa mittakaavassa sen SGA-diagnoosin takia. Treenataan siis sitä syömistä, yhä edelleen. Mutta ks. matruuna voisi hiljalleen olla nauramatta, kun esim. kerroin että jos Termiitti saisi valita, ois ruokavalio sipsiä ja cokista. Hän nauroi päin naamaa ettei cokis ole leikki-ikäisen janojuoma. NO EI OLE EI, mutta jos pentu saa kerran-pari kuussa puoli lasia limua herkkupäivänä, en jaksa soimata itseäni. Tuntuu, että ks. tätsy ottaa ja ymmärtää rivien välistä ihan mitä itte lystää. Murgh.

Mutta jokatapuksessa- tiimi on nyt sitten taasen vuodeksi ohitse. Lähetteet labroille ja kutsuja poleille ootellaan. Väläytettiin tähystystäkin mahdollisuutena tuohon nielun ongelmien selvittelyyn, mutta yhtämieltä oltiin lääkärin kanssa ettei vielä – emme jaksa uskoa että ongelmat olisi varsin suuremmin rakenteellisia; mitä nyt yhä edelleen ahtaat röörit ja herkkä nielu.

Painoa

2011-10-04T12:21:00.002+03:00

Äiti yhteensä -14kg

Pulla viikossa +500g js +2cm

- - -

Tämän blogin kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä pahalta. Törmäsin bloggaukseen, jossa erityislasten vanhempia tarkastellaan aika kriittisessä valossa. Asiaa, kritiikkiä pitääkin pystyä ottamaan vastaan. En väitä etteikö iso osa olisi totta, mutta liekö käynyt niin että tämä älähti kun osui kohdalle. En mä ole mikään superihminen. En ole valittu jaloon tehtävään. Olen samanlainen äiti kuin kaikki muutkin. Keitetty erilaisissa liemissä, useamman suon tarponeena. Mutta se ei tee musta yhtään sen parempaa tai arvokkaampaa.

Olen tän blogin kautta yrittänyt avata sitä maailmaa, mikä meillä on. Osittain olen onnistunut. Mutta samalla tuntuu että olen mennyt ihan metsään. Yhtäaikaa pitäisi osata kertoa siitä erityisestä arjesta jotta se näyttäytyisi muille tavallisena, lapsiperheen arkena - mutta toisaalta sitä erityisyyttä ei saisi ääneen sanoa, koska se määrittelee liikaa.

Olen myös blogissa kertonut niistä aivopieruista joita me kohdataan aina välillä. Marginaaliselta ryhmältä niitä tulee. Useinmiten sanojana on ns. normiversion äitee, mutta en väitä todellakaan että kyse olisi kuin pienestä rupusesta sakista ihmettelijöitä. Erityisyyden myötä (kyllä, se erityisyys näkyy pojastani ulospäin) saamme vastailla mitä hullumpiin kysymyksiin. Kuitenkaan kukaan ei kysy koliikkilapsen äidiltä, että olisitko abortoinut jos tietäisit - kun taas Down-lapsen vanhemmalta tälläistä "voi" kysyä. Mutta mun pitäis vaan hymyillä ja vastata kauniisti. Ei onnistu.

Mun tarttee sulatella ajatuksiani tästä. Rehellisesti pohdin blogin lopettamista. Mitä hyötyä on sellaisesta, joka saa muille pahaa mieltä ja mulle ääretöntä vitutusta arvostelun muodossa. Ja kyllä, otin itseeni ja kovaa. Jälleen ollaan siinä pisteessä, että me ei upota mihinkään sakkiin. Taviksille ei kelvata kun ollaan liian "ylpeitä ja kopeita", erkkapiireihin en tahtoisi kokonaan upota koska meillä on paljon tavallista.

Nyt olen marttyyrina ja helvata, mulla on siihen oikeus. Ottaa päähän ja itkutkin on väännetty jo muutamiin kertoihin. Kyllä, olen herkillä ja on hormooneita ja eriparisukat sekä laihaa kahvia.

Jään siis kökkimään tälle ajatusteni kalliolle nallina.
Ehkä ajatus aukeaa joskus. Tai sitten ei.

ps. En kerää tällä säälipisteitä tai "pliis jääthän blogistaniaan" -kommentteja. Jos tätä blogia ei tahdo lukea, jättäkää hyvänen aika lukematta - oikeassa yläkulmassa on punanen raksi josta sivu sulkeutuu. Kuten olen sanonut kommenttiboksissakin, arvostan hyviä käytöstapoja. Jos ei ole hyvää sanottavaa, kannattaa jättää sanomatta.

Arpi.

2011-10-01T17:36:00.001+03:00

Tällä kertaa en puhu henkisistä arvista. Vaan nyt ihan todellisesta arvesta. Tuosta vasemman tissini arvesta.

Kun rinnasta leikattiin kasvaimet kesällä 2010, oli leikkauksen jälkeen suurena kysymyksenä imetys. Mikäli vielä lapsia joskus siunaantuisi, voisinko ilmettää leikatulla rinnalla. Kirurgi sanoi, että noin vuoden päivät rinta ottaa aikaa parantua; osa rinnasta saattaa kuitenkin jäädä tunnottomaksi joka voi haitata imetystä. Näillä ajatuksilla mentiin. Imetyksen onneksi rinnasta saatiin vietyä vain pieni palanen, jolloin tuo boobsi on vielä käyttökelpoinen ruokintaväline.

Synnytyksen jälkeen odottelin maidon nousua. Maito nousikin vasta kotona ja kuinka ollakkaan, arpi aiheutti ongelmia. Turvonnut, maidontäyteinen rinta kirrasi arven kohdalta. Ensimmäinen tiehyttukos vaani arven reunalla. Rinta oli kuin vesi-ilmapallo, johon joku on vetänyt narua ympärille; Arpi ei joustanut. Sanomattakin taisi olla selvää, että kaiken päälle naiseus oli kipeä.

Esikon jälestä meillä on onneksi kotona sähköinen rintapumppu. Ei auttanut kuin huolellisesti tyhjentää tissiä, hieroa tukoskohtaa, käydä kuumassa suihkussa. Ja kuinka ollakaan, pahimman maitojysähdyksen jälkeen tuo vehje on käyttäynyt ihan tisseiksi.

Mamman maitobaari on - ja pysyy siis avoinna. Välillä arven kohtaa tuikkii, mutta pääasiallisesti se on ollut ihan rauhallinen. Rintaleikkauksen jälestä voi kuin voikin imettää, vaikka pelkäsikin suuresti homman onnistuvuutta. Niin se vain onnistui.

Baari on auki!

Taitava Taaviainen

2011-09-30T21:12:00.001+03:00

- Viittoi tänään ekan kerran "rakastaa" kun suukoteltiin iltapusut ennen nukkumaanmenoa. Nyt Taaviainen kertoi, että rakastaa Äitiä ja Isää. Liikutus!

- Jätkän viittomavarastoon on tullut PALJON! mm. eläinakselilla kirahvi, orava, pöllö - ja monta muuta.

- Muksu oppinut tunnistamaan ihan hirveästi puhetta. Ymmärtää alla, päällä, sisällä, ympäri, takana ja edessä - käsitteitä. Osaa palauttaa tavaroita omille paikoilleen, noudatta äiteen mielestä yllättäväkin vaikeita käskyjä ja pyyntöjä.

- Opettelee puhumaan. Hyppää on "yppää", sen on "dzen" - kun valitaan jotain pöydältä osoittamalla ("mitä sä haluat, tänkö? - dzen"), ätiii edelleenkin toimii ja ishiiii, Pullaveikka on "Puh", koira "hauhau", lammas (eritoten Timppa) on "bäääää" ja dinosaurukset on "rrräääääyh".

Pieni, Iso mies. Koko ajan tulee hurjasti uutta.
Uskomatonta.

Oon ylpeä.

sulattelua

2011-09-29T16:23:00.001+03:00

pakko vielä hehkuttaa; mun dinosauruskoivet on historiaa. Day 11 ja painoa pudonnut 13kg. Kaksi kiloa matkaan ekaan neuvolan aikaansaamaan punnitukseen, neljä todelliseen alkupainoon ja kuusi neuvolantädille alussa sujuvasti valehdeltuun "paljonko muka painoin ennen raskautta" - olotilaan.

Aikamoista sulattamista!

Toivottavasti jatkuu yhtä laskusuhdanteisena. Kohta oon hoikempi kuin ikään ja aikaan!

Möhmelöpulla

2011-09-29T15:33:00.002+03:00

Voi hiivatti. Pullankin nenässä rohajaa nyt. Ei, ei ei ei ei lensua pienimmälle - voi kun tuo olisi vaan ohimenevää.

Onneksi lämpöä tai mitään muuta oireita ei pitkolla ole. Satunnaista pientä nokanröhkinää, muttei onneksi sen pahempaa. Pitäkääs peukkuja siellä.

Äiteeraato

2011-09-28T18:48:00.004+03:00

Ennen Pullan syntymää Taaviainen oli viikonpäivät ihan kauhean sisukkaassa röhässä ja nuhassa. Röhä lähenteli minuakin, mutta väliin iski synnytys. Laitokselta tullessa nenä vähän tiputti.

Kunnes nyt lensu on saanut kostonsa. Äitee on jotakuinkin semitoimintakyvytön/kyvyllinen buranan armollisella voimalla; kuume kipuaa 38 asteeseen ja päässä pyörii. Iskämieskin köhii ja nuhii. Hunajateetä ja sympatiaa käytetään parhaan mukaan.

Pulla kasvaa ja vahvistuu, on hankkinut ensimmäiset reisimakkarat. Miten ihanaa -esikoisella kun makkaroita ei koskaan ole ollut. Yöt menee parin-kolmen tunnin syöttövälein, hyvällä onnella pisin pätkä saattaa olla 4 tuntia. Sitten syödäänkin jo senkin edestä. Viimeyö oli yhtä hulinaa, kun Pulla ei yösyötön jälestä suostunut nukahtaan. Kahden tunnin hulinoinnin jälestä pää oli kuin piestyllä ja tunkasin Pullan isälleen; hulinaattori sai nimittäin kierroksia äiteen maidonkärystä. Isän sylkässä uni tuli heti.

Pulla on jaksanut jo parina päivänä olla tunnin verran "silmät kummituseläimenä" - silloin pällistellään ihan kaikkea ja koko ajan. Välillä ummistetaan ihan pieneksi hetkeksi silmät ja sitten taas pällistellään. Iskämiehen ja veikan tuijottaminen on suurin harrastus. Ollaan kuitenkin yritetty että "kummituseläin-tuijottelujakso" olisi joskus muulloin kuin keskellä yötä. Tänään se osui alkuiltapäivään. Luksusta!

Iskämies muutenkin on ollut korvaamaton apu. Väsymys on infernaalista jo ihan arjenkin opettelun vuoksi, puhumattakaan tämän röhäkuumeen vaikutuksesta. Päivä kerrallaan kohti terveempien kirjoja - onneksi sektiohaava taasen on täysin kivuton ja olo itse synnytyksen jälestä asiallinen. Mutta jos äiteen flunsalensu on pahin mitä vauva-aikoihimme kuuluu, otan sen kiitollisena vastaan.

Veikkapoika kulki taasen tänään TODELLA hienosti vaunujen kanssa seisomalaudalla! Oltiin monta tuntia liikenteessä ja hupsistaheijaa, pikkumies jaksoi seistä koko matkan. Kotiintullessä äitee oli se raato ja Taaviainen taasen täynnä ylpeyttä ja virtaa uudesta taidostaan!

Hinkkimonni

2011-09-26T16:42:00.002+03:00

Pulla kävi ekassa neuvolatsekkauksessa tänään. Painoa upeat 3220g (syntymäpaino 3150g - kotiutuspaino 2875g) eli hienosti on syönyt!

Nyt voin ruhtinaallisesti luvata lopettaa stressaamisen siitä, riittääkö maito ja kohooko Pulla. Kyllä kohoaa.

Jatketaan maitohuuruisia päiviä. Tänään sain sipulisäkistäni tikitkin pois, joten massu tuntuu niiiiiiiiin vapautuneelta! Luksusta! Kipulääkkeitä on syöty satunnaisesti ja lähinnä siksi koska tikit kiristää - nyt voikin luopua niistäkin!

Kolme vauhdikasta poikaa - joku on aina tärähtänyt!
Niin vaan on tämäkin lauma tottunut uuteen arkeen.

Niin se arki vaan mennä pujahtaa omaan uomaansa, omaan rytmiin. Unta, maitoa, ruokaa, haleja ja pusuja. Niillä pääsee pitkälle!

Miten Pulla paistui kypsäksi (osa 1)

2011-09-24T11:48:00.001+03:00

Pitäähän se tarina kertoa...

15.9. ihmettelin infernaalista väsymystäni ja vetäsin kepoisat 4 tunnin päiväunet. Olo oli todella ennätysväsynyt ja syytin vain kroppaani yhteistyökyvyttömyydestä. Illalla menin ajoissa nukkumaan - mieskin kömpi jo yhdeksän aikaan sänkyyn. Todettiin että kerrankin vois kokeilla ajoissa nukkumaan menemistä.

16.9. heräsin yöllä 2 aikaan siihen että vatsa tuntui oudolta. Pikkasen supisti, mutta lähinnä oli omituinen olo pötsissä. Vessassa huomasin että pikkaisen verta ja tokaisin yöllä miehelle, että saas kattoa mitä tää meinaa. Isäntä käänsi kylkeä ja önähti. Menin olohuoneeseen ihmettelemään oloa ja vatsa ei sallinut istua alas. 02:45 tunsin ja kuulin napsahduksen, jonka jälestä samantein lattia lainehti. Huusin miehelle että herranen aika, nyt meni lapsivedet! Supistukset alkoivat melkein samantien säännöllisinä, tullen noin 10-15min välein. Soitin sairaalaan josta sanottiin että jos ei ole säännöllisiä suppareita niin voi jäädä kotiin. Totesin, että me venataan lastenvahti paikalle ja lähdetään tulemaan. R-täti tulikin vikkelään, vaikka kerrottiin ettei kiirusta ole - toinen tottakai oli ihan täpinöissään kummipoikansa saapumisesta!

Sairaalassa oltiin muistaakseni viiden aikaan aamulla. Sisätutkimus, streptokokkinäyte ja vielä varmistus siitä että vedet todella oli mennyt. Käyrälle makoilemaan, siihen piirtyikin säännölllisiä supistuksia joissa vielä ei ollut riittävästi potkua. Juteltiin kätilön kanssa, että tahtoisin vielä kotiin hakemaan vauhtia - mutta lääkäri ei antanut lupaa koska sen verran säännölliset supistukset olivat. Sain passituksen osastolle odottelemaan tapahtumia. Tässä vaiheessa isäntä läksi kotia, koska mitään ei vielä ollut tapahtumassa. Päivän ajan oteltiin käyrää, seurattiin suppareita. Lääkäri kävi juttelemassa, että antibiootit aloitetaan kun vedenmenosta on kulunut 12h, viimeistään vuorokauden-parin päästä käynnistellään jos ei itse läksi käyntiin.

Ei muutako osastolle ihmettelemään. Siellä olo oli levoton, koko ajan odotteli että "joko joko" - isäntäkin tuli sitten puolen päivän jälestä. Se olikin tärkeä juttu, koska tässä vaiheessa ainoat olonhelpottimet oli jumppapallo ja kuumavesipullo. Supistuksia tuli koko ajan, mutta puhtia oli liian vähän. Iltaa kohden alkoi tulla jo epätoivonen olo, eikö tää KOSKAAN synny. Vedettiin Meilahtiturneeta, käveltiin lenkkiä. Onnistuin läsäyttämään kunnon lammikon lapsivettä henkilöstöruokalan takapihalle, kun side ei enään vetänyt. Huipiahan sekin!

Yötä kohden alkoi jo kärsivällisyys herpaantua, miten tää kestää niin. Yö meni torkkuessa 15min pätkissä, aina supistusten välissä. Kuumavesipullo oli pars kaveri selän puolella, se söi kivulta terää. Emäntiä vietiin saliin ympäriltäni ja aamuyöstä mä tuhersin jo itkua; Todellakin viimeinen pulla uunista ulos. Yöllä sitten tuli pari todella muheeta supparia, yökkö veikkas että nyt tapahtuu. Ja mitä vielä, vasta 3cm auki ja vauva korkealla. Aamulla tuli lääkäri joka totes että nyt pistetään homma käyntiin, puhkaistaan kalvojen loput ja laitetaan vauvalle pinni päähän - synnytyssaliin mars ennen puoltapäivää! Hommaa potkitaan sitten eteenpäin oksitosiinilla, cytoteckiä ei laiteta koska sen vaikutus on liian arvaamaton kerran jo leikatulle kohdulle.

Ja niin siinä mentiin; soitin miehelle että nyt alkaa tapahtumaan, tervetuloa mukaan! Kalvojen puhkaisu ei sattunut, eikä pinnin laittaminen. Sitä jo tottui tuossa ajassa että jollain on koko ajan koura piparissa, joten antaa palaa vaan.

Synnytyssaliin meneminen oli jännää. Ovesta sisään päästyäni repsähdin itkemään valtoimenani. Tuli tuska siitä, kuinka viimeksi tästä ovesta sisään menneessä meni kaikki päin persausta. Kaikki ne muistot hyökkäs päälle, itkin miehelle ja selitin kätilölle mistä tuulee. Aivan superihana kätilö sanoi, että ei ihme että laittaa itkemään. Oksitosiini toimi miltein samantein, samalla laitettiin tippumaan antibiootit ja sokeritippa - ei juuri tullut syötyä viimeiseen vuorokauteen. Pian tuli lääkäri laittamaan kohdunsisäistä supistusmittaria, koska jälleen edellisen sektion vuoksi piti olla varovainen. Mittarin laitto ei sekään sattunut, mutta muo nauratti koska piparistani tuli johtoa jos jonkinmoista; olo oli kuin mustekalalla.

Sitten vaan vauhtia peliin. Tippaa nostettiin puolen tunnin välein. Kätilö opetti ilokaasun käytön ja siitä aukeni taivas; keskittyminen siihen maskiin, hengityksen rytmiin ja siihen mukavaan jurriin toi suurta helpotusta! Supistuksiin saatiin oikeanlainen voima ja oikeanlainen kesto. Seuraavaksi sain suun kautta otettavaa liuosta (Oxynormia?) joka himmensi tiukointa terää kivulta. Kätilöiden vuoro vaihtui ja taas saimme aivan ihanan kätilön.

Seuraava kätilö sitten lisäsi taas vauhtia tippaan ja tuikkasin hanuriin petidiinipiikkiä. Ajankulu oli aivan hämärtynyttä, sitä vain surffaili supistusten kanssa. Välit oli luokkaa 1-5min ja kestot 1-2min luokkaa. Ja tipalla lisää potkua supistuksiin. Alkuillasta sitten taas tutkittiin kohdunsuun tilannetta, peräti oltiin 4cm auki. Tässä vaiheessa pääs jo multa itku; ei helvata tätä on päkerretty ja ei tapahdu ei. Kätilö epäili tarjontavirhettä ja lääkäri tuli varmistamaan ultralla että pää edellä sieltä oltiin tulossa.

Sitten alkoi se vaikeampi vaihe. Supistuksia tuli koko ajan, ne oli ovimakkaita ja kestoltaan hyviä, "montevideot täyttyivät" kuten kätilö sanoi (siis joku yksikkö jonka mukaan määritellään suppareiden tehoa) - ja sitten vaan päkerrettiin. Koko ajan roikuin kiinni ihanassa, ihanassa ilokaasussa. Samalla mies aina supistusten tullen painoi alaselkääni kuumavesipullolla, mikä oli ihan paras juttu. Koko synnytyksen ajan olin seisaaltani, aina supistuksen tullessa menin kyykkyyn, koska se tuntui hyvälle. Minä, medikaalisuuden paraskin puolustaja, harrastin ihmeellistä synnytystanssia josta lääkärikin kiitteli; tuolla tavalla synnytys etenisi. Niin. Etenisi jos etenisi.

Iltavuoron kätilö sanoi, että nyt jos suostun lähdetään epiduraalille. Koska kohdunsuun tilanne ei edennyt mihinkään ja lysti oli jatkunut jo aika hc-tahtia salissa sen 10 tuntia, sitä ennen vuorokauden verran osastolla. Epiduraali voisi auttaa tilannetta etemään. Narkki saapui ja epiduraali laitettiin. Tinttasin itseni epiduraalin laiton aikana niin tiukkaan jurriin ilokaasusta että meinasin pyörtyä, mies piti minua kippuralla kun tietenkin tuli supistuksia siinä "leiki kuplavolkkaria" vaiheen aikana.

Epiduraali teki sen, että varsinainen kipu poistui ja jäljelle jäi infernaalinen kakkahätä. Ummetusten ummetus. Jokainen supistus painoi enemmän hanurin puolelle kuin kipuun lantiolle. Ekan epiduraalisatsin loputtua totesi kätilö että nyt se lääkäri paikalle, tilanne ei vieläkään etene mihinkään. Kätilö lähti puhumaan että kyllä nyt näyttää siltä että puukko on otettava avuksi; salissa oli ährätty jo noin 12 tunnin ajan ja edistystä ei tullut.

Lääkäri kävi ja totesi saman. Ei etene, vaikka kaikki edellytykset on. Sektioon mennään. Mulla pääs itku, kätilö lohdutteli että tuolla sinnillä se ois jo monasti ulkona jos pääsisi tulemaan. kello oli jotakuinkin puoltayötä. Siitä sektiosaliin, jossa vatsaa avattiin normaalia pidempään kiinnikkeiden ja arpeutumien vuoksi; edellinen sektio oli saanut arpia aikaiseksi. Kaikki salissa meni tosi hyvin, olin vain niin väsynyt, että kuorsasin puolitajuttomana pöydällä. Aikansa ährättyään vatsasta nykäistiin ulos 18.9. 00:55 pikkarainen Pulla, joka muistaakseni kiljui aika antaumuksella saaden 9 pistettä. 3150g painoa ja pituutta hillittömällä suipolla päässä 51cm. Vauvaa näytettiin mulle, yritettiin antaa syliin, mutta mulla oli kädet niin tunnottomana etten saanut vauvaa ees silitettyä (verenpainemansetti ja huono asento) - mies meni sitten kätilön matkassa punnaamaan ja pesemään pikkaraista.

Vatsaa paikattiin pitkään ja huolella, josta mut siirrettiin sitten heräämöön. Sain hirveät tärinät tälläkin kertaa ja nyt onneksi sain lääkitykset siihen hysteeriseen horkkaan. Mies tuli heräämöön näyttämään kuvia ja intoiltiin yhdessä. Olin aivan pöllyissä. Joskus aamu 4 aikaan olen päässyt osastolle - siitä alkaakin sitten seuraava osa tätä kertomusta. Tarkistelen vielä tuolta synnytyspapereista speksejä tähän, mutta kokonaisuudessaan lysti kesti sellaiset 48 tuntia eli aikamoinen maraton.

Minkäänlaisia traumoja, pelkoja tai ahdistuksia mulle ei jäänyt. Kaikki kätilöt jota kohdattiin olivat IHANIA ja mahtavan huumorintajuisia ihmisä. Juuri oikeanlaisia meille. Salissa huumori oli hurttia, missään vaiheessa ei tarvinnut pelätä. Saatiin ollan miehen kanssa paljon kahdestaan, pärjättiin juuri niin hyvin, kätilön apua saatiin aina kun tarve oli. Kysyttäessä annoin kouluarvosanan 9 1/2 synnytykselle, puoli pistettä meni siitä että alatiesynnytys ei onnistunut. Kaikki meni niin hyvin kuin vain voi mennä.

Lisättäköön, että syynä synnytyksen pysähtymiselle olikin vauvan väärä tarjonta, "korkea suora" eli vauva ei olisi mahtunut syntymään. Lapsivuodeosaston kätilö kävi synnytyskeskustelua mun kanssa ja totes, että vaikka viikon oltais hakattu haloilla päähän, vauva ei olisi päässyt tulemaan. Kukaan meistä ei olisi asialle mitään mahtanut ja vanhoina "saunasynnytysaikoina" tilanne olisi tarkoittanut sitä, että me molemmat olisimme päässeet hengestämme. Kiitos siis länsimaiselle lääketieteelle, jälleen.

edit. korjattu päivämääriä, jotka oli ihan hassusti sekaisin...
(seuraava kertomuksen osa joskus paremmalla ajalla, eli mitä tapahtui lapsivuodeosaston ja kotiinpääsyn välillä)

Hengitysharjoituksia.

2011-09-23T23:01:00.002+03:00

Tänään pakattiin Isompi veli ja Pienempi veli vaunuihin, suuntana vaatekauppa. Vaikka Pulla laitoksella heti syntymästään mitattiin 51cm mittaiseksi, ei tämä pidä pätkääkään paikkaansa. Se 48 tunnin synnytys oli tehnyt pikkumiehen kuupasta niin ConeHead:mäisen, että veikkaisin tuon mittojen olevan likempänä sitä 45-48cm totuutta. Eli meillä yksinkertaisesti ei kotona ole riittävän pieniä vaatteita - suurin osa niistä lahjoitettiin etiäpäin taaviaisen jälestä!

Tämän lisäksi äitee tarvitti imetystarvikkeita. Ensimmäisen kohdalla ei näille ollut tarvetta, omistan tasan yhdet liivit jotka tilasin muutama viikko sitten, sekä ikivanhan imetystopin. Kaikkien tissiosapuolien mukavuuden vuoksi muutamn vaatekappaleen hankkiminen aiheutti retkeilytarvetta.

Niin se vaan oli, että pikkuinen Pulla matkusti elämänsä ensimmäisen kerran metrolla. Hänestä tuleekin ihan reissuvauva, koska Taaviaisella taasen on kaikenmaailman palaveria ja menoa tässä loppuvuodesta. Eli ajoissa treenit aloitettiin. Ainoa, että suojeluvaisto oli luokkaa "tule kymmenen metriä likemmäksi niin kuristan" - hyvä etten seissyt maalivahdin raivolla vaunujen edessä. Tai no, tunnustan. Seisoin maalivahdin raivolla vaunujen edessä.

Koko matkan ajan Pulla Pelonkesyttäjä nukkui. Uskomatonta. Täydellisesti ajoitettu päiväunitoiminta. Vaikuttaa siltä, että Pulla on samaa kastia Taaviaisen kanssa; niin kauan kun vaunut liikkuu, vauva nukkuu.

Syömisen huoli on naurettavan hassua. Vauva pissaa REILUSTI ja KOKO AJAN, vaippa on tuntuvasti märkä. Tämän lisäksi perätuuppari tuottaa tutunturvallista maitoshaissea säännöllisesti. Lapsi saa siis ruokansa ja äiti vatsahaavansa - tai sitten ei. Maidon noustua tuntuu, että syömismaraton on lyhentynyt ja ruokavälitkin pidentyneet. Sanokaa, että tämä on tavallista? Päivän aikana imetyskertoja tulee 10-18 laskutavasta riippuen (eli mikä lasketaan samaksi syömiseksi ja mikä uudeksi haukkapalaksi - mene ja tiedä!)

Pikkumies.

Täällä sitä opetellaan hengittämään. Jokainen hengeveto kerrallaan, olo muuttuu kevyemmäksi. Toivottavasti ensi maanantain neuvolareisu aiheuttaa lisää voimaantumista tähän imetystaipaleelle. Vaikka järki sanoo, että kaikki menee nyt hienosti, on tuolla takaraivon perukoilla joku pikkupeikko joka rääkyy asiosta jotka voivat mennä vikaan.

ps. Pulla kävi tänään ekan kerran kotona kylvyssä. Liikuttavaa. Ei se kyllä hommasta erityisemmin nauttinut, pienen pulahduksen jälkeen huusi kuin hinaaja. Mutta pestyä saatiin.

pps. Sektiohaavan kanssa taisteleville; mulla tuo haava taas erittelee - kuten teki Taaviasesta, vaikka mitään tulehdusta ei ole. Alushousun reuna tietenkin riipii haavaa koko ajan ja kun tämä löysä perunasäkkiä muistuttava vatsaröllö roikkuu ventin päällä, on tuloksena hautova pipi. Patentti; laita "puuvillapintainen" (alwayslibressecottonlikesysteemi) terveyside taittaen siihen reunaan. Imee ja pehmentää. Toimii!

Stressitatti

2011-09-22T23:18:00.001+03:00

Keskoshistorian vuoksi ja muutenkin neuroottisen persoonani johdosta on täällä stressattu Pullan kasvamista ja ravinnonsaantia. Suihkutissit eivät muka todista että maitoa tulee. Tyytyväinen vauva ei ole tosite siitä että se saa ruokaa. Nukkuva vauva on dokumentaatio liian vähästä ravinnosta ja liian korkeista bilirubiiniarvoista - vaikka siis meidän perheessä bilit esiintyy punoituksena (NOT!). Hymyilevä vauva tietää vähintäänkin vatsavaivaa, liian usein pissaava vauva tietää munuaisvikaa - liian harvoin pissivä tietää että se ei saa ruokaa.

Oppikirjanmukainen vauvanpihkan muuttuminen tavalliseksi maitopaskoksi aiheutti lähes skumppapullon korkkaamisen; SE SYÖ SITTENKIN!

En tahtoisi millään mennä neuvolaan hysterisoimaan itseäni, vaan Armas Aviomieheni on vierelläni rauhoittamassa. Nyt pääsen levollisin mieli nukkumaan, kun poikanen veti puutarhaletkun voimalla hoitopöydän märäksi sen jälestä kun ampui tuutintäydeltä vaippakamaa. Hetken hengähdys - ehkä Hällä on kaikki ihan hyvin?

Terveisin "esikoiseni hoidettiin sairaalassa ja kotiin annettiin vauva käyttöohjeiden kera".

Uudenlaisia päiviä...

2011-09-21T21:40:00.001+03:00

Voi, mulla on NIIIN paljon asioita, mitä haluan kertoa teille. Nyt kuitenkin käsien puutteessa (joo-o, tuo vajaa 3kg rääpälettä kyllä valloittaa sylin tehokkaasti nonstop-tissimaratoneillaan ja toiskäsietusormijärjestelmä kirjoittaessa on ihan pylperöstä!) tyydyn kertomaan viimeisempiä fiiliksiä!

Ensinnäkin arki kulkee maidonhajuisessa pilvessä. Koko ajan on jotenkin epämääräisessä hormoni/väsymyskoomassa. Tätä samaa en muista Taaviasesta - tai siis tätä ei taaviaisesta ollut, parin kuukauden sairaalamatkan takia. Ainoa joka Taaviaisen alkumatkalla vaati heräämään, oli herätyskello ja rintapumppu.

Pulla on ihana lapsi. Mutta edelleen myös takaraivossa on tietty pelko menettämisestä ja koko ajan tulee sellainen fiilis, että sairaalasta soitetaan ettei sittenkään saa pitää lasta kotona. Sen vuoksi Pullan reilumpi syntymäpainon lasku onkin kova pala - vaikka lääkäri sanoi että se on "hyvän maun rajalla" ja kertoi luottavansa meidän taitoihin (sama lääkäri kuin esikon tehotapaleella - aivan IHANA mies - pelasti Taaviaisen hengen kolmesti!) on silti pelko siitä että mitä jos. Mutta ei auta kuin imettää ja yrittää päästä eroon peloista; en tahdo stressata asioista joista ei ole pakko. Ensi maanantaina tikkien poistoon neuvolaan ja Pullan ekaan painonseurantaan. Toivon enemmän kuin paljon, että saldo tuolloin on pelkkää plussaa!!!

Taaviainen on ottanut Pullan vastaan tuostanoinvain. Pussailee, halailee, viittoo "vauva" ja tänään illalla piti antaa kolme unipusua Pullalle. Ollaan yritetty ekstrahuomoida Taaviaista, mutta eipä tuo vielä ainakaan näytä merkkejä mistään "shokista" vaan päinvastoin. Päiväkodissakin oli tänään syönyt reippaasti (ennätystouhua!) ja nukkunut hyvin, meitä vastaan tuli iloinen poika joka viittoi tädeille "VAUVA" kun näki minut ja Pullan kantoliinailemassa.

Oi ei- tämmönenkö mun perhe on?!

Karvaveli Bruno on ottanut myös Pullan vastaan leppoisasti. Paljon paremmin kuin Taaviaisen. Nuuhkii, mutta unohtaa nopeasti. On kiinnostunut lähinnä kakkavaipoista ja maitoharsoista.

Tähän kohti perään tahdon sanoa suurenmoiset kiitokset niistä kaikista liikuttavan kauniista sanoista joita teiltä on tullut. Luin jo sairaalassa itku silmässä kännykällä tsemppiviestejänne. Uskokaa pois - ne tuntuivat jokainen niin hyvältä! Kiitos, Kiitos ja Kiitos.

ja ps. Naistenklinikan kätilöille, hoitajille ja lääkäreille megalomaaniset kiitokset UPEASTA sairaala-ajasta, hyvästä hoidosta ja ennenkaikkea ihanan hurtista huumorista. Olette joka-ainut kullanarvoisia ihmisiä. Kiitos.

Pullamuru kotona!

2011-09-21T08:11:00.001+03:00

Kotiuduimme eilen tutun lastenlääkärin onnittelemana. Pullalla on kaikki hyvin. Minussa roikkuu koko ajan kiinni vajaa kolmekiloinen rääpäle millä on loputon nälkä.

Kerrottavaa on niin paljon, kiitollisuutta vielä enemmän.

Nyt toivutaan hillittömästä univelasta ja sektiohaavasta, sekä kamalasta ikävästä Taaviaista kohtaa. Missä vaiheessa Iso-Veikasta tulikaan niin iso poika!

Koko kööri kotona. Parhautta!

PullaMuru 1vrk ikäisenä äiteen sylissä.

Paistinuunista prakasi vastus!

2011-09-16T04:05:00.001+03:00

Heräsin aamuyöllä vatsan omituiseen tunteeseen. Nousin ylös, puhisin ja nappasin panadolia. Kipitin olohuoneeseen. POKS - vedet meni loiskahtaen!

Nyt sitten ootellaan lastenvahtia ja supistuksiakin tulee yllättävän napakasti.

Se on menoo!
Sukulaisia ei viittitä ihan vielä herätellä, laitetaan aamusta sitten tekstaria.

Arvatkaas onko JÄNNÄÄ!

Pikkutohtori

2011-09-15T18:44:00.002+03:00

Mini on monasti päässyt lääkärireisuihin ja jostain syystä eritoten stetoskooppia vastaan on kehitetty kauhu. Kun tohtori kuuntelee keuhkoja pitää periaatteesta huutaa kuin päätä irrotettaisiin. Äiteen vanhat opiskeluaikaiset stetarit kaivettiin jo aikoja sitten kaapsita treeniä varten. Meni toista vuotta että niihin suostuttiin koskemaan ilman raivoa. Nyt sitten pikkutohtori on omatoimisesti aloittanut hoitamaan omia potilaitaan. Diagnooseiksi kelapaa varmaan ylisöpöys ja halikuume?

Ehkä pikkulääkärille olisi aika hankkia ihan oma tohtorinsalkku, tai äiteen välineet on pian atomeina?

15.9.2007

2011-09-15T16:23:00.002+03:00

Kun auringon alla puhkesi onni,
kun lehmänsä löysi tuo muhkeasonni,
kun kaislikon hauesta hauki sai parin
ja kukkoa kosi se kanoista arin.

-niin mikseivät sitten sika ja sika,
saparon verran ja kärsänsä mitan
toisilleen vannoisi ikuista valaa:
Oi rakkaani, sulle mun kyljykset palaa!

Alkuperäisesti Ilpo Tiihonen

- tälläiseksi muokattuna hääkutsuun-

Siinse ny on ollut. Tahdon asia. Ensi vuonna on ekat pyöreät, tänä vuonna vielä juhlitaan 4 vuoden rajapyykkiä. Ylämäet, alamäet, tasamäet - tällä temperamentilla. Ei voi olla ko kiitollinen. Myrskyt kuuluu elämään ja sitten ne paisteet on parempia.

Ei se auta ko olla kiitollinen, että tuo oma on jaksanut kattella tälläistä tättähäärää. On koira, koti, pian se kaksi mukulaa. Turvallinen ja lämmin koti jossa hyvä elää.

Kohti uutta ja tuntematonta - eiku tunnettua, ko Ukon kanssa mennään.

ps. ens vuonna vedetään 10v/5v kemut!

kaikki hyvin ja kaupan päälle itkut!

2011-09-14T21:44:00.001+03:00

Neuvolareisu käyty tältä päivältä.

Turvotuksia ihmeteltiin yhdessä tädin kanssa, paino vaihtelee päivässä parikin kiloa. Verenpaineet oli snadisti koholla, jonka vuoksi sitten vielä uus PLV näyte. Proteiinit ei nyt suoranaisesti ollut plussalla, mutta varmistellaan. Eli toistaiseksi ei tuomiota toksemiaan, mutta käskytys nopeasti polille heti jos vähänkin oireet lisääntyy.

PullaVauva on nyt sitten laskeutunut, pää on tosi alhaalla ja alkaa olla kiinnittynyt... Ihan snadisti sai vielä liikutettua päätä, mutta vastaanoton aikana katsoi kun Pulla painoi okein urakalla alaspäin. Eli suunta on oikea pikkuisella.

Herkku-Nakki taasen, no hää on yhä räkänen mutta ei muuta. Mä niin pelkään että herätys huomenaamulla toteutuu kuumeisen lapsen kanssa... No ei manata, vaan katsellaan.

Itkuosuus tulee taas kun kolmoselta tulee tuo elämä lapselle -konsertti. Saa ulvoa silmät päästään. Yhyy.

Taavianen ja karvaveli

2011-09-13T13:44:00.001+03:00

Tästä alkoi veljestaen tarina, 2,5 vuotta sitten parin kuukauden ikäisenä - alta kolmekiloisena.

Jouluna 2010

Tänään, 2v7kk - 10,7kg

Kyllä se pienikin maasta ponnistaa!

(omistettu Piipalle)

Vinkuvonkumonku

2011-09-13T09:27:00.002+03:00

aloitetaan.
BLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄRGH.

Taaviaisen räkis on kait parempaan suuntaan, pelkkää kirkasta nokkavuotoa. Virtaa on vaiks naapureille jakaa. Äiteen virta taas, noh sitä ei ole. Energiataso, miinuksen puolella. Kun puuhaa mitä vaan, saa pysähtyä hengittelemään massun kanssa. Kun istuu alas, sattuu pyrstöön. Jalkapohjat ovat uuden turvotuksen uhri - kävellessä tuntuu kuin ois nestetyynyt koipien alla. Ulkona sataa vettä (sentäs sää suosii mielialaa) ja sisällä on kosteeta kun pyykkejä ei voi pitää parvekkeella. Taaviainen tyhjentää pyykkitelineitä minkä kerkiää.

Mä olen kiitollinen tästä raskaudesta, tästä vauvasta ja siitä, että vauvalla on kaikki hyvin. Miksi sitten sen hautomon ottalohko tuppaa leviämään? Tai ehkä se on joku evoluutiobiologinen näkökulma raskauteen. Mene ja tiedä.

Yleisin lause kotona on nyt "EI, tartu irti" - pikkumies löytää kaikki pienet tihutyöt. Helppoahan se on, kun äiti on sohvalla eikä pääse kovin nopeaan ylös. Lattialla ei kannata istua, samaisesta syystä. Sitäpaitsi mä konttaan ihan liian hitaasti verrattuna tohon muksuun.

Onneksi tästä kaikesta on palkintona Pieni Ihme. Kunhan kaikki vaan menis loppuun asti hyvin. Odottelen huomista neuvolaa mielenkiinnolla, ettei vaan nyt sittenkin jotekin ois kyse jostain muusta kun ihan vaan turvottelusta. No, huomenna sen tietää.

Voihan tatti joka otsassani pesit.

ps. päivän positiivinen; ne unet mitä yöllä saan, on ollut laadukkaampia. Aamulla tuntuu siltä, että on edes torkahtanut! JEI!

Taikina + nakit? (ei herkkänahkaisille!!!)

2011-09-12T17:09:00.003+03:00

Nyt on tarjolla valitusta, joten kaikki valitusallergikot, siirtykää vaikka iltalehden sivuille - mars mars!

Tänään rymähti niin järkyttävä lukema puntariin, että meinas itku päästä. Juu, olen viimeisilläni raskaana ja juu muo turvottaa. Tuntuu karsealta. Toivon, että laitoksella sulan kuin jääpuikko ja lemppaan sinne minimissän sen 10kg - ja toiset moiset lähtis vikkelästi sen perään. Nyt tässä lopussa nimittäin tää painon kiriminen on ihan hysteeristä!

Mun ex-sievä 36 jalka.

Kengät ei mahdu, sukat ei tahdo mahtua, naamakin tuntuu turpealta.

Mun pienet 36 jalat on kokoa JÄTTILAPIO ja kuljen pian miehen kumisaappaissa, kun muut ei mahdu. Nyt tulee oikeesti kunnon valitus-tuska-fiilis. Nyt väsyttää todella olla raskaana. *itkahdus*

Ja taas mennään...

2011-09-11T23:09:00.000+03:00

Tämä vatsansisäinen Haudokas on kyllä aikamoinen tapaus. Harrastaa härnäämistä ihan kiitettävän laatuisesti. Muistan aikoinani Taaviaista odottaessa että eräs kollegamamma kertoi kuinka äärimmäisen rasittavaa oli tuhertaa itkua ilta toisensa jälkeen supistusten kassa. Nyt todella kannattelen ajatusta hänen suuntaansa.

Joka ilta, siis joka ainut ilta - tänne löytää tiensä vähintään muutama kipeä supistus. Useinmiten niitä tulee silloin tällöin, pitkin päivää ja illalla parit. Nyt kun H-hetki lähenee, iltapainotteinen rumba on lisääntynyt. Yleensä seitsemän jälestä alkaa säännöllisen epäsäännöllinen muutaman tunnin supistelujakso. Välillä sen sietää hyvin ja välillä mä kiroilen kuin merimies. Ja sitten ne lopahtaa - niin että usien aamuyöstä mut herättää sitten se yksi Grande Finale.

Tiedän ja iloitsen siitä, että nuo supistukset on juuri niitä jotka syö pois sitä kohdunkaulaa. Tuskin nyt vielä kovin paljoa avaavat, kun täällä vaan ollaan pehmosasti sentin verran valmiina. Miehelle sanoin tänään, että mun kärsivällisyydellä mä oon ennemminkin kaikki nyt heti mulle -laatua, eli tulis sitten kertaslaagista kunnon myräkkä eikä tätä härnäämistä!

Pari päivää sitten mä totesin, että niinhän se nyt on. Meille ei voi syntyä keskosta. Se etappi on jo ohitettu! Ja painoarvion mukaan, ei voi syntyä pienipainoistakaan. Ohhoh.

Mun tarttis varmaan ryhtyä sillontällön kellottelemaan noita suppareita. Kun isännän avulla mun kännykkään on asennettu sellanen supparinseurausohjelma joka tallentaa kellonajat ja kestot ja muut! Ois sitten jotain prokuraa iskeä laitoksella tohtorin kouraan.

En mä millään jaksa uskoa, että Pulla viihtyis yliaikaan - ja nyt kun sanon näin, tuherran itkua kuukauden päästä että AUTTAKAA. Mutta hurjaa aatella, että oikeesti kuukauden päivät ja meillä on viimeistään Pulla pulautettuna sähkövalon maailmaan. huuuh. Tänään kaivoin ison kasan vielä vaatteita ja myllyytin pesukoneessa. Alkais olla niinku hommat kasas Sinappitykkiä varten!

Olen luvannut ensiviikonlpusta aloittaa häätötoimenpiteet yksiönvaltaajalle. Ens viikolla on kaikenmoista menoa vielä joten ne ois hyvä saada alta poijes. Ehdin jo suremaan sitäkin, että Pullasta tulee varmasti osittain "reissuvauva" joka pääsee mukaan kaiken maailman poli-ja tutkimuskäynneille Minin kanssa. Toivon, että hää on sen verran lepposa luonne että on helppo kulkea. Saas katsoa sitten!

Isoveikaksi kasvamista...

2011-09-11T20:15:00.000+03:00

Tänään pidennettiin Taaviaisen petiä yhden palan verran enemmän. Jotta pikkumies pääsee itse kiipeämään kyytiin ja pois. Sekä nyt on lisää tilaa pikkupyöriäisen pyöriä.

Samalla saatiin Taaviaisen huoneen lamppuakin tuunattua. Vanhaan 60-luvun pallovalaisimeen integroin ihan itte tuon lentokonemobilen. Planeetan helpoin tuunaustempaus ja tulos mielettömän hieno!

ps. Vatsansisäisellä saralla ei yhtään mitään uutta.
pps. Onhan se ny si kiva pienen miehen sairastaa kuumelensunsa siistissä huoneessa ja isossa sängyssä - prkl.

Sup-Sup-ei ainakaan Supikoira!

2011-09-10T19:58:00.001+03:00

Eilen liftasin itseni mummolaan, Taaviainen matkassa. Sukulainen pohjoisesta oli tullut visiitille ja mummo laski meidät saunalle vahtien Taaviaista sillä välin. Oli ihanaa - toldella pitkästä aikaa sai olla ihan rauhassa. Luksusta!

Se, minkä skippasin kertomasta mummolle oli, että saunan jälkeen iski todella mehevä supistusaalto. Menin vessaan niitä ihmettelemään koska a) ne ei ollu säännöllisiä ja b) mummo-parka se ois jo lähteny häätämään minua synnärille! Aalto läks yhtä nopiaan ko oli tullutkin.

Tänään sitten viime yöstä alkaen on tullut säännöllisiä suppareita - joo neljän tunnin välein yksi kipeä! Kauppareissun aikana iski muutama mehevä, mutta edelleen nollatuloksella. Tänään illalla onkin sitten oma sauna, joten täytyypi läksiä supistustenhakureissulle. Ei vaines, varsin nimenomaan suppareita ei haeta vaan sitä ihan mielettömän ihanan rentoa oloa mikä saunan jälkeen tulee. Se mun HC-viikkotolkkuinen päänsärky nimittäin hellittää löylyissä!

Saunakutsuja siis otetaan vastaan!

Pulla

2011-09-09T20:48:00.003+03:00

- Pullalla on todella terävät kantapäät.

- Pulla tykkää riehua nimenomaan iltaisin. Yöaikaan lähinnä nukutaan.

- Lemppariruokaa Pullalle tuntuu olevan limut ja tuliset setit.

- Pulla rauhoittuu kun Taaviainen tökkii vatsaa.

- Pulla saa jollain ilmeellä turpattua vatsasta kulmikkaan. Notkea tyyppi?

Muottipakko?

2011-09-09T12:32:00.003+03:00

Lähiaikoina olen käynyt aivan ihania sähköpostikirjeenvaihtoja aivan ihanien ihmisten kanssa. Tämän lisäksi meidän lisäkromosomipiireihin on tullut uusia perheitä- ja sitä kautta tuoreita ajatuksia vanhemmuuden ääreltä. Jokaiselle heistä tahdon sanoa, että lämpimästi tervetuloa Hollantiin, tää on vänkä paikka! Ja miten paljon niitä arvokkaita ajatuksia ja pohdintoja tuleekaan!

Viimeisimpänä ajatuksena on heitelty sitä, mikä on muiden antama muotti meille. Miksi meidän sijoitetaan ja asennetaan tiettyjen raamien sisälle, tiettyyn rooliin. Mistä nämä oletukset tulevat ja kuka niitä tekee? Miten ulkopuolisen (aka. ihmisen, jolla itsellään ei ole erityistä ekstrakromosomilasta) on tarve määrittää mitä me pelkäämme, toivomme tai tahdomme? Miksi he määrittelevät meidän paikkamme yhteiskunnassa?

Tahdon tähän väliin täsmentää määreet "ulkopuolinen" ja "sisäpiirinen" - yleistän näillä käsitteillä heidät joilla ei ole Down-lasta sekä heidät, kenellä Down-lapsi on. Molempiin rintamiin kuuluu kaikkia mielipiteitä eikä suoraan voida määritellä toisen jaoston olevan toista vastaan ajatuskentältään. Mutta jotta saan ajatukseni puserrettua ulos, yleistän härskisti.

Aina säännöllisin väliajoin herää keskustelu siitä, kuinka moni poistaisi sen ylimääräisen kromosomin jos voisi. "Ulkopuoliset" väittävät että suurin osa meistä tekisi sen - ja meidän se kuulemma pitäisi tehdä. Koska lapsistamme on yhteiskunnallista rasitetta, on rasitetta vanhemmille ja koska heidän kertomansa mukaan meidän lapsemme "kärsivät kehitysvammaisuudestaan" - me "sisäpiiriläiset" taas usein koemme että nämä lapset kärsivät lähinnä ympäristön sanelemista ennakkoasenteista, rooleista, raameista ja oletuksista. Jokaisen kokemus on kuitenkin henkilökohtainen ja arvokas sellaisenaan, joten pystyn lähinnä puhumaan omasta puolestani. Väitän ihan täysin, ettei poikani pätkääkään kärsi ekstrakromosomistaan - jos hänellä olisi liitännäissairauksia voisi ne olla "kärsimyksen kohteita" - toisaalta en minäkään varsinaisesti kärsi allergioistani tai lyhyestä mitastani. Nekin ovat vain ominaisuuksiani muiden mukana.

Kun Poikamme syntyi, syntyi mukana kriisi, pelko ja paniikki. Astuimme kahteen täysin vieraaseen ja pelottavaan paikkaan; keskostaipaleen-ja ekstrakromosomin äärelle. Molemmat kauhistuttivat, kun emme tienneet mitä tälläisen matkan varralle voi olla varattuna. Suurin pelko oli siitä että lapsi menehtyy - ja välillä sitä jopa toivoi; jos kaikki menee niin huonosti että lapsen elinmahdollisuudet ovat onnettomat, onko parempi että pikkuinen siirtyy ajasta ikuisuuteen? Koska emme tienneet, mitä tulevaisuus toisi, ei auttanut kuin elää se hetki, päivä ja viikko kerrallaan. Ja pelätä, uskoa, toivoa ja pelätä vähän lisää.

Nyt kun aikaa on kulunut pitkälti kolmatta vuotta, piirtyy kyynel silmäkulmaan niistä kaikista pelottavista alkumatkan ajatuksista; miten olenkaan voinut olla niin naivi, niin tietämätön, niin kärsimätön ja niin ennakkoluuloinen tulevaisuutta- ja lastani - ja jopa omaa perhettäni kohtaan? Miten olen voinut kyseenalaistaa lapseni oikeuden olla tällä? Sen olenkin sanonut, että jos silloin tulevaisuuden minä olisi voinut käydä vierailemassa luonani, olisi hänen tehtävänään ollut näyttää että kaikki tulee olemaan hyvin ja että me ollaan oikeasti onnellisia.

Siinä vaiheessa kun ihminen saapuu uuteen elämäntilanteeseen, uuteen maailmaan uusine diagnooseineen, on paikka aika perkuleen pelottava. Et tunne, et tiedä ja useinmiten sinulla ei ole mitään kokemusta tästä uudesta erämaasta. Lääkärit piirtävät sinulle karttaa kaikista niistä karkoista jotka matkan varrella voivat lymytä - mutta unohtavat kertoa että parhaassa tapauksessa luovit niiden kaikkien ohitse! Sinulla on tietyt odotukset, pelot ja ennakkokäsitteet mitkä olet luonut oman elämäsi matkalla; valitettavan usein ne ovat ristissä sen eletyn totuuden kanssa. Niin ne olivat minullakin, vaikka työni on kuntoutuksen saralla. Ja ehkä juuri sen vuoksi olin rakentanut niitä oletuksia.

Ehkä tällä sekavalla pohdinnalla tahdon (jälleen kerran) tuoda esiin sen, kuinka ne määreet jotka meitä koskettaa, on perhekohtaisia- ja lapsikohtaisia. Ei ole olemassa mitään homogeenistä käsitekenttää josta meille jokaiselle voi napsia rooleja ulkopuolelta käsin. Me määrittelemme itse, mikä arjessamme on arvokasta, rakasta ja tärkeää. Ja useammin kuin uskottekaan, ne ovat tuikitavallisia asioita - ihan se lapsiperheen arki itsessään.

ps. Ystäväni sanoi hyvin - mitä väärää on siinä että tarvitsee toista ihmistä?

Kiitos taas matkasta ajatuksiini vertaiset. Olette tärkeämpiä kuin ikinä ymmärrättekään!

180cm vs. 86cm

2011-09-08T23:30:00.000+03:00

Tänään päivä meni todella mukavasti, vaikka aiemmin mainittu päänsärky yritti parhaansa mukaan tyrmätä menon.

Taaviaisen mennessä päikkäreille, hilasin itseni myös sänkyyn. Tiedätte varmaan sen autuaanihanan päiväuniolotilan, unen ja valveen rajamailla? Siinä olotilassa ollessa tuli tietenkin posti ja Bruno päätti pitää oman shown. Taaviainen alkoi venkoamaan ja omaa väsymystäni nappasin muksun kainaloon meidän sänkyyn.

Aikansa kakara pyöri ympyrää mun vieressä, nousi jo istumaankin. Kunnes heitti poikittain sänkyyn. Potki, työnsi ja ähelsi, nukahti ihan umpiuneen. Heitti niin tyylikkäästi poikittain koko 86cm mitallaan, että mun piti luovuttaa; tuo rääpäleenkokoinen hukkapätkä valtasi mun paikan! Potki minut pois omasta 180cm leveästä sängystäni! Se niistä päikkäreistä sitten.

Kuin uhmatakseni kakaraa, keitin kahvit ja rääpäsin kaapista mummon tuoman munkkipossun. Istuin keskellä olkkarin lattia höhötellen kakaralle sokerit suunpielissä (joka siis nukkui kuin tukki) ettei laps tiä mistä jää paitsi.

Ja se mukula. Veti vielä tunnin verran unta kupoliin. Oli vielä kaivanut jostain tutkinkin itselleen. PRKL! Epäreilu pikkumies! RONTTI! Pitää hereillä yöt ja päivät, potkii pois sängystä! Mikä Rakas Tyranni! Pikkusika. Eikä muuten saanut palastakaan mun possumunkkia, nih (ja ihanko se ois tykännytkään...)

Let's roiskitaan räkää!

2011-09-08T12:06:00.001+03:00

Kyllähän tää syyskausi piti korkata nyt ees yhdellä räkiksellä. Kauden starttas Taaviainen - onneksi nyt on vain jojoa nokassa sekä aivastelua, kuumetta ei ole ollut. Laps on täynnä energiaa ja jokapaikassa on pieniä jojoja. Jäätiin pikkuäijän kanssa kotipäiviä viettelemään, huomenna vielä on päiväkoti kiinni ja ollaan siis pitkää viikonloppua kotosalla. Jos tällä metodilla selätettäis tää lensu?

Kaikille lapsiperheille suosittelen lämpimästi hyvien välien luomista lähimpään apteekkiin. Taaviaisen synnyttyä ollaan kannettu tuohon omalle apteekille pieni omaisuus - mutta täytyy sanoa että palvelu on sitäkin parempaa. Kun otetaan vielä kaupan päälle huomioon että taloudesta löytyy koira joka myös kuuluu lääkearsenaalin suurkuluttajaksi, taitaa apoteekkari olla tyytyväinen meidän asiakkuudesta.

Monesta apteekista nimittäin on vaikea saada irti niinkin yksinkertaisia asioita kuin 2ml ruiskuja! Meillä sekä koira että laps saa nestemäisiä lääkkeitä usein sen karvan vajaa 2ml jolloin 10ml ruiskulla tuuttaaminen on jo taitolaji. Panadol-nesteen mukana tuleva truitta on ihan ihan susi - ja kun ostaa jonkun litkulääkkeen saa mukaan tasan sen yhden ruiskun. Kun tuntee apoteekkarin, voi käydä ostamassa sen 5 ruiskua kerrallaan eikä tarvitse perustella jokaista ostostaan erikseen. Meille on siis ihan oikeasti kieltäydytty myymästä ruiskuja, vaikka neuloja ei ees kaipailla! Aiemminhan saatiin tarvikejakelusta niitä ruiskusia mutta nykyään tarve on niin vähäistä ettei saada- enkä jaksa päätäni niillä vaivata.

Räkäpäivässä on se positiivinen puoli, että Taaviaisen kanssa ollan luettu paljon; ja miten HIRVIÄN paljon tuo lapsi osaakaan viittoa! lehteä lukiessa pulpahteli koko ajan uusia viittomia, jätkä imee pesusienen lailla niitä. Uusimpana on määritelmät mies/poika, nainen/tyttö, äiti ja vauva. Vauvan kuvan kun näkee niin Taaviainen viittoo "vauva", heiluttaa syliään ja sanoo "aijjjaii" - eli toivossa on hyvä elää Pullaa ajatellen.

Vaikka oma päänsärkytilanne on tänään oikeasti aika kamala (aamulla mietin että pitääkö lähteä käymään lääkärissä että sais jotain stydimpää tavaraa) - niin silti päivä on sujunut akselilla "miellyttävä". Nyt yritän kellahtaa päikkäreille, kun laps on tainnutettu nukkumaan Pamol-F:än ja nasolinin voimalla. Voi sitä pienen ihmisen päätäkin kivistää räkiksessä, vaiks kuumetta ei ole joten koko nappiarsenaali käyttöön - koska uni paras lääke on.

Me räkäroiskitaan täällä ja pidetään taloa pystyssä. Lattiapinta-alaa ei ole näkyvillä koska mukelo räjäytti kaikki lelukorit pitkin lattiaa heti aamusta - enkä mä jaksa siivota. Olkoot, ne kerkiää myöhemmin!

ps. Pullalle ei kuulu uutta.

Päänsärky...

2011-09-07T21:35:00.001+03:00

Nyt alkaa nyppimään täällä ihan todella ensimmäinen kunnon vaiva; Hillittömän sisukas päänsärky joka on manifestoinut itseään 24/7 viimesein kolmen-neljän viikon ajan. Ennen polikäyntiä aloin olemaan jo aivan varma että myrkytystä pukkaa - mutta siitä ei ole kyse.

Taaviaisen odotuksessa mulla oli mielenkiintoisena raskausoireena se, että mun leuka tippui sijoiltaan monta kertaa päivässä. Luonnostaan löysä leuka sai oikein spurtin tipahdella, nukuin öisin tyyny tukemassa nimenomaan leukaa. Muuten heräsin aamuisin monttu auki ja kuivana kuin saharan perämaa. Tässä raskaudessa ei sitä oiretta ole ollut.

Tässä raskaudessa petti hartiat! Jos lasken olkapään rennoksi, kuuluu olkanivelestä "Plop" ja olka on osittain pois paikaltaan! Tämä varsinaisen mielenkiintoinen oire aiheuttaa suurimpia ongelmia yöaikaan. Herään sen 10 kertaa yössä ja joka kerta vieressä lötköttelee pari aivan vieraita käsivarsia- eiku... On ne mun tumput, mutta puutuneina ja tunnottomina. Hartialinjasto vetää siis niin armottomaan jumiin että silmissä vilistää!

ps. Ne iltaiset supparimaratonit loppuivat kuin seinään. Tänään odottelin jo klassissesti seitsemän korvilla että kohta starttaa, muutama hassu pieni ja se siitä. Uskon, että Pulla Pelonkesyttäjä on juuri sellainen sisukkaan tötterö tapaus että nyt sitten ko kaikki on todettu ok-tilanteeksi, voikin heittää ketarat ojoon ja nauttia kyydistä liikaviikoille asti! Ha!

Tervetuloa, Pulla!

2011-09-06T11:26:00.001+03:00

Loppukaneetti ensimmäiseksi; Tervetuloa synnyttämään kun aika on!

Aamulla ei meinannut puuhista tulla mitään. Pörräsin kuin puolukka ämpärin pohjalla, koko ajan oli mies, koira tai lapsi tiellä. Levottumuus aiheutti vatsan varpusparvea jota sitten meditoitiin hartaudella pois. Onneksi pian kello oli jo sen verran että pääsi lähtemään polille. Aamukahvitkin join vasta sairaalalla, kun ei kotona malttanut.

Tällä kertaa poli oli erinomaisessa aikataulussa. Pallomahojen armada istui odottelemassa ja kuuntelemassa, mistä kutsu kuuluu. Ja niinhän se oma vuoro tulikin. Meinasin toki heittää pitkin pituutta polin lattialle, kun unohdin että äkkiväärä lähtö ei enään onnistukaan noin vain.

Tohtorska oli nuori ja kertakaikkisesti mahtava nainen! Ensin puheen tasolla speksit läpi, kysymykseen "mitäs mieltä sä oot tästä synnytyksestä" vastasin että te sen päätätte, jostainhan se ulos tulee! Tohtori totesi että oikea asenne, eli alatiesynnytystä lähdetään tavoittelemaan. Käsky kävi hops vaan pritsille ja sinne patomajavan olemattomalla ketteryydellä ähelsinkin.

Tohtori aloitti tutkimalla reitit. Tukevalla haara-asennolla kouraa paikkoihin ja venyttelyä - mahtuu sanoi lääkäri. Pahoitteli, että nyt ronkkii urakalla että tekee varmasti inhaa. Ainoa, ettei tehnyt. Melkeesti yltti silittelemään tulokkaan nuppia; supistusmaratonit iltasella on saaneet asioita tapahtumaan. Reittiä ulkomaailmaan poraa Pulla parhaansa mukaan. Totesin, että erinomaista - iltakärvistelyt eivät siis ole olleet turhaa hupia! Tohtori neuvoi jatkamaan linjastolla 1g panadolia kun siltä tuntuu.

Sitten siirryttiin ottamaan ultraa. Vatsassa majailee nyt 3kg painoinen Pulla Pelonkesyttäjä, oppikirjamaisessa asemassa. Virtaukset, lätäköt ja muut oli kunnossa niinkuin pitikin. Kokoarvio kulkee reippaasti keskikäyrää, 168g kuulemma keskikäyrän yläpuolella! Naureskeli että mittavirheiksi menee moiset.

Suloisinta oli se, että tohtori kysäisi esikon tukasta. Kyllä, esikolla oli pehko syntyessään - tällä kaverilla onkin sitten reippaampi heviletti. Näkyi ultrassa - vai saikohan se tupon hiuksia kouraansa?

Lopputulemana tohtori toivotti tervetulleeksi synnyttämään, kun aika on. Ja aikahan voi olla ihan koska vain. Vinkiksi lääkärskä sanoi, että kun supistukset alkaa - pysy pystyssä niin pitkään kun kykenet, koska se vauhdittaa tapahtuma. Ja kotona saa olla niin kauan kuin kestää.

Että tällä jää nyt sitten viimeiseksi duuniksi odottaminen. Nyt odotetaan, koska pitko on paistunut kypsäksi!
Tupla-tripa-ekstreme-jännän-hurjaa. IIG!

U-käännös!

2011-09-05T14:06:00.002+03:00

herranen aika. Huomenna synnytystapa-arviointi. Pitäkää tiukasti peukut pystyssä että sieltä tulloo vaan hyviä uutisia - mitä ne sitten onkaan!

Siis ihanko oikeesti tässä pitää miettiä synnyttämistä. Apua. Paniikki.Viime-metrien lie kuinkamones viimehetken paniikki. Happi loppuu. Huuuuh. Enkä mä ees tiedä mikä koko ajatuksessa karmii. Kaikki yhtäaikaa ja samalla ei mikään. Onko mun puolentoista metrin kokoinen varsi tehty sitä varten, että tässä lisäännytään - vai onko tämä pygmiys pelkkä ekstrahaaste koko hupiin?

Ihania viestejä sain edelliseen postaukseen, niistä kiitos. Mä tavaan niitä ja hengittelen. Se läähätyshengityshän on tarkotettu nimenomaan TÄHÄN paniikkiin, eikö?

Ei herranen aika.
Huuuh. Onneks se tulos on tärkein, eikö?

Sanokaa ny kaikki että teillekin iski sellanen loppuvajaan mitä-ihmettä-tässä-tapahtuu-paniikki? Eilen illalla oli olo niin tuskanen että pelkäsin jo lähdön tuleva, mutta yhtä nopeasti kuin olo alkoi -se myös loppui.

ps. Mun äitee kuulemma aikoinaan oli tehnyt klassisen jalat ristiin kesken synnytyksen-en muuten synnytä-morjens, vedon. Silti, täällä sitä ollaan.

Synnytyssuunnitelma ja mustaa huumoria?

2011-09-04T21:11:00.001+03:00

Ensi tiistaina mun pitäis osata kertoa polilla, mikäli mulla on jotain erityistä liittyen synnytykseen. Tai siis, silloin tohtorit viisaudessaan päättävät, että miten tämä jälkikasvu systeemistä ulkoistetaan. Mä oon varmastikin koko laitoksen helpoin potilas. Mun synnytyssuunitelma on

-että lapsi ja äitee voi tilanteeseen nähden parhaiten.

Täts it. Mä en tartte hyminää, rentoutusta, joogaa tai mitään muuta. Mä tartten varmuuden siitä, että jos homma lähtee menemään päin helvettiä, on tavoitettavissa iso liuta tarpeellisia lääkäreitä - eikä kellään ole kahta kertaa miettimään että kutsutaanko niitä paikalle. Jokainen puukko, piikki ja pilleri on tervetullut. Luonnollisuus on varmasti monelle tärkeä ja arvokas asia - mutta mä oon valmis olemaan suomen medikaalisin synnyttäjä.

Multa on kysytty että pelkäänkö synnytystä. Rehellisesti en pelkää. En pelkää kipua, vaikken sitä todellakaan varsin riemulla odota. En pelkää edes sitä "kuuluisaa kontrollin menettämistä" koska pyrin uskomaan ja luottamaan että se touhu on kokeneempien lapasessa. Että kätilöt ja lääkärit tietää mitä tehdään ja osaavat sitten tarpeenmukaan komentaa minua. Uusi sektiokaan ei varsinaisesti pelota, mitänyt lähinnä jännittää se kuinka nopeasti siitä tällä kertaa toipuisi.

Salaisesti takaraivossa on toive sellaisesta perinteisestä synnytyksestä. Että mennään osastolle kun kotona on tovi ähisty tai vedet on menneet. Sitten saliin, peräruiske hanuriin, pinni päähän pennulle, salissa sitten kiroillaan vajaa vuorokausi ja saadaan syliin pikkuruinen Pulla. Siinä välissä vähän ilokaasua, tarpeenmukaan piikkiä ja suihkussakäyntiä. Sitten osastolle Pullan kanssa, pers mustelmilla. Mieluiten vähimmillä mahdollisilla tikeillä.

Eniten mä pelkään sitä, että saan kätilöksi jonkun lempeää synnytystä suosittelevan ituhipin. Ne ketkä tahtoo, voi tuoda lapsensa maailmaan lämpimästi ja lempeästi hymisten, hämärissä valoissa. Mä uskon että se että toukka nykästään tuolta suolistoäänien sulomaailmasta kylmään sähkövaloon, on vittumainen shokki joka tapauksessa - molemmille osapuolille.

Aikoinaan "sydänääniä" sarjassa oli synnyttämässä äitee joka ilmotti tammisaaren luomusairaalassa kätilölle jotakuinkin hyvin selkeästi, että tunkekaa ne kaurapussit, ammeet, pallot ja rakkulanne jonnekin muualle. Kätilö sitten selitteli isännälle että josko veisit vaimolle tuon kaurapussin - isäntä ilmoitti ihan suoraan löytävänsä pussin paikasta johon aurinko ei paista ja ilmoitti selkeästi kunnioittavansa vaimonsa tahotoa ilokaasusta ja epiduraalista. Muistaakseni ks. emäntä saikin sitten vain ilokaasun koko homman edetessä niin nopeasti.

Mä oon kyseisen rouvan kanssa samalla linjalla -sillä erotuksella että olen valmis kokeilemaan; mutta yhtä nopeasti hylkäämään toimimattomat metodit. Tärkeintä on, että me Pullan kanssa ollaan mahdollisimman hyvinvoivia urakan jälkeen. On se sitten millainen episodi tahansa!

ps. pidätän naisellisen oikeuden muuttaa mielipidettäni ja tarpeen mukaan kertoa huvittavia stooreja siitä, kuinka loppuviimein lauloin jooogalentosynnytyshyminä-aakkoslaulua salissa. Tai sitten en.